Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2017.

Jouluista historiaa

Kuva
Tampereen Keskustorin joulutori 2015 tai -16 (oma kuva) Monissa kulttuureissa on juhlittu keskitalvea kautta aikojen, kristillinen sisältö keskitalven juhlaan tuli vasta viimeisen 2000 vuoden kuluessa. Nykyisin tämä kristillinen sisältö näkyykin erityisesti kauppojen kaaoksessa... Vuosisatojen varrella joulua on vietetty monin tavoin ja mukaan on tarttunut uusiakin perinteitä. On se monissa maissa ollut kieltolistallakin, joko kristillisen sisällön tai sen puutteen vuoksi. Tähän kokosin 12 (piparin) murusta joulun historiasta, joita voi lueskella vaikka aattona kinkkua sulatellessa pukkia odotellessa. #1 Ensimmäisen kerran joulua tiedetään vietetyn nykyisessä ajankohdassaan Roomassa vuonna 336. Tuolloin Rooman keisarina oli valtakunnan ensimmäinen kristitty keisari Konstantinus Suuri. #2 Joulupukki syntyi 200-luvulla Kreikassa ja kuoli noin vuonna 343 Myrassa (nyk. Turkissa). Tai siis joupukin esikuva, Myran piispa pyhä Nikolaus. Antelias Nikolaus teki usein lahjoituksia köyhille. Vaa...