Suomea ja suomen kieltä ennen Agricolaa

Vanhimmat selvästi Suomea käsittelevät tai suomenkieliset tekstit tehtiin vasta keskiajalla. Tacitus kertoi Pohjois-Euroopan kansoista vuoden 98 teoksessaan Germania. Kirjassa mainittiin myös fennit, joita on pidetty suomalaisina, vaikka saattoivat he olla myös saamelaisia. Hänen mukaan fennit olivat villejä ja käsittämättömän köyhiä, käyttivät ravintonaan kasveja, vaatteinaan nahkoja ja nukkuivat maassa. Asumuksia heillä ei ollut. Ainoa varallisuus oli nuolet, jotka tehtiin raudan puutteessa luusta. Lapsillakaan ei ollut oksista tehtyä rakennelmaa kummempaa suojaa. Mutta Tacituksen mukaan he olivat "saavuttaneet vaikeimman tavoitteen, sillä heidän ei edes tarvinnut toivoa mitään".  Tuskin sentään saamelaiset sen enempää kuin suomalaisetkaan noin kurjasti elivät. Tacituksen teksti käytännössä vain kuvasi roomalaisten ennakkoluuloja pohjoisen "barbaarikansoja" kohtaan.

Ensimmäinen suomalaisia käsitellyt asiakirja oli paavin Gravis Admodum -bulla 9. syyskuuta 1171 tai -72. Bulla kuvaa suomalaisten olleen hyvin epälojaaleja kristittyjä: hädässä he pyysivät kristittyjä avuksi ja lupasivat kääntyä kristinuskoon, mutta vaaran mentyä ohi luopuivat uskostaan.

Agricola kirjoitti ensimmäisen suomenkielisen kirjan ABC-kirjan 1538 tai 1543. Se ei silti ollut Suomen vanhin kirja. Missale Aboensis (Turun messukirja) on päivätty 17.8.1488.  Eikä ABC-kirja ollut vanhin suomenkielinen kirjoitus. Vanhimmat tunnetut lauseet suomeksi opetti Turun piispa saksalaiselle pyhiinvaeltajalle 1470-luvulla. Tuo lause oli: Mijnna thachton gernast spuho somen gelen Emijna daijda. (Minä tahdon kernaasti puhua suomen kielen. En minä taida). Epäilemättä suomeksi on kirjoitettu jo keskiajalla tärkeimpiä rukouksia ja muita uskonnollisia tekstejä. Niitä vain ei ole säilynyt.

Suomen kieli keskiajalla erosi jonkin verran nykysuomesta, varsinkin kun murre-erot olivat nykyistä huomattavammat. Suomen kielestä on myös kadonnut äänteitä. Nykyisen kirjakielen d-kirjaimen paikalla oli soinnillinen frikatiivi, joka ääntyi kuin englannin th sanassa this. Ajan mittaan tuo äänne korvautui eri murteissa eri kirjaimilla (r, l, jne) tai katosi. Nykykielen ts äännettiin soinnittomana frikatiivina, kuten englannin sanassa thin.