Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2012.

Maailmanloppu tuli ja meni

Maya-kalenterin pitkälaskun 13. Baktun -ajanjakso tuli päätökseen 21 päivä - tai toisen tulkinnan mukaan se päättyy tänään. Mayojen mytologian mukaan elämme järjestyksessä kolmannessa maailmassa ja edellisen elinikä oli 13 baktunia. Mayat eivät silti ennustaneet maailmanloppua, ja vaikka olisivat ennustaneet, kuka nyt ottaa tosissaan muinaisia ennustuksia ? Mutta joskus sekin voi vielä koittaa, ihan riippumatta siitä, tarkoitetaanko ihmiskunnan, maapallon vai universumin tuhoa. Maapalloa on kohdannut jo useita massasukupuuttoja sen yli miljardin vuoden aikana, kun elämää on täältä löytynyt. Viimeisimmän "maailmanlopun" aiheutti Jukatanille osunut asteroidi 65 miljoonaa vuotta sitten. Siinä rytäkässä dinosauruksetkin katosivat. Aurinkokaan ei paistele ikuisesti. Miljardien vuosien päästä se laajenee ja nielaisee Merkuriuksen ja Venuksen - ehkä maankin. Lopulta koko universuminkin elinaika voi olla rajallinen. Universumi syntyi 13,7 miljardia vuotta sitten alkuräjähdyksessä ja ...

Rauhannobel Euroopalle

Tänä vuonna Nobelin rauhanpalkinto myönnettiin Euroopan Unionille huomionosoituksena sen osuudesta yli 60 vuotta jatkuneeseen rauhaan Euroopassa. Osoittaa lyhytnäköisyyttä puhua tässä yhteydessä Ateenan mellakoista: vuosina 1900-1949 Euroopassa nähtiin kaksi tuhoisaa maailmansotaa, useita muita sotia ympäri maanosaa, pari vallankumousta ja lähes koko maanosan laajuinen kansanmurha. Euroopan unioni perustettiin estämään sotia Euroopassa ja siinä se on jäsenmaidensa osalta onnistunut. Nationalismin nousu edelsi kumpaakin maailmansotaa, mutta eri maiden välinen yhteistyö vähentää vastakkainasettelua ja tuo enemmän rauhaa. Rauhantila ei tietenkään ole koskenut koko Eurooppaa - Balkanin sodista ei ole vielä 20 vuottakaan. Balkanin maat eivät ole EU-maita, joten Euroopan Unionia niistä tuskin voi syyttää. Lisäksi ensimmäinen maailmansotakin alkoi juuri Balkanilta. Osasyynä sodan leviämiseen oli juuri eri valtioiden välinen kilpailu ja liittoumat toisiaan vastaan. Nobelin rauhanpalkinto o...