Bloggaan, siis olen
Poistin blogiesittelyn, kun se ei tuntunut toimivan. Pitää palata siihen, jos jotakin järkevää syntyy. Esittelytekstissä pohdin tämän blogin historiaa ja syitä blogin pitämiselle. Niitä voisin kuitenkin pohtia tässä blogitekstissä. En olekaan juuri blogannut bloggaamisesta. Viime kesänä kirjoitin listan blogiteksteistä, joissa yhdistin blogin tärkeimpiä teemoja , mutta siihen se on jäänyt. Nyt korjataan puute. Aloitin bloggaamisen vuonna 2009 - jo 17 vuotta sitten. Ensimmäinen blogini oli buddhalainen Dharmapiste. Halusin jakaa omia ajatuksiani buddhalaisuudesta, mutta sitten totesin, että olen kiinnostunut muistakin aiheista. Niinpä aloitin tämän blogin Mun surinat nimellä. Aiheskaala laajeni esimerkiksi vammaisuuteen ja historiaan. Lopetin myöhemmin Dharmapisteen ja siirsin sen tekstejä Mun surinaan. Minun oma ääni oli alussa mukana, mutta sitten se katosi lähes kokonaan. Viime vuosina olen taas lisännyt omia kokemuksia. Siinä sivussa uutena teemana on noussut mielenterveys. Blogi o...