Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2025.

Näetkö koko norsun?

Kuva
Tarina norsusta ja sokeista miehistä tunnetaan useissa Aasian uskonnoissa. Tarinan buddhalaisessa versiossa eräs kuningas kutsui luokseen joukon syntymästään asti sokeita miehiä, joita kehoitti selvittämään tuntoaistin perusteella, mikä norsu on. Miehet tutkivat norsun eri osia: osa tutkii päätä, osa jalkaa ja osa häntää. Kun miehet olivat tutkineet norsua aikansa, kuningas kysyi heiltä, mikä heidän mielestään norsu on. Päätä tutkineet pitivät norsua kulhona, jalkaa tutkineet pylväänä ja häntää tutkineet harjana. Jokainen miehistä oli vakuuttunut omasta kannastaan ja uskoi toisten olevan väärässä. He alkoivat riidellä ja ajautuivat nyrkkitappeluun. Tarinan opetus on, että samaan asiaan voi olla useita eri näkökulmia, joista jokainen voi kertoa osan totuudesta. Ihmisten ajattelu ja aistit ovat rajallisia, joten meidän saama kuva asioista on usein puutteellinen. Tästä ilmiöstä toimii myös itse buddhalaisuus esimerkkinä. Buddhalaisuudessa on uskonnollisia ja filosofisia tasoja, mutta mon...

Kuulovamman ilot

Kuva
Usein asioilla on kaksi puolta. Myös vammaisuudella, vaikka joskus ihmisten mielikuva siitä voi olla turhan kielteinen. Tietysti vammaisuus on minulle tiettyjä haasteita tuonut, mutta on se jotakin antanutkin. Minähän olen itse kuulonäkövammainen, mutta kirjoitan nyt lähinnä vain kuulovammasta, koska se näkövamma on elämän niin vähän vaikuttanut. Olen ollut mukana kahden järjestön, Suomen Kuurosokeiden ja Kuuloliiton toiminnassa. Kuurosokeiden leireillä olen ollut lapsesta asti ja niiltä on jäänyt monia kivoja muistoja. Myöhemmin olen ollut mukana järjestötoiminnassa mm. rahastonhoitajana. Kuuloliitossa olen kokemustoimijana. Kuurosokeilla olen ollut töissäkin ja saanut esimerkiksi aiheen opinnäytetyöhön. Järjestöjen kautta olen myös saanut paljon kuulo- ja näkövammaan liittyvää tietoa. Usein ihminen onkin oman sairautensa tai vammansa asiantuntija, mikä tarkoittaa paljon erikoistietoa. Minulle on kertynyt aiheesta paljon myös sellaista tietoa, joka ei suoraan kosketa itseäni. Osaan my...

Kuka oli naurava buddha?

Kuva
Buddhalainen maailma on täynnä erilaisia buddha-patsaita. Minulle on kertynyt kolme erilaista patsasta, joista kuvassa on minun ensimmäinen. Sain sen joltakin aika pian sen jälkeen, kun kiinnostuin buddhalaisuudesta. Patsas nostaa hymyn huulille, mutta ei esitä historiallista Buddhaa, Siddharta Gautamaa . Tämä ei ole Buddha. Naurava Buddha on oikeasti keskiajalla Kiinassa elänyt munkki, Budai tai Pu-tai. Japanissa hänet tunnetaan nimellä Hotei. Budain sanotaan olleen aina ystävällinen, hyväntuulinen ja avulias. Kulkiessaan ympäriinsä hän kantoi mukanaan säkkiä, josta myös nimi Budai on saatu. Sana tarkoittaa kangassäkkiä. Budain oikea nimi oli Qici (tätä versiota nimestä käytetään englanninkielisessä tekstissä). Säkissä hän kantoi omaa vähäistä omaisuuttaan tai lahjoja. Budai oli lasten ystävä, ja hänet kuvataankin toisinaan lasten ympäröimänä. Lasten lisäksi Budai herätti myös aikuisten mielenkiinnon, koska hän osasi ennustaa ihmisten tulevaisuutta ja säätä. Japanissa Budaista tuli yk...

Mielenrauhaa biiteistä

Kuva
Binauraalinen biitti on ääni, jonka väitetään parantavan keskittymistä, rentouttavan, virkistävän ja antavan joukon muitakin hyötyjä. Tämän biitti tekee vaikuttamalla aivoaaltoihin. Binauraalinen biitti syntyy, kun eri korviin soitetaan kahta eri ääntä, joilla on pieni taajuusero. Aivoissa näistä kahdesta äänestä syntyy illuusio kolmannesta äänestä, jonka taajuus on sama, kuin kahden äänen taajuusero. Kun biittiä kuuntelee vähän aikaa, alkaa aivoaallot resonoida sen kanssa. Esimerkiksi kun toiseen korvaan soitetaan 210 hertsin ääni ja toiseen 200 hertsin ääni, syntyy binauraalinen biitti, jonka taajuus on 10 hertsiä. Kun aivoaallot värähtelevät tuolla taajuudella, ihminen on syvässä rentouden tilassa. Yle Tieteen artikkelista voi lukea aiheesta. Ääninauhoja löytyy YouTubesta, Spotifystä ja sovelluskaupoista. Niissä voi olla videota ja yksinkertaista musiikkia mukana. Esimerkkinä tämä meriaiheinen video . Joskus taustalla on muitakin ääniä, kuten tällä Spotify-nauhalla . Ääninauhoja ja ...

Väärin kuultuja sanoituksia

Kuva
Laulujen sanoja voi joskus kuulla miten sattuu. Varsinkin, kun on huono kuulo. Olen koonnut omia esimerkkejä listaan, josta tarjoan esimerkkejä tässä tekstissä. Jenni Vartiainen - Nettiin Kuulin kohdan "ja kun Annankadun kaksioon muutettiin" aluksi muodossa "ja kun Annankadun kaksio poltettiin ". Kuulin sen näin monta kertaa vielä sittenkin, kun tarkistin oikeat sanat. Ensimmäisen kerran kappaleen kuultuani mietin, että minkälainen paikka tämä Annankatu oikein on, sillä aiemmin samana vuonna euroviisukarsinnoissa kuultiin Heli Kajon kappale Annankadun kulmassa. Siinä kun sammutaan "sunnuntaiöisin yksin housut kintuissa Annankadun kulmalle". Queen - We Will Rock You Törmäsin tähän kappaleeseen ensimmäisen kerran Pepsin gladiaattorimainoksessa. Minä kuulin mainoksessa tämän klassikon kertosäkeen hieman väärin: "We will, we will, we will fuck you. Joka kerta, kun näin mainoksen, ihmettelin vain, että onpas siinä mainos. Vasta, kun näin kappaleen nimen j...

Buddhan monet kasvot

Kuva
Sanalla buddha on kaksi eri merkitystä. Toisaalta buddha on sanskritinkielinen arvonimi, joka tarkoittaa valaistunutta. Kenestä tahansa voi tulla buddha, ja eri buddhalaiset koulukunnat nimeävätkin useita buddhia. Yhtenä esimerkkinä voisin mainita tulevan buddhan, Maitreyan. Maitreya tulee maan päälle kaukaisessa tulevaisuudessa, kun buddhalaisuus on unohdettu. Silloin hän valaistuu ja alkaa opettaa buddhalaisuutta. Toinen tärkeä buddha on Amitabha. Puhtaan maan koulukunnan mukaan Amitabhan Puhtaaseen maahan voivat jälleensyntyä kaikki häneen vakaasti uskovat. Useimmiten buddhalla ei kuitenkaan tarkoiteta ketä tahansa buddhaa, vaan historiallista henkilöä, Siddharta Gautamaa, buddhalaisuuden perustajaa. Siddharta oli prinssi tai ruhtinaan poika, joka eli 500-luvulla eaa . nykyisten Nepalin ja Intian alueilla. Siddharta eli hyvin suojatun lapsuuden ja nuoruuden palatsin ylellisyydessä. Hänen isä esti poikaa näkemästä mitään kärsimystä, jotta hänestä tulisi kuningas, eikä hän kiinnostuis...