Pyöreän maan historia
![]() |
| Nasan Blue Marble -kuva pyöreästä Maasta (1972) |
Toisin sanoen keskiajalla maan muodosta ei ollut mainittavaa epäselvyyttä ainakaan koulutettujen eurooppalaisten kesken. Keskiajan maailmankuvasta kertoo myös monarkkien valtansa symbolina käyttämä valtakunnanomena. Käsitys keskiajan litteästä maailmankuvasta on lähtöisin vasta 1800-luvulta. Tuolloin amerikkalainen kirjailija Washington Irving kirjoitti Kolumbuksesta kirjan, jossa hän vätti kirkon teologien tyrmänneen Kolumbuksen matkasuunnitelman Salamancan yliopistossa pidetyssä istunnossa, koska maahan on litteä. Tarina sopi hyvin aikakauden uskontovastaisille tieteenhistorioitsille, jotka jakoivat sitä eteenpäin.
Kolumbuksen lähtiessä matkalleen kiistaa ei aiheuttanut maan muoto, vaan sen koko. Kolumbus itse epäili matkan Kanariansaarilta Japaniin olevan 4450 kilometriä. Oppineet taas laskivat matkaa tulevan 20 000 kilometriä - mikä on aika lähellä totuutta. Kolumbuksen matkan epäiltiin siis epäonnistuvan sen pituuden vuoksi. Niin pitkä matka olisikin epäonnistunut, mutta Kolumbuksen onneksi Amerikka oli siellä, missä Aasian piti olla. Matkaa Kanarialta Bahamasaarille on noin 6000 kilometriä.
Uskoiko myös tavallinen kansa pallomaahan keskiajalla? Mahdollisesti, mutta joukossa lienee ollut epäilijöitäkin, kun on heitä edelleen. Nykyajan litteään maahan uskovilla on oma yhdistyskin, Flat Earth Society, jolla on jäseniä ympäri maapallon… Liikkeellä on oma sivusto, jolla yritetään todistella maan litteyttä. Vaikea sanoa, kuinka moni liikkeen seuraajista on tosissaan, mutta Netflixin Behind the Curve -dokumentti antaa ymmärtää, että osa on hyvinkin tosissaan. Liikkeen kannattajat yrittivät dokumentissa todistaa uskomuksensa kokeen avulla. Lopulta koe todisti, että maa on pyöreä.
Linkkejä ja kirjallisuutta
- Jaakko Tahkokallio: Pimeä aika - kymmenen myyttiä keskiajasta
- Yle: Kesäpäivänseisaus - päivä, jolloin maapallon ympärysmitta selvisi
- Khan Academy - Erastothenes

Kommentit
Lähetä kommentti