Nettimeemejä ja vitsejä Mesopotamiassa

Ihminen ei ole muuttunut perusluonteeltaan juuri miksikään 4000 vuodessa. Siitä osoituksena on maailman vanhin tunnettu asiakaspalaute. Sen sai Urin kaupungissa (nyk. Irakissa) työskennellyt kuparikauppias Ea-Nasir noin 1750 eaa. Palautteen antoi hänen asiakas Nanni, joka oli saanut huonolaatuista kuparia. Palautteessaan Nanni moittii kuparin laatua ja lisäksi ihmettelee sitä, miten töykeästi Ea-Nasir kohteli tuotetta hakenutta Nannin avustajaa. Nanni vaati luonnollisesti kunnon kuparia ja uhkasi jatkossa hankkia kuparinsa itse: "Käytän oikeuttani jättää sinut, sillä sinä halveksit minua!". Ea-Nasir ei reagoinut palautteeseen, mutta laittoi sen talteen. Ea-Nasirin arkistossaan olikin arkeologien löydettäväksi enemmänkin todisteita hänen kyseenalaisesta liiketoiminnastaan. Nanni ei ehkä saanut vastakaikua palautteeseensa omana aikanaan, mutta häntä kuullaan 2020-luvulla. Palautteesta on tullut nettimeemi, jolla on myös oma esimerkiksi keskustelualue Redditissä.

Nannia tämä huomio ei ehtinyt lohduttaa, mutta ainakin hän saattoi rentoutua sumerilaisen viihteen parissa. Ehkä hän kuuli maailman vanhimman edelleen tunnetun vitsin. Ehkä Nanni jopa nauroi sille, mutta 2000-luvun historiantutkijat raapivat sille päätään. Vitsi kuului: "Mitä ei ole tapahtunut ammoisista ajoista asti? - Nainen ei ole pieraissut miehensä sylissä". Ei oikein enää aukea. Kasku on herättänyt netissä keskustelua ja saanut jotkut arvostelemaan sumerilaisten huumorintajua. Pitää ymmärtää, että huumori on usein yhteydessä omaan aikakauteen ja kulttuuriin. Mainittuun vitsiin voi liittyä asioita, jotka on unohdettu. Toisaalta vitsi on voinut myös olla kielileikki tai se on tarkoitettu ääneen kerrottavaksi.

Nuolenpääkirjoitusta (Wikimedia Commons)


Kommentit

Viikon luetuin teksti

Vammaisjärjestöt elämässä mukana