Tekstit

Näytetään tunnisteella tapahtui tänä päivänä merkityt tekstit.

Toukokuun tapahtumia ja ajatelmia

Kuva
Tapahtui tänä päivänä -kirjoitussarja on edennyt toukokuulle. Toukokuussa on tapahtunut monia tärkeitä asioita tähän blogiin liittyen. Silloin järjestetään Euroviisut ja buddhalaiset muistavat Buddhan valaistumista, syntymää ja kuolemaa vesak-juhlassa.. Tutkin tätä kirjoittaessa myös vammaishistoriaa ja vanhoja Helsingin Sanomia. Teksti sai nyt sarjan aiempia osia enemmän minun omaa ääntäni mukaan. 1.5.1006:  Suden tähtikuvioon ilmestyi supernova, joka loisti Venustakin kirkkaammin. Sen huomasivat tähtitietieteilijät Euroopassa, Aasiassa ja arabimaissa. Yli 7000 valovuoden päässä tapahtuneen räjähdyksen on arvioitu olleen historian kirkkain muistiin kirjattu supernova. Supernova olisi mahtava näky! Betelgeusen räjähdystä odotellessa, sehän voi tapahtua jo pian. Ei kuitenkaan kannata pidätellä hengitystä odottaessa - “pian” tähtitieteessä voi tarkoittaa tuhansia vuosia. 11.5.868: Kiinassa painettiin buddhalainen Timanttisutra, joka on varhaisin tunnettu painettu ja päivätty kirja. T...

Huhtikuun vuosipäiviä

Kuva
Minä olen aina ollut historiasta erityisen kiinnostunut vuosiluvuista ja päivämääristä. Joskus ihan unohtuu, että historiantutkimuksessa ei pitäisi olla kyse pelkistä vuosiluvuista. Kaikesta huolimatta teen tässä blogissa Tapahtui tänä päivänä -kirjoitussarjaa, jossa esittelen blogin aiheisiin liittyviä vuosipäiviä. Tällä kertaa mukana on Euroviisuja, esimodernia historiaa ja buddhalaisuutta. Lisään sopivia linkkejä aiempiin kirjoituksiini. 6.4.1974 ABBA voitti Euroviisut Brightonissa. ABBAn viisuvoitto muistettiin myös Suomessa vuonna 2023 , kun Käärijä hävisi Ruotsin Loreenille. Euroviisut oli siten Ruotsissa, juuri kun ABBAn voitosta oli vierähtänyt 50 vuotta. Waterloo on tarttuva pop-kappale, mutta ei minun suosikkini. Vuonna 1974 toiseksi tuli yksi minun suosikkilaulajista Euroviisuissa - italialainen Gigliola Cinquetti kappaleella Sì. Hän myös voitti viisut vuonna 1964 kappaleella Non ho l’eta.  16.4.1178 eaa. Kaakkois-Euroopassa nähtiin auringonpimennys, jonka aikana, kute...

Tapahtui tänä päivänä: maaliskuu

Kuva
Tapahtui tänä päivänä -sarjassa listaan joitakin blogin aiheisiin liittyviä vuosipäiviä ja annan linkkejä aiempiin teksteihin, jotka liittyvät tapahtumiin. 10.3.210 eaa. Ensimmäinen puunilaissota Rooman ja Karthagon välillä päättyi Aegatesin meritaisteluun ja Karthagon tappioon. Sisiliasta tuli Rooman provinssi. Historiaa olen lukenut sen verran, että kun kaveri puhui Hannibalista, minulle tuli ensimmäisenä mieleen toisen puunilaissodan sotapäällikkö Hannibal, eikä Hannibal Lecter, jota hän tarkoitti puhuessaan jostakin elokuvasta. 15.3.44 eaa. Gaius Julius Caesar murhattiin Rooman senaatissa. Kun hän huomasi ystävänsä Brutuksen salaliittolaisten joukossa, hänen kerrotaan huudahtaneen  “Sinäkin Brutukseni” . Todellisuudessa hän ehkä sanoi “Sinäkin poikani!” tai “Tämähän on väkivaltaa!”. 18.3.41 Caligulasta tuli Rooman kolmas keisari. Hän on juuri se keisari, jonka kerrotaan halunneen nimittää hevonen konsuliksi. 18.3.1961 Suomi aloitti kivisen taipaleensa Euroviisuissa. Su...

Mitä tapahtui helmikuussa

Kuva
Helmikuun historiallisia vuosipäiviä, jotka liittyvät blogin teemoihin eli vammaisuuteen, buddhalaisuuteen ja esimoderniin historiaan. 2.2.1786   Kielentutkija Sir William Jones kirjoitti sanskritin, latinan ja kreikan samankaltaisuudesta ja niiden mahdollisesta sukulaisuudesta. Sanskrit on joidenkin buddhalaisten tekstien ja mantrojen kieli. Kirjoitin sanskritista tässä tekstissä  ja mantroista tässä . 12.2.1826: Carl Oscar Malm, Suomen ensimmäisen kuurojen koulun perustaja, syntyi. Hän opiskeli Tukholmassa ja perusti kuurojen koulun Porvooseen vuonna 1846. Malm toi kouluun Ruotsissa oppimansa viittomakielen , josta kehittyi suomalainen viittomakieli. Malmin syntymäpäivää muistetaan viittomakielen päivänä. 12.2.1950: EBU (European Broadcasting Union) perustettiin. Kuusi vuotta myöhemmin pidettiin ensimmäiset Euroviisut. Laulukilpailun tarkoituksena oli yhdistää sodan runtelema Eurooppa. Katsoin itse viisut ensimmäisen kerran vuonna 2005 . 22.2.1940: Viisivuotias Lhamo Thondu...

Tapahtui tänä päivänä: tammikuu

Kuva
Blogin aiheisiin liittyviä vuosipäiviä tammikuulta. 4.1.1809: Pistekirjoituksen kehittäjä Louis Braille syntyi Coupvrayn kylässä, Ranskassa. Braille syntyi näkevänä lapsena, mutta sokeutui onnettomuudessa kolmevuotiaana. Hän pääsi opiskelemaan Pariisin sokeiden kouluun, jossa kehitti pistekirjoituksen jo 15-vuotiaana. Braillen syntymäpäivää muistetaan nykyisin kansainvälisenä pistekirjoituksen päivänä . 6.1.1412: Jeanne d'Arc syntyi Domremyssä, Ranskassa. Jeanne d'Arcin elämäntarina on aina kiinnostanut minua kaikessa uskomattomuudessaan. Talonpoikaistyttö uskoo saanensa Jumalalta käskyn vapauttaa Ranska, joten hän menee kuninkaan puheille ja kuningas päästää hänet sotilasosaston mukaan. Lopuksi hän innostaa ranskalaiset todella vapauttamaan Orleans vain 17-vuotiaana. Tee perässä! 10.1.49 eaa. "Arpa on heitetty!" . Caesar lausui nämä sanat (kreikaksi, ei latinaksi) ylittäessään Rubikonjoki sotajoukkonsa kanssa. Arpa oli heitetty, koska Rooman lain mukaan omaa armeija...

Tänään historiassa: kesäkuu

Kuva
Tapahtumia kesäkuussa antiikissa ja keskiajalla. 1.6.17 eaa: Keisari Augustus avasi Ludi Saeculares -juhlat, joiden katsottiin aloittavan uuden saeculum -kauden. Edelliset juhlat olivat vuonna 146 eaa. sisällissotien estettyä juhlan pitäminen. Saeculum oli roomalaisten mielestä pisin mahdollinen ihmisen elinaika, eli 100 tai 110 vuotta. Tämä aikaväli ei oikein myöhemminkään pitänyt. Seuraavat juhlat olivat jo vuonna 47 Rooman perustamisen 800-vuotisjuhlan kunniaksi. 2.6.455: Vandaalit ryöstivät Rooman kuningas Geiserikin johdolla. Tuhannet kaupunkilaiset keisari mukaan lukien pakenivat kaupungista. Kaupunkilaiset tosin saivat keisarin kiinni ja tappoivat hänet. Vandaalit ryöstivät kaupungista lähes kaiken arvokkaan minkä irti saivat, mukaan lukien erään temppelin katon kultalevyt. Myös keisarin puoliso tyttärineen vietiin mukaan. Ryöstelyä jatkui kaksi viikkoa. 7.6.1494: Espanja ja Portugali jakoivat Euroopan ulkopuoliset maat Tordesillasin sopimuksella. Portugali sai Atlantin poi...

490 eaa. Marathonin taistelu

syksy 490 eaa. Kreikkalaiset löivät persialaisarmeijan Marathonissa Marathonin tasangolla ( sijainti ) käytiin syksyllä 490 eaa. persialaissotien ensimmäinen suuri taistelu, joka on nähty länsimaiden historian käännekohtana. Tie sotaan alkoi Joonian (nyk. Turkkia) kreikkalaisissa siirtokunnissa, jotka olivat Persian vallan alla. Vuonna 499 siirtokunnat nousivat kapinaan ja saivat tukea Ateenalta ja Eretrealta. Kuningas Dareios sai murskattua kapinan väkivalloin 493 eaa., jonka jälkeen hänen katse siirtyi Kreikkaan. Seuraavana vuonna hän lähetti laivaston Kreikkaan, mutta se haaksirikkoutui myrskyssä Athos-vuoren luona. Toinen hyökkäys alkoi kaksi vuotta myöhemmin.Persialaisilla oli apunaan Ateenan entinen tyranni Hippias. Heitä johti Artafernes ja meedialainen Dates. Persialaiset tuhosivat Eretrian ja nousivat maihin Marathonissa. Ateena sai tukea vain Plataian kaupungilta, spartalaiset viivyttivät uskonnollisen juhlan vuoksi.  Kreikkalaisten ylipäällikkönä oli Kallimakhos, mutta s...

30.11.1939: Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen

30.11.1939: Neuvostoliitto aloitti  tykkitulen  Karjalan kannaksella  kello 6.50 ja käynnisti hyökkäyksen koko itärajan pituudelta. Useita paikkakuntia, kuten Helsinkiä, Turkua ja Viipuria pommitettiin. Helsingissä pommitukset vaativat 91 uhria. Talvisota oli syttynyt. Talvisotaan johtanut tapahtumaketju käynnistyi 23. elokuuta, kun Saksa ja Neuvostoliitto solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen. Sen salaisessa lisäpöytäkirjassa suurvallat jakoivat Euroopan. Neuvostoliiton etupiiriin päätyivät Itä-Puola, Baltian maat ja Suomi. Molemmat maat ryhtyivät toteuttamaan sopimusta syksyn kuluessa. Stalinin mielestä Suomen raja oli liian lähellä Leningradia, joten pieni Suomi oli uhka suurelle ja mahtavalle Neuvostoliitolle. Lokakuussa Suomi saikin kutsun Moskovaan neuvotteluihin Neuvostoliiton aluevaatimuksista. Suomi oli valmis vain pieniin myönnytyksiin, eikä Neuvostoliitto joustanut vaatimuksissaan merkittävästi. Niinpä neuvottelut päättyivät marraskuussa umpikujaan. Tekosyynä hyö...

Jeanne d'Arcin elämä

30.5.1431: Vain 19-vuotias Jeanne d'Arc poltettiin roviolla tuomittuna noituudesta ja harhaopista. Jeanne d'Arcin tarina on keskiajan Euroopan erikoisimpia. Hän syntyi Ranskan Domremyn kylässä vuonna 1412 kun satavuotinen sota Englannin ja Ranskan välillä oli riehunut lähes 80 vuotta. Vuoden 1415 Azincourtin taistelussa Englanti valtasi koko Pohjois-Ranskan. Pahoin alakynteen jääneet ranskalaiset odottelivat ihmettä. Se ihme kolkutteli jo ovea. Jeanne koki ensimmäiset näkynsä vain 13-vuotiaana kotinsa puutarhassa. Jeannen mukaan arkkienkeli Mikael ja pyhimykset Katariina Aleksandrialainen ja Margareeta Antiokialainen käskivät häntä vapauttamaan Ranska. Syvästi uskonnollinen tyttö uskoi saaneensa tehtävän Jumalalta ja tarttui toimeen. Jeanne onnistui vakuuttamaan ihmiset tehtävästään ja vuonna 1429 hän pääsi kruununprinssi Kaarle VII:n luo Chinoniin. Jeannen kerrotaan tunnistaneen Kaarlen vaikka hän oli naamioituneena hoviväkensä keskellä. Kaarle vakuuttui Jeannesta...

21.4.753 eaa. Rooma perustettiin

21.4.753 eaa. Legendan mukaan kaksosveljet Romulus ja Remus perustivat Rooman. Roomalaisen legendan mukaan Romuluksen ja Remuksen vanhemmat olivat Mars-jumala ja papitar Rhea Silvia. Heidät jätettiin jokeen korissa, joka ajautui kosteikkoon Rooman Palatium-kukkulan juurelle. Sieltä naarassusi löysi lapset ja vei heidät luolaan. Susi imetti heitä siellä, kunnes Faustulus-paimen löysi veljekset. Paimen antoi pojat vaimonsa huolehdittaviksi. Kasvettuaan aikuiksi Romulus ja Remus perustivat Rooman. Perustamisen yhteydessä veljeksille tuli kiistaa ja Romulus murhasi veljensä. Romuluksesta tuli Rooman ensimmäinen kuningas. Tämä tarina ja päivämäärä Rooman perustamisesta on mitä luultavammin myyttiä, sillä Rooman alueella on ollut asutusta jo 1000-luvulta eaa. Romulus ja Remuskaan eivät liene historiallisia henkilöitä. Päivämäärä on peräisin roomalaiselta historiankirjoittajalta Marcus Terentius Varrolta, joka 1. vuosisadalla eaa. kirjasi Rooman historian  vuodesta 753 eaa. Perimätieto ke...

15.2.1899: Helmikuun manifesti ja suuri adressi

Kuva
Suomelle autonomian myöntäneen Keisari Aleksanteri I:n patsas kukitettiin 13.3.1899. (Wikipedia) 15.2.1899: Venäjän keisari antoi helmikuun manifestin, jolla ilmoitti rajoittavansa Suomen autonomiaa. Suomi oli ollut autonominen suuriruhtinaskunta Venäjän keisarikunnassa vuodesta 1809 lähtien. Suomen erityisasema oli niin laaja, että venäläiset tunsivat Suomessa käydessään päätyneensä ulkomaille. Helmikuussa 1899 kaikki näytti muuttuvan. Venäjän keisari Nikolai II antoi manifestin, jossa ilmoitti että koko Venäjää koskevien lakien säätämisessä noudatetaan Venäjän lainsäädäntöjärjestystä ja Suomen valtiopäivillä olisi niihin vain lausunnonanto-oikeus. Suomalaiset pitivät manifestia perustuslain rikkomisena ja pelkäsivät autonomian menettämistä. Manifestista tyrmistyneet suomalaiset päättivät koota ns. suuren adressin, jossa ilmaistiin keisarille suomalaisten huoli autonomian puolesta. Vapaaehtoiset keräsivät adressiin parissa viikossa puoli miljoonaa nimeä ympäri maata. Sen ajan kulkuyht...

17.9.1809: Haminan rauha

17.9.1809: Ruotsi ja Venäjä solmivat Haminan rauhan, jossa Ruotsi luovutti Suomen Torniojokea myöten Venäjälle. Näin päättyi Suomen sota ja 800 vuotta kestänyt Ruotsin valta Suomessa. Haminan rauha on Suomen historian tärkein tapahtuma itsenäisyysjulistuksen ohella. Rauhaan johtaneet tapahtumat laitettiin liikkelle Suomen rajojen ulkopuolella muiden kuin suomalaisten toimesta. Napoleon halusi tuhota Ison-Britannian talouden eristämällä se muusta Euroopasta kauppasaarrolla (mannermaasulkemus). Sulussa oli aukkoja, joista yksi oli Ruotsi. Napoleon ja Venäjän tsaari Aleksanteri I tekivät rauhansopimuksen Tilsitissä vuonna 1807. Aleksanteri I lupasi sopimuksessa painostaa Ruotsi mukaan saartoon. Siitä tulikin hyvin vaikea projekti. Ruotsin kuningas Kustaa IV Aadolf inhosi syvästi Napoleonia, jota piti itse ilmestyskirjan petona. Yhteistyö Napoleonin kanssa ei luonnollisesti tullut kysymykseen. Tsaarille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin painostaa Ruotsi mukaan saartoon väkivalloin....

29.5.1907: Ensimmäinen suomalainen elokuva

29.5.1907: Helsingin Maailman ympäri -teatterissa sai ensi-iltansa ensimmäinen suomalainen elokuva, Salaviinanpolttajat. Suomen ensimmäisen elokuvan aiheena oli asianmukaisesti alkoholi. Salaviinanpolttajat oli samalla myös Venäjän keisarikunnan ensimmäinen fiktioelokuva. Käsikirjoituksesta järjestettiin tammikuussa 1907 kilpailu, jonka voitti nimimerkki J. V-s. On arveltu, että nimimerkin takana olisi nimismies, mutta siitä ei ole saatu varmuutta. Toinen mahdollisuus on, että kirjoittaja olikin 10-vuotias koulupoika, mutta sitä ei haluttu ääneen sanoa, joten keksittiin tarina nimismiehestä. Elokuva kuvattiin maalis-huhtikuussa Helsingissä. Ohjaajiksi on nimetty Teuvo Puro ja Louis Sparre. Jälkimmäisen on kerrottu "järjestäneen elokuvan" ja hänen tarkka rooli onkin jäänyt epäselväksi. Hän ehkä vastasikin vain kuvallisesta suunnittelusta. Pituutta elokuvalla oli 10-20 minuuttia. Käsikirjoitus ja kuvamateriaali ovat tuhoutuneet (Nyt on siis hyvä hetki tarkistaa se kesämökin ull...

27.4.1945: Lapin sota päättyi

Kuva
Kuvan lähde: Wikipedia 27.4.1945: Viimeiset saksalaisjoukot poistuivat Suomen alueelta Norjan puolelle. Lapin sota ja Suomen osuus maailmansodassa oli ohi. Suomalaiset sotilaat nostivat Suomen lipun kolmen valtakunnan rajapyykille Suomen, Ruotsin ja Norjan rajojen kohtaamispaikalle. Kenraali Siilasvuo lähetti 28. päivä sähkeen presidentti Mannerheimille, jossa ilmoitti saksalaisten poistuneen Suomesta. Lähes kuusi vuotta kestäneiden sotien jälkeen suomalaiset saattoivat huokaista helpotuksesta, Suomi oli edelleen itsenäinen. Maa oli nyt rakennettava uudelleen ja puoli miljoonaa ihmistä asutettava. Talvi-, jatko- ja Lapin sota olivat vaatineet yli 90 000 suomalaisen hengen. Seurasi pitkä rauhanjakso, joka on säilynyt jo 71 vuoden ajan. Niinkin pitkään jatkunut rauha on harvinaisuus Suomen historiassa. Sota tuntuu näin 1980-luvulla syntyneelle niin kaukaiselta asialta, että on vaikea uskoa että Suomessakin on sodittu vain ihmisikä sitten. Rauhaa ei kannata pitää itsestään selvänä, eikä u...

Tapahtui tänä päivänä: maalis-huhtikuu

  Nyt kerralla maalis- ja huhtikuu... 1.3.1753  Ruotsissa ja Suomessa siirryttiin gregoriaaniseen kalenteriin. Päivämäärät 18-28.2.1753 jäivät välistä. Suomessa ei siis koskaan ole eletty päivää 18. helmikuuta 1753. 5.3.1946  Britannian pääministeri Winston Churchill piti Rautaesirippu -puheen, jossa esitteli käsitteen rautaesirippu, joka oli Euroopan halki Itämereltä Adrianmerelle yltävä raja takanaan Neuvostoliitto ja sen kommunistiset liittolaiset. 8.3.1983  Yhdysvaltojen presidentti Reagan kuvaili Neuvostoliittoa "pahan valtakunnaksi". 10.3.1876  Alexander Graham Bell soitti ensimmäisen puhelun. Puhelu meni hänen avustajalleen Watsonille ja kuului "Mr. Watson, come here!". 12.3.1930  Mahatma Gandhi aloitti Intiassa suolamarssin Sabarmatista kohti Dandia. Siellä hänellä ja hänen kannattajillaan oli tarkoituksena valmistaa suolaa vastoin brittien määräyksiä. Britit olivat määränneet ettei intialaiset voi valmistaa itse suolaa, vaan heidän oli ostettava si...

Tämä päivä historiassa: helmikuu

  Helmikuun tapahtumia historian varrelta. 1.2.1968  Saigonin poliisipäällikkö Nguyen Ngoc Loan ampuu vangiksi joutuneen Vietkongin sotilaan Nguyễn Văn Lémin Saigonissa. Valokuvaaja Eddie Adams ikuistaa laukauksen  valokuvaan , josta tulee eräs Vietnamin sodan tunnetuimpia. 4.2.2004  Harvardin opiskelija Mark Zuckerberg avaa Facebookin. 6.2.1971  Astronautti Alan Shepard pelaa golfia kuussa Apollo 14:n lennon aikana. Kevyessä painovoimassa pallot lentävät hänen sanojaan mukaillen "maileja, maileja ja maileja". 9.2.1950  Senaattori Joseph Mccarthy väittää hallussaan olevan listan, joka paljastaa joukon Yhdysvaltojen hallinnossa olevia kommunisteja. Hän aloittaa kommunistien vainot, joiden uhriksi joutuu mm. Charles Chaplin. 11.2.1990  Nelson Mandela vapautetaan Rhode Islandin vankilasta 26 vuoden vankeuden jälkeen 71 vuoden ikäisenä. 12.2.1809  Charles Darwin ja Abraham Lincoln syntyvät samana päivänä. 13.2.2008  Australian pääministeri Kevin ...

Tämä päivä historiassa: tammikuu

  Tämä päivä historiassa sarja jatkuu tammikuun tapahtumilla. 1.1.2002  Euro tuli käyttöön käteisvaluuttana 12 Euroopan Unionin jäsenvaltiossa (Alankomaat, Belgia, Espanja, Irlanti, Italia, Itävalta, Luxemburg, Kreikka, Portugali, Ranska, Saksa ja Suomi). Tämän jälkeen yhteisvaluuttaan ovat siirtynyt myös Slovenia, Slovakia, Kypros, Malta, Viro ja tämän vuoden alusta Latvia. 2.1.1492  Grenada, muslimien viimeinen tukikohta Espanjassa antautui kristityille. Espanjan takaisinvalloitus (reconquista) päättyi. Arabit valloittivat Espanjassa sijainneen visigoottien valtakunnan 700-luvulla, mutta kristityt aloittivat Espanjan valloittamisen takaisin jo 1000-luvulla. 3.1.1521  Martti Luther julistettiin kirkonkiroukseen hänen kieltäydyttyä perustamasta Katoliseen kirkkoon kohdistettua kritiikkiään. Tämä ei kuitenkaan pysäyttänyt uskonpuhdistusta, jonka Luther käynnisti vuonna 1517 naulaamalla Wittenbergin kirkon oveen 95 teesiä Katolista kirkkoa vastaan. 4.1.1809  ...

24.12.1914: Joulurauha keskelle maailmansotaa

24.12.1914: Osissa länsirintamaa tuhannet ranskalaiset, saksalaiset ja englantilaiset sotilaat keskeyttivät sodankäynnin ja alkoivat viettää keskenään joulua. Joulukuussa 1914 ensimmäinen maailmansota oli riehunut Euroopassa jo neljä kuukautta. Sen oli odotettu jäävän lyhyeksi yhteenotoksi, mutta toisin kävi: sota juuttui nopeasti kuluttavaksi asemasodaksi. Joulukuussa sotaa käytiin juoksuhautojen kammottavissa olosuhteissa. Lähestyvä joulu kuitenkin näkyi juoksuhaudoissakin, kun englantilaiset ja saksalaiset sotilaat alkoivat saada joululahjoja kotirintamalta. Jouluaattona Belgian Flanderissa saksalaiset alkoivat koristella joulukuusia ja laulaa joululauluja. Englantilaiset huomasivat tämän ja he yhtyivät lauluun. Pian hyvän joulun toivotukset kaikuivat rintaman yli. Syntynyt joulutunnelma rohkaisi osan sotilaista nousemaan juoksuhaudoista ei-kenenkään-maalle. Siellä englantilaiset ja saksalaiset, jotka vielä pari päivää aiemmin olivat yrittäneet tappaa toisensa, tapasivat hyvä...

Joulukuun historiallisia vuosipäiviä

  1.12.1955:  Rosa Parks kieltäytyy luovuttamasta istuinpaikkaa bussissa valkoiselle matkustajalle Alabaman Montgomeryssä, vaikka osavaltion rotuerottelulaki näin vaati. Kun Parks ei tottele edes bussikuskia, hänet pidätetään. Välikohtausta seuraa kaupunginlaajuinen bussiboikotti, jota johtaa Martin Luther King. Vuotta myöhemmin rotuerottelu busseissa julistetaan Yhdysvaltojen perustuslain vastaiseksi. 3.12.1967:  Eteläafrikkalainen Christian Barnard tekee ensimmäisen onnistuneen sydämensiirtoleikkauksen. Vaikka leikkaus onnistuu hyvin, potilas kuolee pari viikkoa myöhemmin. 6.12.1917:  Suomen eduskunta äänestää hallituksen kaksi päivää aikaisemmin antamasta ilmoitusasiasta, Suomen itsenäisyysjulistuksesta. Se hyväksytään äänin 100-88. 7.12.1941:  Japani tekee  yllätyshyökkäyksen Yhdysvaltojen tukikohtaan Pearl Harboriin. Japanilaisten tekemä tuho on massiivinen ja sen seurauksena Yhdysvallat julistaa sodan Japanille ja liittyy maailmansotaan. 8.12.1980:...

Tapahtui tällä viikolla historiassa: viikot 33-35

  12.8.1323:  Suomen itäraja määriteltiin ensimmäisen kerran Pähkinäsaaren rauhassa Ruotsin ja Novgorodin välillä. Tekstistä on jäänyt toisistaan poikkevia latinan-, ruotsin- ja venäjänkielisiä kopioita. Rajalinja kulki Karjalan kannakselta Pohjanlahteen, mutta monilta osin sen tarkka reitti on jäänyt epäselväksi. Luotettavasti määritelty osuus kulki Karjalankannaksen Siestarjoelta Sittiin nykyisen Varkauden seudulle. 13.8.1961:  Itä-Berliinin viranomaiset katkaisivat tiet Itä-Berliinistä länteen piikkilanka-aidoin yön tunteina. Kolme päivää myöhemmin alkoi betonimuurin rakentaminen. Berliinin muuri seisoi paikallaan kylmän sodan symbolina lähes 30 vuotta. 14.8.1900:  Venäläiset tiukensivat sortotoimia Suomessa kieltämällä suomalaiset postimerkit ulkomaan liikenteessä. 15.8.1945:  Japanilaiset kuulivat keisarinsa äänen ensimmäisen kerran, kun keisari ilmoitti radiopuheessaan Japanin antautuneen Yhdysvalloille. Toinen maailmansota päättyi virallisesti myös Aasias...