Tekstit

Näytetään tunnisteella esimoderni aika merkityt tekstit.

Toukokuun tapahtumia ja ajatelmia

Kuva
Tapahtui tänä päivänä -kirjoitussarja on edennyt toukokuulle. Toukokuussa on tapahtunut monia tärkeitä asioita tähän blogiin liittyen. Silloin järjestetään Euroviisut ja buddhalaiset muistavat Buddhan valaistumista, syntymää ja kuolemaa vesak-juhlassa.. Tutkin tätä kirjoittaessa myös vammaishistoriaa ja vanhoja Helsingin Sanomia. Teksti sai nyt sarjan aiempia osia enemmän minun omaa ääntäni mukaan. 1.5.1006:  Suden tähtikuvioon ilmestyi supernova, joka loisti Venustakin kirkkaammin. Sen huomasivat tähtitietieteilijät Euroopassa, Aasiassa ja arabimaissa. Yli 7000 valovuoden päässä tapahtuneen räjähdyksen on arvioitu olleen historian kirkkain muistiin kirjattu supernova. Supernova olisi mahtava näky! Betelgeusen räjähdystä odotellessa, sehän voi tapahtua jo pian. Ei kuitenkaan kannata pidätellä hengitystä odottaessa - “pian” tähtitieteessä voi tarkoittaa tuhansia vuosia. 11.5.868: Kiinassa painettiin buddhalainen Timanttisutra, joka on varhaisin tunnettu painettu ja päivätty kirja. T...

Huhtikuun vuosipäiviä

Kuva
Minä olen aina ollut historiasta erityisen kiinnostunut vuosiluvuista ja päivämääristä. Joskus ihan unohtuu, että historiantutkimuksessa ei pitäisi olla kyse pelkistä vuosiluvuista. Kaikesta huolimatta teen tässä blogissa Tapahtui tänä päivänä -kirjoitussarjaa, jossa esittelen blogin aiheisiin liittyviä vuosipäiviä. Tällä kertaa mukana on Euroviisuja, esimodernia historiaa ja buddhalaisuutta. Lisään sopivia linkkejä aiempiin kirjoituksiini. 6.4.1974 ABBA voitti Euroviisut Brightonissa. ABBAn viisuvoitto muistettiin myös Suomessa vuonna 2023 , kun Käärijä hävisi Ruotsin Loreenille. Euroviisut oli siten Ruotsissa, juuri kun ABBAn voitosta oli vierähtänyt 50 vuotta. Waterloo on tarttuva pop-kappale, mutta ei minun suosikkini. Vuonna 1974 toiseksi tuli yksi minun suosikkilaulajista Euroviisuissa - italialainen Gigliola Cinquetti kappaleella Sì. Hän myös voitti viisut vuonna 1964 kappaleella Non ho l’eta.  16.4.1178 eaa. Kaakkois-Euroopassa nähtiin auringonpimennys, jonka aikana, kute...

Tapahtui tänä päivänä: maaliskuu

Kuva
Tapahtui tänä päivänä -sarjassa listaan joitakin blogin aiheisiin liittyviä vuosipäiviä ja annan linkkejä aiempiin teksteihin, jotka liittyvät tapahtumiin. 10.3.210 eaa. Ensimmäinen puunilaissota Rooman ja Karthagon välillä päättyi Aegatesin meritaisteluun ja Karthagon tappioon. Sisiliasta tuli Rooman provinssi. Historiaa olen lukenut sen verran, että kun kaveri puhui Hannibalista, minulle tuli ensimmäisenä mieleen toisen puunilaissodan sotapäällikkö Hannibal, eikä Hannibal Lecter, jota hän tarkoitti puhuessaan jostakin elokuvasta. 15.3.44 eaa. Gaius Julius Caesar murhattiin Rooman senaatissa. Kun hän huomasi ystävänsä Brutuksen salaliittolaisten joukossa, hänen kerrotaan huudahtaneen  “Sinäkin Brutukseni” . Todellisuudessa hän ehkä sanoi “Sinäkin poikani!” tai “Tämähän on väkivaltaa!”. 18.3.41 Caligulasta tuli Rooman kolmas keisari. Hän on juuri se keisari, jonka kerrotaan halunneen nimittää hevonen konsuliksi. 18.3.1961 Suomi aloitti kivisen taipaleensa Euroviisuissa. Su...

Tapahtui tänä päivänä: tammikuu

Kuva
Blogin aiheisiin liittyviä vuosipäiviä tammikuulta. 4.1.1809: Pistekirjoituksen kehittäjä Louis Braille syntyi Coupvrayn kylässä, Ranskassa. Braille syntyi näkevänä lapsena, mutta sokeutui onnettomuudessa kolmevuotiaana. Hän pääsi opiskelemaan Pariisin sokeiden kouluun, jossa kehitti pistekirjoituksen jo 15-vuotiaana. Braillen syntymäpäivää muistetaan nykyisin kansainvälisenä pistekirjoituksen päivänä . 6.1.1412: Jeanne d'Arc syntyi Domremyssä, Ranskassa. Jeanne d'Arcin elämäntarina on aina kiinnostanut minua kaikessa uskomattomuudessaan. Talonpoikaistyttö uskoo saanensa Jumalalta käskyn vapauttaa Ranska, joten hän menee kuninkaan puheille ja kuningas päästää hänet sotilasosaston mukaan. Lopuksi hän innostaa ranskalaiset todella vapauttamaan Orleans vain 17-vuotiaana. Tee perässä! 10.1.49 eaa. "Arpa on heitetty!" . Caesar lausui nämä sanat (kreikaksi, ei latinaksi) ylittäessään Rubikonjoki sotajoukkonsa kanssa. Arpa oli heitetty, koska Rooman lain mukaan omaa armeija...

Buddhan monet kasvot

Kuva
Sanalla buddha on kaksi eri merkitystä. Toisaalta buddha on sanskritinkielinen arvonimi, joka tarkoittaa valaistunutta. Kenestä tahansa voi tulla buddha, ja eri buddhalaiset koulukunnat nimeävätkin useita buddhia. Yhtenä esimerkkinä voisin mainita tulevan buddhan, Maitreyan. Maitreya tulee maan päälle kaukaisessa tulevaisuudessa, kun buddhalaisuus on unohdettu. Silloin hän valaistuu ja alkaa opettaa buddhalaisuutta. Toinen tärkeä buddha on Amitabha. Puhtaan maan koulukunnan mukaan Amitabhan Puhtaaseen maahan voivat jälleensyntyä kaikki häneen vakaasti uskovat. Useimmiten buddhalla ei kuitenkaan tarkoiteta ketä tahansa buddhaa, vaan historiallista henkilöä, Siddharta Gautamaa, buddhalaisuuden perustajaa. Siddharta oli prinssi tai ruhtinaan poika, joka eli 500-luvulla eaa . nykyisten Nepalin ja Intian alueilla. Siddharta eli hyvin suojatun lapsuuden ja nuoruuden palatsin ylellisyydessä. Hänen isä esti poikaa näkemästä mitään kärsimystä, jotta hänestä tulisi kuningas, eikä hän kiinnostuis...

Nettimeemejä ja vitsejä Mesopotamiassa

Kuva
Ihminen ei ole muuttunut perusluonteeltaan juuri miksikään 4000 vuodessa. Siitä osoituksena on maailman vanhin tunnettu  asiakaspalaute . Sen sai Urin kaupungissa (nyk. Irakissa) työskennellyt kuparikauppias Ea-Nasir noin 1750 eaa. Palautteen antoi hänen asiakas Nanni, joka oli saanut huonolaatuista kuparia. Palautteessaan Nanni moittii kuparin laatua ja lisäksi ihmettelee sitä, miten töykeästi Ea-Nasir kohteli tuotetta hakenutta Nannin avustajaa. Nanni vaati luonnollisesti kunnon kuparia ja uhkasi jatkossa hankkia kuparinsa itse: "Käytän oikeuttani jättää sinut, sillä sinä halveksit minua!". Ea-Nasir ei reagoinut palautteeseen, mutta laittoi sen talteen. Ea-Nasirin arkistossaan olikin arkeologien löydettäväksi enemmänkin todisteita hänen kyseenalaisesta liiketoiminnastaan. Nanni ei ehkä saanut vastakaikua palautteeseensa omana aikanaan, mutta häntä kuullaan 2020-luvulla. Palautteesta on tullut nettimeemi , jolla on myös oma esimerkiksi keskustelualue  Redditissä . Nannia...

Keisari Ashoka: buddhalaisuuden airut

Kuva
n. 260 eaa. Intialaisen Maurya-valtakunnan keisari Asoka järkyttyi Kalingan taistelun aiheuttamista tuhoista ja kääntyi buddhalaisuuteen. Buddhalaisuuden tie maailmanuskonnoksi oli auki. Asokan pilari (Wikimedia Commons)  Buddhalaisuus levisi tahmeasti vielä pitkään Buddhan kuoleman jälkeen. Vielä 300-luvun eaa. lopussa sitä harjoitettiin lähinnä Buddhan synnyinseuduilla Pohjois-Intiassa. Dharman pyörä irtosi mudasta Maurya-valtakunnan keisari Asokan aikana 200-luvulla eaa. Maurya-valtakunta oli muinaisen Intian valtakunnista laajimmalle levinnein. Valtakunta kattoi lähes koko Intian niemimaan ja ylsi pohjoisessa Iraniin asti. Asoka nousi valtaan vuonna 268 eaa. Hänen kerrotaan olleen valtakautensa alkuvuosina julma ja armoton hallitsija. Kaikki muuttui noin vuonna 260 eaa., kun keisari hyökkäsi Kalingan valtakuntaan. Taistelu oli verinen, ja Kalingan asukkaista tapettiin tai karkotettiin tuhansia. Legendan mukaan Asoka kulki taistelukentän läpi ja nähtyään aiheuttamansa kärsimykse...

Deir el-Medina ja ensimmäinen lakko

Kuva
Hautojen ryöstely oli vakava ongelma jo muinaisessa Egyptissä. Ratkaisuksi ongelmaan hautoja alettiin rakentaa Uuden valtakunnan alussa 1500-luvulla eaa. Kuninkaiden ja Kuningattarien laaksoihin Theban (nyk. Luxorin) lähelle. Hautoja rakentamaan tarvittiin käsityöläisiä ja taitelijoita, joille piti rakentaa myös oma kylä. Deir El Medina perustettiin laaksojen väliselle alueelle farao Amenhotep I:n kaudella 1500-luvun eaa. lopussa. Kylä tunnetaan nykyisin arabiankielisestä nimestä, mutta aikalaisille se oli Pa Demi tai Set Ma’at. Kylä pysyi käytössä Uuden valtakunnan loppuun 1000-luvulle eaa. Deir el-Medinan rauniot ( Wikimedia Commons ) Kylä koostui noin 70 rakennuksesta 5600 neliömetrin alueella. Kyläläiset rakensivat myös omat hautansa, kappelin ja pyhäkön kylään. Pitkät suorakulmion muotoiset asuintalot olivat pakattu vieriviereen. Kadulta taloon astuttiin eteiseen, josta pääsi edelleen olohuoneeseen. Sen jälkeen tuli kaksi huonetta, joilla oli erilaisia käyttötarkoituksia. Talon pe...

Pyöreän maan historia

Kuva
Nasan Blue Marble -kuva pyöreästä Maasta (1972) Tavallisen myytin mukaan Euroopassa uskottiin vielä keskiajalla maan olevan litteä, ja viimeistään Kolumbuksen matkan todistaneen eurooppalaisille maan todellisen muodon. Oikeasti maa on tiedetty pyöreäksi jo yli 2000 vuotta. Kreikkalaiset totesivat asian seuraamalla horisonttiin katoavia laivoja. Kreikkalainen Erastothenes onnistui mittaamaan maapallon ympärysmitankin melko tarkasti jo 200-luvulla eaa. Erastothenes laski maan ympärysmitan laskemalla ensin auringon korkeuskulma Aleksandriassa kesäpäiväntasauksena maahan pystytetyn kepin luoman varjon avulla. Sen jälkeen hän laski matkan Etelä-Egyptissä sijaitsevaan Syenen kaupunkiin, jossa aurinko paistoi samana päivänä suoraan ylhäältä. Auringon korkeuskulmasta Aleksandriassa Erastothenes laski miten iso osa maan ympärysmitasta matka Aleksandrian ja Syenen välillä oli. Siitä hän laski maapallon koko ympärysmitan. Tulos oli 252 000 stadionia, joka oli tuolloin käytetty mittayksikkö. Stadi...

Seksityötä antiikissa ja nykyaikana

Prostituutiota on harjoitettu vuosituhansien ajan. Ensimmäiset kirjalliset maininnat siitä ovat jo 4000 vuoden takaa Mesopotamiasta. Euroopassa sitä harjoitettiin jo Kreikassa ja Roomassa. Kirjoitan myös seksityöstä nykyaikana. Prostituutio oli hyväksytty osa yhteiskuntaa, vaikka prostituoidut halveksittuja. Sana prostituoitu tulee latinan sanasta prostituere, joka tarkoittaa laittaa esille. Roomalaiset itse käyttivät sanoja lupa, scortum tai meretrix. Kreikaksi prostituoitu oli porne tai hetaira. Antiikin Roomassa ja Kreikassa bordelleja oli useissa kaupungeissa ja miesten jopa odotettiin käyttävän ilotyttöjen palveluja. Ilotytöt olivat halveksittuja myös antiikissa, mutta samassa kastissa olivat muusikot, tanssijat, näyttelijät ja gladiaattorit. Syitä ylenkatseelle lienee ollut useita, mutta seksityön ja viihteen yhdistää ainakin yksi seikka: ne molemmat esineellistävät ihmistä. Muusikot, tanssijat, näyttelijät ja seksityöntekijät käyttävät omaa kehoaan ja “myyvät itseään”. Rooman ja...

Buddhan elämä

Kuva
Buddha voi tarkoittaa kahta eri asiaa. Toisaalta se on arvonimi, joka tarkoittaa valaistunutta. Buddhalaisuuden mukaan kenestä tahansa voi tulla buddha, mutta useimmin sanalla tarkoitetaan buddhalaisuuden perustajaa, Siddharta Gautamaa. Hän eli Intiassa ja Nepalissa 500-luvulla eaa. Kaikki tiedot hänestä perustuvat buddhalaisiin teksteihin, joten hänen elämä on täynnä myyttejä ja monista hänen elämäntapahtumista on keskenään ristiriitaisia versioita. Mutta silti historiantutkijat uskovat buddhalaisissa teksteissä mainitun Buddhan takana olevan todellinen henkilö . Siddharta Gautama syntyi Lumbinissa Shakyan kuningaskunnassa nykyisessä Nepalissa ruhtinasperheeseen. Siddhartan syntymäajasta ei ole varmuutta, mutta yleensä se ajoitetaan 560-luvulle eaa. Hänen isä oli Suddhodana ja äiti Maya. Maya kuoli pian synnytyksen jälkeen. Pojasta ennustettiin tulevan joko suuri kuningas tai hengellinen opettaja. Isä mieltyi ensinnä mainittuun vaihtoehtoon, joten hän päätti varmistaa sen. Tarina kert...

Seksuaalivähemmistöjä ja historiaa

 Seksuaalivähemmistöistä piti kirjoittaa jo Pride-kuukauden aikana, mutta onhan aihe edelleen ajankohtainen. Eheytyshoitoja vastustava kansalaisaloite keräsi tarvittavan määrän allekirjoituksia elokuussa. Tässä kirjoituksessa kerron eri seksuaalivähemmistöistä ja niiden historiasta antiikin aikana. Viime vuosikymmeninä asenteet seksuaalivähemmistöjä kohtaan on muuttunut uskomattoman nopeasti. Suomessa homoseksuaalisuus poistui rikoslaista 1971 ja tautiluokituksesta 1981. Tasa-arvoinen avioliittolaki on ollut voimassa jo neljä vuotta. Tietysti pitää muistaa, että historia ei ole yhteen suuntaan tasaisesti etenevää kehitystä. Homoseksuaalisuus oli laillista hetken aikaan 1920-luvulla Neuvostoliitossa. Antiikin Kreikassa ja Roomassa homoseksuaalisuutta ei täysin tuomittu ennen kristinuskon valtaannousua. Seksuaali-identiteetti oli vieras käsite antiikissa. Termit homo- ja heteroseksuaali syntyivät vasta 1800-luvulla. Latinassa ei edes ollut homoa tai heteroa tarkoittavaa sanaa. Roomal...

Muinaisen Egyptin aikajana

 Egyptissä kehittyi yksi maailman vanhimmista korkeakulttuureista 5000 vuotta sitten. Kulttuuri kesti 3000 vuoden ajan, kunnes Egyptistä tuli Rooman provinssi 30 eaa. Näin huikean pitkistä ajanjaksoista huolimatta pyramidit, muumiot, hautaesineet ja hieroglyfitekstit ovat edelleen meidän nähtävissä. Historiallinen aika on kestänyt noin 5000 vuotta, mistä yhden ihmisen elinaika on vajaa 2 %. Perspektiiviä antaa sekin fakta, että Kleopatran elinajasta on nyt kulunut vähemmän aikaa, kun pyramidin rakentamisesta hänen elinaikanaan! Siinä ihminen tuntee itsensä pieneksi. n. 3100 eaa. Farao Menes yhdisti Ylä- ja Ala-Egyptin valtansa alle. Valtakuntien nimet tulivat Niilin virran mukaan, eli Ylä-Egypti on etelässä ja päinvastoin. Ensimmäiset kaksi dynastiaa olivat varhaisdynastista kautta. n. 2700 - 2150 eaa. Dynastiat 3 - 6 tunnetaan vanhana valtakuntana. n. 2670 eaa. Djoserin porraspyramidi valmistui Sakkaraan. Pyramidin suunnitteli hovin virkamies, arkkitehti ja lääkäri Imhotep. Se koo...

814 eaa. Karthago perustettiin

814 eaa. Tradition mukaan kuningatar Dido perusti Karthagon. Rooman mahtia puunilaissodissa haastanut Karthago oli alun perin foinikialainen 800-luvulla eaa. perustettu siirtokunta nykyisen Tunisian alueella. Tradition mukaan Karthagon perusti vuonna 814 eaa. Tyroksen kuninkaan Pygmalionin sisar, Dido. Kuningas murhasi Didon ylipappina toimineen puolison ja Dido joutui pakenemaan kaupungista. Hän päätyi Pohjois-Afrikkaan, missä paikalliset lupasivat hänelle maata niin paljon kuin voisi härännahalla peittää. Neuvokas kuningatar leikkasi nahan pieneksi nauhaksi ja rajasi suuren alueen maata itselleen. Uudelle siirtokunnalle hän antoi nimen Qart-Hadasht, eli uusi kaupunki. Seuraavaksi myytin mukaan Troijan sodasta selvinnyt Aeneas saapui Karthagoon. Hän ja Dido rakastuivat, mutta rakkaustarina ei kestänyt kauan. Jumalat vaativat Aeneasta jatkamaan matkaa kohti Italiaa, minkä hän vastoin Didon toiveita tekikin. Niinpä pettynyt kuningatar kirosi Aeneaan jälkeläisineen ja tappoi itsensä. Ae...

776 eaa. Olympiassa pidettiin urheilukisat

776 eaa. Ensimmäiset historiankirjoihin päätyneet Olympian kisat. Kisat kestivät vain yhden päivän ja ainoa laji oli stadionin juoksu (192 m). Juoksukilpailun voittaja oli Koroibos, elisläinen kokki. Olympia oli yhteiskreikkalainen kulttipaikka Peloponnesoksen länsilaidalla. Sinne rakennettiin Zeuksen ja Heran yhteinen temppeli 600-luvulla eaa., mutta jälkiä ihmisistä on jo 2000-luvulta eaa. Antiikin ajan seitsemään ihmeeseen luettu Zeuksen patsas oli hänelle omistetussa temppelissä Olympiassa. Sen veisti Feidias 400-luvun eaa. puolivälissä. Olympiassa alettiin pitää urheilukisoja viimeistään vuonna 776 eaa. Olympian kisojen alkuhistoria on tuntematon, mutta niiden juuret ulottuvat syvemmälle menneisyyteen: Iliaassa kuvataan Akhilleuksen järjestäneen kuolleen Patrokloksen muistoksi kisat. Tarun mukaan kisat saivat alkunsa, kun Pisan kuningas Oinomaios lupasi tyttärensä Hippodameian puolisoksi sille, joka voittaisi hänet kilpa-ajoissa. Pelops voitti hänet ja sai Hippodameian. Toisen myy...

Rooman valtakunta a:sta ö:hön

Kuva
Veistos Vapriikin Ostia-naäyttelyssä vuonna 2019. Rooman valtakunta a:sta ö:hön Augustus oli Rooman ensimmäinen keisari, syntymänimeltään Gaius Octavianus. Gaius Julius Caesar oli hänen isoeno ja Caesar adoptoi hänet perillisekseen. Caesarin kuoleman jälkeen Octavianus alkoi nimittää itseään Caesariksi. Nimen Augustus antoi Rooman senaatti vuonna 27 eaa., kun hänet nimitettiin Rooman ensimmäiseksi keisariksi. Brutus -nimisiä henkilöitä sekaantui Rooman historian käännekohtiin kahdesti. Tunnetumpi Brutus osallistui Caesarin salamurhaan 44 eaa. Vähemmän tunnettu Brutus johti roomalaisen legendan mukaan kapinaa Rooman viimeistä kuningasta Tarquinus Superbusta vastaan 509 eaa. Nämä Rooman varhaishistorian tapahtumat ja henkilöt ovat historiallisesti epävarmoja. Gaius Julius Caesar tuli jo mainittua kahdessa edellisessä kirjaimessa. Caesar valtasi Gallian ja hyökkäsi Britanniaan. Voitettuaan Rooman kansalaissodan hänestä tuli Rooman elinikäinen diktaattori. Sen vuoksi hänet murhattiin Roo...

Suomea ja suomen kieltä ennen Agricolaa

Vanhimmat selvästi Suomea käsittelevät tai suomenkieliset tekstit tehtiin vasta keskiajalla. Tacitus kertoi Pohjois-Euroopan kansoista vuoden 98 teoksessaan Germania. Kirjassa mainittiin myös fennit, joita on pidetty suomalaisina, vaikka saattoivat he olla myös saamelaisia. Hänen mukaan fennit olivat villejä ja käsittämättömän köyhiä, käyttivät ravintonaan kasveja, vaatteinaan nahkoja ja nukkuivat maassa. Asumuksia heillä ei ollut. Ainoa varallisuus oli nuolet, jotka tehtiin raudan puutteessa luusta. Lapsillakaan ei ollut oksista tehtyä rakennelmaa kummempaa suojaa. Mutta Tacituksen mukaan he olivat "saavuttaneet vaikeimman tavoitteen, sillä heidän ei edes tarvinnut toivoa mitään".  Tuskin sentään saamelaiset sen enempää kuin suomalaisetkaan noin kurjasti elivät. Tacituksen teksti käytännössä vain kuvasi roomalaisten ennakkoluuloja pohjoisen "barbaarikansoja" kohtaan. Ensimmäinen suomalaisia käsitellyt asiakirja oli paavin Gravis Admodum -bulla 9. syyskuuta 1171 tai...

410: Gootit ryöstivät Rooman

 24.8.410: Gootit ryöstivät Rooman Alarikin johdolla. Valtakunnan sydän vallattiin ensimmäisen kerran lähes 800 vuoteen. kaupunki, joka valtasi koko maailman, tuli itse vallatuksi".  - Pyhä Jerome Gootit olivat aiheuttaneet roomalaisille harmaita hiuksia jo aiemmin. Heillä oli hyvin muistissa vuoden 378 Adrianopolin taistelu, jossa gootit murjoivat roomalaisarmeijan perusteellisesti ja tappoivat keisari Valensin. Toisaalta roomalaiset ja gootit solmivat myös liittoja. Goottien johtaja Alarik tuki Itä-Roomaa Frigidusjoella vuonna 397. Itä voitti taistelussa Länsi-Rooman ja liitti sen itseensä. Alarik jäi mielestään vaille ansaitsemaansa palkkiota ja vuonna 410 suhdanteet olivat pakkasen puolella. Tokihan tässä välissä ehti tapahtua paljon, mutta keskitytään nyt Rooman ryöstöön. Alarik piiritti Rooman syksyllä 409. Ravennassa majaillut keisari Honorius kieltäytyi neuvottelemasta, joten piiritys sai jatkua. Piiritys kesti lähes vuoden, kunnes joku avasi Porta Salarian portit 24. ...

Seksiä ja seksityötä antiikin aikana

 Minun rakkaani, minun kultaseni, leikitään hetki: leikkikenttänä olkoon tämä vuode ja minä sinun hevosesi..." - kirjoitus rakennuksessa Pompeijissa Roomalaisille kaupunkien seinät ja muurit olivat kuin sosiaalinen media, johon kirjoitettiin monenlaisia viestejä. Seinillä jaettiin seksikokemuksia, ilotytöt mainostivat palvelujaan ja saivat palautetta asiakkailtaan. Ja antoivat palautetta. Seksin kuvallistakin ilmaisua riitti  Roomassa ja muuallakin yllin kyllin . Toisaalta näyttää, että antiikin kulttuureissa suhtauduttiin seksiin vapaammin kuin tänä päivänä, mutta toisaalta kyllä silloinkin asetettiin nykyvalossa ristiriitaisiakin rajoituksia seksin harrastamiselle. Roomassa ei tehty eroa hetero- ja homoseksualisuuden välillä, eikä latinan kielessä ollut näille sanoille vastineita. Homoseksi oli kielletty kahden vapaan (ei-orjan) aikuisen roomalaisen miehen välillä. Vapaan miehen tuli olla seksissä dominoivassa asemassa, joten hän sai harrastaa homoseksiä vain orjan tai nuore...

Vammaiset Rooman valtakunnassa ja 21. vuosisadalla

 Vammaisten asema 2000-luvun länsimaissa on parempi kuin koskaan aiemmin. Muinaisissa valtakunnissa vammaisia lapsia jopa surmattiin, mutta tilanne ei ollut ihan yksinkertainen. Maailma oli 2000 vuotta sitten julma paikka ja elämä jatkuvaa kamppailua. Ihmisillä ei välttämättä ollut mitään resursseja huolehtia vaikeasti vammaisista lapsista. Niin raadollista kuin se onkin, lapset saattoivat päästä jopa helpommalla. Poikkeuksiakin oli. Ilmeisesti kuuro Quintus Pedius menestyi kuvataiteilijana Roomassa 1. vuosisadalla jaa. Hän sai koulutukseensa tukea keisari Augustukselta. Tampereen Vapriikissa on näyttely, joka esittelee elämää Rooman valtakunnan Ostian kaupungissa 100- ja 200-luvuilla. Näyttelyssä oli erään työmiehen luuranko, jolla oli synnynnäinen rakennevika leuassa. Sen takia ei voinut avata suutaan. Häneltä oli poistettu muutama hammas, jotta pystyi syömään. Luuranko paljasti, että hän oli tehnyt fyysistä työtä, eli jonkun oli todellakin täytynyt huolehtia hänestä. Vammaisten ...