Haja-ajatuksia saavutettavuudesta

Tekstitystä Ylellä

Yleensä kuuntelen televisiota ja nettivideoita ongelmitta kuulolaitteilla ja ehkä bluetooth-yhteydellä, joka tuo äänen suoraan laitteisiin. Joskus kuitenkin kuulolaitteet voivat olla rikki tai en muusta syystä käytä niitä. Tai huono äänenlaatu voi aiheuttaa kuulemisvaikeuksia laitteista huolimatta. Mikä silloin neuvoksi? Tekstitys. Se tekee ohjelmat ja videot saavutettavammiksi kuulovammaisille.

Jos ei tiedä, miten edistää saavutettavuutta, avuksi voi esimerkiksi kutsua kokemustoimijat. He ovat itse vammaisia ja tuntevat saavutettavuusongelmat omasta kokemuksestaan. Ylen sisältöjen saavutettavuutta on arvioinut vuodesta 2018 alkaen Yle-raati, joka koostuu kuulo- ja näkövammaisista kokemustoimijoista. Yle-raadista on artikkeli Yle Uutisissa. Artikkelin inspiroimana kirjoitan nyt muutaman ajatuksen tekstityksestä ja saavutettavuudesta.

Saavutettavuus ei hyödytä vain vammaisia. Kuuleva voi tarvita tekstitystä, jos ei voi pitää television tai mobiililaitteen ääniä päällä tai jos on meluisassa paikassa. Lisäksi siitä hyötyvät kieltä opiskelevat maahanmuuttajat. Saavutettavuuteen kannattaa siis panostaa!

Minun isoin haaste tekstitysten kanssa liittyy näkövammaan. Joskus tekstitys on liian pientä tai sitä on vaikea lukea vaalean taustan takia. Tämä ongelma koskee erityisesti "normaalia" käännöstekstitystä. Tekstin taustana pitäisi aina olla erillinen yksivärinen palkki. Paras tilanne olisi, kun tekstityksen asetuksia voi itse säätää muokkaamalla tekstityksen taustaa ja fonttia.

Tekstin tausta taitaa olla ainoa merkittävä ongelma, joka minulla on tekstityksen kanssa. Yksi pieni huomio liittyy komediasarjoihin. Joskus tärkeä osa vitsiä on ajoitus. Puhuja voi pitää tauon ennen kuin lopettaa lauseensa. Tekstityksessä saattaa kuitenkin koko lause näkyä kerralla, mikä voi vähän latistaa vitsin. Tähän tekstin ajoitukseen olisi hyvä kiinnittää huomiota.

Toinen hämmennyksen aihe joissakin nettikeskusteluissa on ollut tekstityksen maininta, että joku puhuu vierasta kieltä: “(puhuu saksaa)”. Sen tarkemmin mitään ei kerrota. Tietysti jos kieltä ei käännetä kuuleville, ei sitä tarvitse kääntää kuulovammaisillekaan. Tosin jos kuuleva saa puheesta selvää ja kielitaito riittää, hän voi sen tulkita. Vieraskielinen puhe saisi siten aina olla tekstitettynä joko sillä kielellä, jolla puhutaan, tai käännettynä, jotta kuulovammainen saa saman tiedon kuin kuulevakin. Siis lyhyesti sanottuna merkintä "(puhuu kieltä x)" on perusteltu vain, jos puheesta ei saa kuulevakaan selvää. En muuten ole tainnut ikinä tähän merkintään itse törmätä, mutta en säännöllisesti kuulovammaistekstiä käytäkään.

Ongelmia saavutettavuudessa siis on, mutta on saavutettavuus parantunutkin kovasti viime vuosikymmeninä. Teknologian kehitys on mullistanut ihmisten elämän ja tuonut tiedon myös kuulovammaisten ja kuurojen saataville aivan eri tavalla. Nettiin voidaan helposti jakaa tietoa tekstinä ja viitottuina videoina. Jos saavutettavuus oli huonompi menneinä vuosikymmeninä, se johtui ihan siitäkin, että tekniset mahdollisuudet siihen eivät olleet samat kuin tänään. Saavutettavuus ei siis ole itsestäänselvyys. Sitä voi joskus miettiä, miten sitä on syntynyt oikealle vuosikymmenelle oikeaan maahan!

Alussa mainitussa Ylen artikkelissa viitataan Kummeli-sarjaan. Siitä tulikin mieleeni, kun katsoin netistä Verotarkastaja -sketsiä. Siinä verotarkastaja tekee vierailun yritykseen, joka on vähän säästellyt veronmaksuissa. Tarkastajan tutkiessa kirjanpitoa kassanhoitajalla menee maha sekaisin ja häneltä pääsee pieru. Hän juoksee ulos huoneesta pierujen säestämänä. Aloin miettiä tekstitystä ja ajattelin, että siinä voisi lukea “(x pieraisee)" ja "(x piereskelee)”. Naurahdin. Halvat on huvit apinalla.