Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2012.

Implantti tai viittomakieli, vai sekä että?

Perjantaina katsoin elokuvan Tunteet ilman sanoja, joka kertoo kuuron lapsen vanhemmista, jotka miettivät pitäisikö lapselle asentaa korvaimplantti, eli sisäkorvaistute. Toinen vanhemmista on kuuro ja toinen kuuleva, mikä johtaa myös erimielisyyteen leikkauksen tarpeesta. Kuuro äiti vastustaa implanttia, mutta kuuleva isä haluaisi antaa sen lapselleen. Äidin asenne elokuvassa on kumman kielteinen, hän ei halua edes keskustella aiheesta. Viittomakielisten asenne implanttia kohtaan on usein niin kielteinen. Tietenkään syntymästään kuuro ei osaa kaivata kuulemista ja kuurona voi elää rikasta elämää. Eikä kenenkään elämä ole täydellistä ja vailla mitään ongelmia riippumatta aistien lukumäärästä, mutta se ei silti tee implantistä tarpeetonta. Sen avulla voisi sentään kuulla kadulla lähestyvän auton äänen ja muiden varoitushuudot, palohälyttimen soivan tai keskustella suoraan kenen kanssa haluaa ilman tulkkia tai kirjoittamista paperille. Toki jos on kuuroutunut vasta puheen oppimisen jälkee...

Seili

Eräänä iltana kuuntelin Jenni Vartiaisen Seili-levyltä Seili -kappaletta. Aloin miettiä tuon laulun taustoja ja aloitin nettisurffailun aiheesta. Illan ohjelma muuttui kevyen musiikin kuuntelusta aivan jonnekin muualle. Laulu viittaa Turun saaristossa olevaan Seilin saareen, jolla on toiminut sairaala mielisairaille ja spitaalisille. Saarella on mielenkiintoinen ja surullinen tarina. Seilin saarelle perustettiin sairaala spitaalisille ja mielisairaille kuningas Kustaa II:n määräyksestä vuonna 1619. Heidät voitiin eristää sinne pois ihmisten ilmoilta. Saarelle lähetetyille annettiin 20 taaleria ylöspitoon ja laudat ruumisarkkua varten - joka Seiliin joutui, sinne myös jäi. Tästä on muistona saaren hautausmaa. Spitaaliset olivat omalla saarellaan, joka kuitenkin maankohoamisen seurauksena on nykyisin osa pääsaarta. Spitaaliset erotettiin muista saarelaisista, he eivät saaneet olla heidän kanssa missään tekemisissä. Vuonna 1733 rakennetussa kirkossa oli oma osasto spitaalisille ja eht...