Implantti tai viittomakieli, vai sekä että?
Perjantaina katsoin elokuvan Tunteet ilman sanoja, joka kertoo kuuron lapsen vanhemmista, jotka miettivät pitäisikö lapselle asentaa korvaimplantti, eli sisäkorvaistute. Toinen vanhemmista on kuuro ja toinen kuuleva, mikä johtaa myös erimielisyyteen leikkauksen tarpeesta. Kuuro äiti vastustaa implanttia, mutta kuuleva isä haluaisi antaa sen lapselleen. Äidin asenne elokuvassa on kumman kielteinen, hän ei halua edes keskustella aiheesta. Viittomakielisten asenne implanttia kohtaan on usein niin kielteinen. Tietenkään syntymästään kuuro ei osaa kaivata kuulemista ja kuurona voi elää rikasta elämää. Eikä kenenkään elämä ole täydellistä ja vailla mitään ongelmia riippumatta aistien lukumäärästä, mutta se ei silti tee implantistä tarpeetonta. Sen avulla voisi sentään kuulla kadulla lähestyvän auton äänen ja muiden varoitushuudot, palohälyttimen soivan tai keskustella suoraan kenen kanssa haluaa ilman tulkkia tai kirjoittamista paperille. Toki jos on kuuroutunut vasta puheen oppimisen jälkee...