Lisa Simpson, buddhalainen
Simpsonien jaksossa Pikku-Buddha (She of little faith) Lisa Simpson kääntyy buddhalaiseksi petyttyään Springfieldin kirkon materialismiin. Lisa kyseenalaisti vanhan uskonsa, tutustui muihin maailmanuskontoihin, valitsi niistä sen, joka tuntui oikealta ja siirtyi harjoittamaan sitä. Aika paljon kahdeksanvuotiaalta! Tosin ei hän kovin hyvin näytä uskontoaan ymmärtäneen...
[Tässä oli YouTube-video, jossa Lisa rukoilee Buddhaa: “Tiedän, etten saisi haluta asioita, mutta come on!”]
Buddhahan ei ollut jumala, eikä Lisan ajatus muutenkaan oikein istu buddhalaisuuteen. Takertuminen ei ole synti, vaan sillä yksinkertaisesti on kielteisiä seurauksia. Jos on toista mieltä, mikään ei estä takertumasta. Seuraukset jokainen kantaa itse, Buddha ei niitä voi poistaa. Ja ongelmahan ei edes ollut halu itsessään, vaan se takertuminen...
Lisa kääntymisen kuvannut jakso esitettiin ensimmäisen kerran USA:ssa joulukuussa 2001. Lisa on senkin jälkeen pitänyt uskontonsa. Tuokin video on jostakin uudemmasta jaksosta, jota en edes ole nähnyt. Lisa luopui lihansyönnistä jo ennen buddhalaisuutta ja on hänen nähty meditoivankin. Hänen on myös kuultu sanovan, että buddhalaisena hän uskoo, että ihmiset olisivat onnellisempia ilman joululahjoja. Hän on myös saanut esitellä Sprinfieldissä vierailleen Dalai Laman "kaupungin nuorimman buddhalaisen" roolissa.
Buddhalaisuus jäi melko marginaaliseksi jopa Lisan kääntymistä kuvanneessa jaksossa. Lisa jätti kristinuskon, kun Mr. Burns kaupallisti Springfieldin kirkon. Hän alkoi lukea muista uskonnoista ja törmäsi Springfieldin buddhalaiseen temppeliin, jossa Richard Gere johdatti Lisan buddhalaisuuteen. Jakson aikana mainittiin toinen jalo totuus ("kärsimys johtuu haluamisesta") valaistumisen tavoittelu, luojajumalan puuttuminen ja kuinka hyvät teot johtavat onnellisuuteen ja pahat onnettomuuteen. Vähän pinnalliseksi Buddhan oppien kuvaus lopulta jäi. Virheellisiäkin käsityksiä on sarjassa myöhemmin esitetty, kuten yllä oleva video osoittaa.
Jakson lopussa Lisa lupaa perheelleen osallistua jumalanpalveluksiin ja viettää joulua. Joulunviettoon osallistuminen ei välttämättä ole ongelma buddhalaisille, minäkin vietän joulua uskonnottomana juhlana. Onhan joulu monille Suomessakin maallinen juhla ja sen alkuperäkin on pakanallinen. Buddhalainen voi muistaa Jeesusta viisaana hengellisenä opettajana, joka ehkä oli valaistunut.
Mielenkiintoisempi juttu oli tämä jumalanpalveluksiin osallistuminen. Gere sanoi aivan oikein, että buddhalaisuus kunnioittaa muita uskontoja, mutta kunnioittaminen ei tarkoita uskonnonharjoittamista - toisen uskonnon harjoittaminen tuntuu epärehelliseltä. Perhejuhliin ja perinteisiin, kuten Kauneimpiin joululauluihin, osallistuminen ei ainakaan minulle ole ongelma. Minä näen nuo asiat kulttuurina, en uskonnon harjoittamisena. Sen sijaan kristilliset rukoukset ja jumalanpalveluksissa käynti ovat uskonnonharjoittamista. Mutta jos haluaa tehdä perheelleen mieliksi ja jatkaa kristinuskon harjoittamista buddhalaisena, niin ei siitä kukaan tai mikään rankaise. En tosin usko, että kovin moni tätä mielellään tekisi. Näin ollen buddhalaisuudesta ehkä tuli liiankin ylisuvaitsevainen kuva. Pitää tietysti ottaa huomioon, että Lisa on vain 8...
Kommentit
Lähetä kommentti