Tekstit

Näytetään tunnisteella vammaisuus merkityt tekstit.

Toukokuun tapahtumia ja ajatelmia

Kuva
Tapahtui tänä päivänä -kirjoitussarja on edennyt toukokuulle. Toukokuussa on tapahtunut monia tärkeitä asioita tähän blogiin liittyen. Silloin järjestetään Euroviisut ja buddhalaiset muistavat Buddhan valaistumista, syntymää ja kuolemaa vesak-juhlassa.. Tutkin tätä kirjoittaessa myös vammaishistoriaa ja vanhoja Helsingin Sanomia. Teksti sai nyt sarjan aiempia osia enemmän minun omaa ääntäni mukaan. 1.5.1006:  Suden tähtikuvioon ilmestyi supernova, joka loisti Venustakin kirkkaammin. Sen huomasivat tähtitietieteilijät Euroopassa, Aasiassa ja arabimaissa. Yli 7000 valovuoden päässä tapahtuneen räjähdyksen on arvioitu olleen historian kirkkain muistiin kirjattu supernova. Supernova olisi mahtava näky! Betelgeusen räjähdystä odotellessa, sehän voi tapahtua jo pian. Ei kuitenkaan kannata pidätellä hengitystä odottaessa - “pian” tähtitieteessä voi tarkoittaa tuhansia vuosia. 11.5.868: Kiinassa painettiin buddhalainen Timanttisutra, joka on varhaisin tunnettu painettu ja päivätty kirja. T...

Vammaisjärjestöt elämässä mukana

Kuva
Hallituksen sakset leikkelivät tällä viikolla myös sote-järjestöjen avustuksia. Toiset lähtivät Helsingin ja Tampereen kaduille osoittamaan mieltään, minä tartuin tietokoneen näppäimistöön ja mietin, millaista minunkin elämäni olisi ilman vammaisjärjestöjä. Minulla on kokemusta kolmesta eri järjestöstä, Suomen Kuurosokeista, Kuuloliitosta ja Näkövammaisten liitosta. Pisin historia minulla on Suomen Kuurosokeiden kanssa. Järjestöt ovat tärkeitä tiedon ja vertaistuen lähteitä. Suomen Kuurosokeilta olen saanut tietoa kaikesta kuulonäkövammaan liittyvästä. Tukea on tullut myös apuvälineiden ja palvelujen hakuun ja apua myös silloin, kun viranomaiselta on saatu kielteinen päätös niistä. Työntekijä tarjoaa “toisen mielipiteen”. Kursseilla olen saanut pohtia opiskelua, ammatinvalintaa ja työelämääkin kuulonäkövammaisena vertaisten ja asiantuntevien työntekijöiden opastuksella. Vertaistuki on tärkeä osa yhdistystä ja olen solminut monia ystävyyssuhteita. Vertaistuki oli erityisen tärkeää lapse...

Haja-ajatuksia saavutettavuudesta

Kuva
Tekstitystä Ylellä Yleensä kuuntelen televisiota ja nettivideoita ongelmitta kuulolaitteilla ja ehkä bluetooth-yhteydellä, joka tuo äänen suoraan laitteisiin. Joskus kuitenkin kuulolaitteet voivat olla rikki tai en muusta syystä käytä niitä. Tai huono äänenlaatu voi aiheuttaa kuulemisvaikeuksia laitteista huolimatta. Mikä silloin neuvoksi? Tekstitys. Se tekee ohjelmat ja videot saavutettavammiksi kuulovammaisille. Jos ei tiedä, miten edistää saavutettavuutta, avuksi voi esimerkiksi kutsua kokemustoimijat. He ovat itse vammaisia ja tuntevat saavutettavuusongelmat omasta kokemuksestaan. Ylen sisältöjen saavutettavuutta on arvioinut vuodesta 2018 alkaen Yle-raati, joka koostuu kuulo- ja näkövammaisista kokemustoimijoista. Yle-raadista on artikkeli Yle Uutisissa . Artikkelin inspiroimana kirjoitan nyt muutaman ajatuksen tekstityksestä ja saavutettavuudesta. Saavutettavuus ei hyödytä vain vammaisia. Kuuleva voi tarvita tekstitystä, jos ei voi pitää television tai mobiililaitteen ääniä p...

Kuulolaitearkea

Kuva
Viime viikolla Kuuloliitto vietti kuuloviikkoa. Kirjoitan kuulosta vasta nyt, sillä myöhäinen lintu madon nappaa, vai miten se nyt meni… Kerron nyt kokemuksia kuulolaitteista. Sain ensimmäiset kolmevuotiaana, kun minun kuulovamma huomattiin. Laitteiden saaminen on ollut ilmeisen merkittävä tapahtuma, sillä se on yksi varhaisimpia muistoja sisaruksen syntymän ohella. Muistan, kun keskussairaalan käytävällä kuuntelin ovien pauketta ja muita ääniä. Nyt minulla on menossa kuudennet laitteet. Laitteiden vaihtuminen on voinut tuoda huomattaviakin muutoksia elämään. Yläasteella sain laitteet, joissa oli ilmeisesti aiempia parempi äänenlaatu. Kiinnostuin nimittäin  musiikista vasta noihin aikoihin. Nykyiset laitteet ovat ensimmäiset, joissa on Bluetooth-yhteys. Nyt minun ei tarvitse käyttää erillisiä kuulokkeita. Musiikkikin kuulostaa erilaiselta, kun se tulee suoraan laitteisiin. Kuulokkeet edelleen ovat tallessa ja ovat aiheuttaneet pieniä sekaannuksia. Kerran katoin Youtube-videota kuul...

Mitä tapahtui helmikuussa

Kuva
Helmikuun historiallisia vuosipäiviä, jotka liittyvät blogin teemoihin eli vammaisuuteen, buddhalaisuuteen ja esimoderniin historiaan. 2.2.1786   Kielentutkija Sir William Jones kirjoitti sanskritin, latinan ja kreikan samankaltaisuudesta ja niiden mahdollisesta sukulaisuudesta. Sanskrit on joidenkin buddhalaisten tekstien ja mantrojen kieli. Kirjoitin sanskritista tässä tekstissä  ja mantroista tässä . 12.2.1826: Carl Oscar Malm, Suomen ensimmäisen kuurojen koulun perustaja, syntyi. Hän opiskeli Tukholmassa ja perusti kuurojen koulun Porvooseen vuonna 1846. Malm toi kouluun Ruotsissa oppimansa viittomakielen , josta kehittyi suomalainen viittomakieli. Malmin syntymäpäivää muistetaan viittomakielen päivänä. 12.2.1950: EBU (European Broadcasting Union) perustettiin. Kuusi vuotta myöhemmin pidettiin ensimmäiset Euroviisut. Laulukilpailun tarkoituksena oli yhdistää sodan runtelema Eurooppa. Katsoin itse viisut ensimmäisen kerran vuonna 2005 . 22.2.1940: Viisivuotias Lhamo Thondu...

Tapahtui tänä päivänä: tammikuu

Kuva
Blogin aiheisiin liittyviä vuosipäiviä tammikuulta. 4.1.1809: Pistekirjoituksen kehittäjä Louis Braille syntyi Coupvrayn kylässä, Ranskassa. Braille syntyi näkevänä lapsena, mutta sokeutui onnettomuudessa kolmevuotiaana. Hän pääsi opiskelemaan Pariisin sokeiden kouluun, jossa kehitti pistekirjoituksen jo 15-vuotiaana. Braillen syntymäpäivää muistetaan nykyisin kansainvälisenä pistekirjoituksen päivänä . 6.1.1412: Jeanne d'Arc syntyi Domremyssä, Ranskassa. Jeanne d'Arcin elämäntarina on aina kiinnostanut minua kaikessa uskomattomuudessaan. Talonpoikaistyttö uskoo saanensa Jumalalta käskyn vapauttaa Ranska, joten hän menee kuninkaan puheille ja kuningas päästää hänet sotilasosaston mukaan. Lopuksi hän innostaa ranskalaiset todella vapauttamaan Orleans vain 17-vuotiaana. Tee perässä! 10.1.49 eaa. "Arpa on heitetty!" . Caesar lausui nämä sanat (kreikaksi, ei latinaksi) ylittäessään Rubikonjoki sotajoukkonsa kanssa. Arpa oli heitetty, koska Rooman lain mukaan omaa armeija...

Kuusi myyttiä vammaisuudesta

Kuva
Kirjoitin aiemmin tekstin kuulovammaan liittyvistä yleisistä harhakäsityksistä. Päätinkin nyt täydentää tekstiä lisäämällä omia kokemuksia, tuomalla näkövammaa mukaan ja lisäämällä myyttejä. Huonokuuloisuus on vain vanhusten vaiva Kuulon huonontuminen toki liittyy normaaliin ikääntymiseen, mutta huonokuuloisia on kaikenikäisiä. Tämä myytti toistuu esimerkiksi mediassa. Simpsoneita käsittelin aiheen tiimoilta. Apuvälineet korjaavat kuulo- ja näkövamman Kuulolaitteet ja sisäkorvaistutteet voivat auttaa todella paljon kuulemisessa, mutta täysin normaalia kuuloa ne eivät pysty antamaan. Hälyssä tuntuu minullakin olevan enemän kuulemisvaikeuksia kuin muilla. Silmälasit korjaavat taittovirheen, mutta eivät näkövammaa. Kerran jouduin lentokoneessä selittämään tämän asian jollekin, kun en nähnyt muutaman penkkirivin päässä olevan televisioruudun tekstitystä, vaikka minulla oli lasit. Äänen korottaminen riittää Jos huonokuuloinen ei kuule mitä sanot, puheääntä tietysti kannattaa korottaa, jos p...

Oletko kuullut tämän kuulovammasta?

Kuva
Keskiviikkona oli kansainvälinen vammaisten päivä. Tänään on kansainvälinen vapaaehtoisten päivä, mutta olen kokemustoiminnasta vasta kirjoittanut , joten kirjoitan nyt vammaisuudesta. Aiheena on kuulovammaan liittyviä myyttejä. Kuulon apuvälineitä Myytti 1: Huonokuuloisuus on vain vanhusten vaiva Kuulon huonontuminen toki liittyy normaaliin ikääntymiseen, mutta huonokuuloisia on kaikenikäisiä. Myytti 2: Apuvälineet korjaavat kuulovamman Kuulolaitteet ja sisäkorvaistutteet voivat auttaa todella paljon kuulemisessa, mutta täysin normaalia kuuloa ne eivät pysty antamaan. Myytti 3: Äänen korottaminen riittää Jos huonokuuloinen ei kuule mitä sanot, puheääntä tietysti kannattaa korottaa, jos puhut liian hiljaa, mutta kuulemista voi helpottaa muillakin tavoilla. Huolehdi siitä, että huonokuuloinen näkee huuliosi ja puhut selkeästi sopivalla nopeudella. Äänen korottaminenkaan ei auta loputtomiin - jossakin vaiheessa ääni alkaa vääristyä ja huulitaluku vaikeutua. Myytti 4: Esteettömyys ja saav...

Tarinoita vammaishistoriasta

Kuva
Frans Leijon: Kuurosokean uskomaton elämä Euroopan kuurosokeiden päivänä keskiviikkona Kuurosokeiden toimintakeskuksessa esiteltiin uusi kirja kuurosokeasta Frans Leijonista, Frans Leijon: kuurosokean ihmeellinen elämä. Kirjan kirjoitti historiantutkija Hannu Salmi, jonka keskiviikkoinen haastattelu on nähtävissä  YouTubesta . Kirjaa minä en ole vielä lukenut, sillä minulla on aika monta muutakin kirjaa lukulistalla, mutta Frans Leijon on minulle ennestään tuttu nimi menneistä vuosistani kuurosokeiden toiminnassa. Leijon (1879-1947) oli kuurosokea keksijä, puutarhuri ja sorvaaja. Hän syntyi kuulevana ja näkevänä Yläneellä, mutta kuurosokeutui lapsena sairastettuaan isorokon. Leijon eli vuosia ilman kunnollista kommunikaatiokeinoa, kunnes pääsi Pietarsaaren kouluun. Siellä hän oppi viittomakieltä ja pistekirjoitusta. Koulun jälkeen hän menestyi puutarhurina, sorvaajana ja keksijänä. Leijon voitti töistään palkintojakin. Valtaväestölle Leijon on jäänyt tuntemattomaksi nimeksi, mutta ...

Matkani kokemustoimijana

Kuva
Minä valmistuin Kuuloliiton kokemustoimijaksi kolme vuotta sitten. Kokemustoiminnassa olen kiinnostunut kuulovammaan ja mielenterveyteen liittyvistä asioista. Matkani kokemustoimintaan alkoi jo Suomen Kuurosokeiden lasten ja nuorten leireillä, joilla rakensin vahvan kuulonäkövammaisen identiteetin. Aloitin vaikuttamistyön somessa ja blogissa 15 vuotta sitten. Blogissa en alussa kirjoittanut kauheasti omia kokemuksia, vaan enemmän yleisiä tietoja ja ajatuksia kuulo- ja näkövammaisuudesta. Nyt tarkoitus olisi mennä vähän syvemmälle minun omaankin elämääni. Minun näkövamma on lievä. Näöntarkkuus on alentunut ja näkökentästä puuttuu osia. Syvyys- ja kaukonäkö ovat todella huonot ja käytänkin laseja. Portaissa joudun olemaan vähän varovaisempi. Kovin suurta haittaa näkövammasta ei muuten ole. Kuulovamma sen sijaan muistuttelee olemassaolostaan säännöllisemmin. Käytän monia apuvälineitä, kuten FM-laitetta, kuulolaitteita, täristinkelloa ja ovikellohälytintä. Melussa on vaikea kuulla ja ilman...

Virtaava identiteetti

Kuva
Luonnehdin itseäni huonokuuloiseksi tai kuulonäkövammaiseksi. Ensisijassa olen huonokuuloinen, vasta sitten kuulonäkövammainen, koska näkövamma on niin lievä. Samasta syystä en käytä sanaa kuurosokea itsestäni. Vammaisuus ei muuten ole merkittävä osa minun identiteettiä, mutta se on lääketieteellinen termi, jonka perusteella saa apuvälineitä ja muuta tukea. Toisaalta on ihan hyvä muistaa, että sanat on vain kommunikaation apuväline, eikä ne kuitenkaan voi kuvata todellisuutta täydellisesti. Identiteetti on muuttuva virta, joka pakenee tuollaisten sanojen määritelmiä. Minun identiteettiini on vaikuttanut kahden järjestön, Suomen Kuurosokeiden ja Kuuloliiton toiminta sekä buddhalaisuus. Buddha käytti ihmisen minuudesta termiä anatta . Buddha katsoi, että ihmisellä ei ole mitään erillistä pysyvää minuutta tai identiteettiä. Mikään yksittäinen ajatus, tunne, kehon osa tai ominaisuus ei ole "minuus". Mitään niistä ei voi ottaa erilleen, ja sanoa, että tuossa olen minä. Lisäksi näm...

Uusi elämä apuvälineillä

Kuva
Kuuloa auttavia apuvälineitä Olen joskus nähnyt nettimeemin, jossa todetaan, että jos ei kuule toisen puhetta, voi vain nauraa ja toivoa, ettei kyseessä ollut kysymys. Tätä periaatetta taisi noudattaa eräs huonokuuloinen kaverini. Kerroin kerran hänelle, että minulla oli unettomuutta. Hän ei kuullut, mitä sanoin ja päätti nauraa. Oikein makeasti. On ymmärrettävää, ettei aina jaksa pyytää toistamaan, mutta nauru voi olla vähän vaarallinen reaktio. Jos sinulla on jatkuvia vaikeuksia kuulla, ongelmaan on ratkaisuja. Huonoon kuuloon on esimerkiksi apuvälineitä, kuten kuulokojeet ja FM-laitteet. Monet kuitenkin välttelevät tarpeellisten apuvälineiden käyttöä, koska niitä voi olla vaikea oppia käyttämään, tai niiden mahdollisesti saama huomio nolottaa. Kuitenkin alussa kertomani pieni tarina osoittaa, että käyttämättä jättäminen voi johtaa sekin noloihin tilanteisiin. Ymmärrän silti ongelman. Onhan minullakin ollut omat haasteeni apuvälineiden kanssa. Käytän itse kuulolaitteita ja FM-laitett...

Näetkö koko norsun?

Kuva
Tarina norsusta ja sokeista miehistä tunnetaan useissa Aasian uskonnoissa. Tarinan buddhalaisessa versiossa eräs kuningas kutsui luokseen joukon syntymästään asti sokeita miehiä, joita kehoitti selvittämään tuntoaistin perusteella, mikä norsu on. Miehet tutkivat norsun eri osia: osa tutkii päätä, osa jalkaa ja osa häntää. Kun miehet olivat tutkineet norsua aikansa, kuningas kysyi heiltä, mikä heidän mielestään norsu on. Päätä tutkineet pitivät norsua kulhona, jalkaa tutkineet pylväänä ja häntää tutkineet harjana. Jokainen miehistä oli vakuuttunut omasta kannastaan ja uskoi toisten olevan väärässä. He alkoivat riidellä ja ajautuivat nyrkkitappeluun. Tarinan opetus on, että samaan asiaan voi olla useita eri näkökulmia, joista jokainen voi kertoa osan totuudesta. Ihmisten ajattelu ja aistit ovat rajallisia, joten meidän saama kuva asioista on usein puutteellinen. Tästä ilmiöstä toimii myös itse buddhalaisuus esimerkkinä. Buddhalaisuudessa on uskonnollisia ja filosofisia tasoja, mutta mon...

Kuulovamman ilot

Kuva
Usein asioilla on kaksi puolta. Myös vammaisuudella, vaikka joskus ihmisten mielikuva siitä voi olla turhan kielteinen. Tietysti vammaisuus on minulle tiettyjä haasteita tuonut, mutta on se jotakin antanutkin. Minähän olen itse kuulonäkövammainen, mutta kirjoitan nyt lähinnä vain kuulovammasta, koska se näkövamma on elämän niin vähän vaikuttanut. Olen ollut mukana kahden järjestön, Suomen Kuurosokeiden ja Kuuloliiton toiminnassa. Kuurosokeiden leireillä olen ollut lapsesta asti ja niiltä on jäänyt monia kivoja muistoja. Myöhemmin olen ollut mukana järjestötoiminnassa mm. rahastonhoitajana. Kuuloliitossa olen kokemustoimijana. Kuurosokeilla olen ollut töissäkin ja saanut esimerkiksi aiheen opinnäytetyöhön. Järjestöjen kautta olen myös saanut paljon kuulo- ja näkövammaan liittyvää tietoa. Usein ihminen onkin oman sairautensa tai vammansa asiantuntija, mikä tarkoittaa paljon erikoistietoa. Minulle on kertynyt aiheesta paljon myös sellaista tietoa, joka ei suoraan kosketa itseäni. Osaan my...

Buddhan, Euroviisujen, historian ja vammaisuuden kohtaaminen

Kuva
Aloitin blogin 16 vuotta sitten eri osoitteeseen, mutta suuri osa kirjoittamistani teksteistä on edelleen tallessa. Vähän aikaa sitten tilastoin blogin aiheita vähän tarkemmin ja huomasin, että lähes kaikki blogin tekstit käsittelivät jollakin tapaa historiaa, Euroviisuja, vammaisuutta tai buddhalaisuutta. Paljon isompi osuus kuin alun perin ajattelin. Tästä havainnosta seurasi ajatus, miten olen onnistunut yhdistämään näitä aiheita. Useamman eri intressin yhdistäminen on ollut aina kiinnostava ajatus. Kaikkia kahden aiheen yhdistelmiä löytyikin. Yhtään tekstiä, jossa olisin yhdistänyt kaikki neljä aihetta ei ollut - ennen juuri tätä tekstiä! EDIT: Paitsi, tietysti tämä kirjoitus yo-kirjoituksista . Buddhalaisuus + Euroviisut Buddhaviisut Buddhalaisuus + historia Keisari Ashoka: buddhalaisuuden airut Buddhan elämä Elivätkö Jeesus ja Buddha todella? Buddhalaisuus + vammaisuus Buddhalaisuus, kristinusko ja vammaisuus Karma ja vammaisuus Anatta: Kuka on vammainen? Muuttuva kuulo ja buddha...

Pistekirjoitusta ja historiaa

Kuva
Lauantaina 4. tammikuuta on maailman pistekirjoituspäivä. Päivä on valikoitunut juuri lauantaille, koska se on myös pistekirjoituksen kehittäjän Louis Braillen syntymäpäivä. Braille syntyi Ranskassa Coupvrayssa vuonna 1809 ja sokeutui kolmevuotiaana onnettomuudessa. Braille lähti kouluun Pariisiin ja hän loi siellä pistekirjoituksen perusteet vasta 15-vuotiaana koulupoikana. Alun vastustuksesta huolimatta pistekirjoitus levisi muualle Ranskaan ja ympäri maailman 1800-luvun puolivälistä alkaen. Suomessa pistekirjoitusta alettiin opettaa 1860-luvulla. Braille itse kuoli nuorena jo vuonna 1852.  * Olen joskus itsekin opetellut pistekirjoitusta. Alkuperäinen syy oli mielenkiinto asiaa kohtaan - tai halu oppia uusi taito. Myöhemmin olen kuitenkin tarvinnut sitä työssäkin. En ole sokea tai sokeutumassa, mutta toisaalta eihän tulevaisuudesta koskaan tiedä. Vaikka nyt näenkin, en voi pitää selviönä että näen vielä vaikkapa kymmenen vuoden päästä. Pistekirjoitusta voi opetella vaikka "kaik...

Muuttuva kuulo ja buddhalaisuus

Kuva
Kuulon apuvälineitä Suomessa on Kuuloliiton mukaan 800 000 huonokuuloista ihmistä. Huonokuuloisten määrä lisääntynee ikähaitarin molemmissa päissä. Ikääntyessä kuulo huononee normaalistikin, mutta nuorempien kuuloa uhkaa yleistynyt kuulokekuuntelu ja muu vapaa-ajan melu. Kuuloa käytetään nykyisin ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin, kun ihmiset kuuntelevat musiikkia, äänikirjoja ja podcasteja. Erityisesti musiikkia kuunnellaan niin kovalla, että se voi vaurioittaa kuuloa. Myös työperäiset kuulovauriot ovat tavallisia. Kuka tahansa voi menettää kuulonsa eikä menetettyä kuuloa saa takaisin. Kaikki on katoavaista, mutta kuinka usein muistamme arvostaa asioita, ennen kuin ne ovat poissa? Pysymättömyys ( anicca ) on buddhalaisen ajattelun ytimessä ja tärkein kolmesta olemassaolon tuntomerkistä. Pysymättömyyden pohdinnan luulisi saavan ihmiset kiinnostumaan kuulostaan ja kuuloesteettömyydestä enemmän. Onko julkisissa tiloissa toimivat induktiosilmukat? Millainen on akustiikka? Ovatko televisi...

Anatta: kuka on vammainen?

Kuva
Sana vammainen herättää monessa kielteisiä tunteita ja jotkut haluaisivat sen kieltääkin. Ongelma on se, että vammaisuus viittaa puutteeseen, eikä sen varaan voi rakentaa identiteettiä. Esimerkiksi kuurot ovat mielestään kielivähemmistön edustajia, eivätkä vammaisia. Tässä keskustelussa pidän Buddhan anattan käsitettä mielenkiintoisena lisänä. Buddha katsoi, että ihmisellä ei ole mitään erillistä pysyvää minuutta tai identiteettiä. Mikään yksittäinen ajatus, tunne, kehon osa tai ominaisuus ei ole "minuus". Mitään niistä ei voi ottaa erilleen, ja sanoa, että tuossa olen minä. Lisäksi nämä ominaisuudet muutuvat koko ajan ympäristön ja toistensa vaikutuksesta. Et ole sama ihminen kuin vauvana, tai vuosi sitten. Identiteetti on virta. Vammaisuuskin on vain yksi ominaisuus, eikä sen varaan voikaan rakentaa identiteettiä, mutta ei voi sen enempää äidinkielenkään. Tai kansallisuuden, seksuaalisen suuntauksen, ihonvärin tai sukupuolen. Buddhalaista ajattelua vastaa hyvin tapa sanoa,...

Kuulovammaisten apuvälineet Black Mirrorin tapaan

Black Mirror on englantilainen scifi-sarja, jonka aiheena on teknologian kehittyminen tulevaisuudessa. Osa sarjan teknologiasta on jo arkipäivää tai voisi olla pian, mutta osa on toistaiseksi fantasiaa. Sarja on käsitellyt mm. sosiaalista mediaa, tekoälyä, virtuaalitodellisuutta, robotteja, tietoisuuden siirtämistä ja kloonaamista ja implantteja. Implantit ovat sarjassa yleensä jonkinlaisia aivoimplantteja. Jaksossa Entire History of You ihmiset käyttivät muisti-implantteja, jotka tallensivat kaiken nähdyn, jolloin ihmisen koko elämä tallentui implantille. Kun muistot olivat tallennettu, niitä saattoi katsoa suoraan omilta silmiltä tai erilliseltä laitteelta jälkeenpäin. Implantti oli sijoitettuna korvan taakse, kuten sisäkorvaistute. Tästä tuleekin mielleyhtymä sisäkorvaistutteisiin ja kuulolaitteisiin. Kuulolaitteiden tai sisäkorvaistutteiden käyttäjä voi pitää laitteita suurimman osan valveillaoloajastaan, joten jos ne tallentaisivat kaiken kuullun ja lähettäisivät nauhoitukset jonn...

Vammaisjärjestöt ja tulkkipalvelu leikkurissa

Uutisia vammaisten palveluista kuulovammaisten näkökulmasta viime viikoilta. Kela rajaa vammaisten tulkkauspalvelun käyttöä Kela on päättänyt vammaisten tulkkauspalvelusta, että sitä voi käyttää vain vuorovaikutustilanteissa, joissa on kolmas osapuoli. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tulkki ei voi tulkata asiakkaalleen ääni- tai kuvatallenteita, kuten videoita, televisio-ohjelmia tai podcasteja. Rajaus on tuonut kummallisia tilanteita esim. opiskelutulkkaukseen: koulussa tulkki voi tulkata viittomakieliselle opiskelijalle opettajan ja muiden opiskelijoiden puheet, mutta jos tunnilla näytetään video, tulkin on keskeytettävä tulkkaaminen videon ajaksi. Täydellisessä maailmassa kaikki videot olisivat teksitettyjä, mutta mehän emme elä täydellisessä maailmassa. Tekstittäminen ei ole aina resurssipulan vuoksi edes mahdollista. Eikä tekstityksestä olisikaan hyötyäkään kaikille tulkin käyttäjille, kuten kuulonäkövammaisille. Kela väittää, että rajaus perustuu lakiin, mikä ei pidä paikk...