Tuoko raha onnen?
"Raha ei tuo onnea", sanotaan. Toisaalta myös sanotaan että kyllä raha tuo onnellisuutta ja muuta väittävät ovat köyhiä ja kateellisia! Täytyy itse sanoa, että minusta raha sekä tuo että ei tuo onnea.
Siis tottahan raha tiettyyn rajaan asti varmasti lisää onnellisuutta. Riittävästi rahaahan varmistaa tyydyttävän elintason ja tuo varmuutta tulevaisuudesta. Kun rahaa on tarpeeksi, ei tarvitse niin paljon murehtia toimeentulosta ja tulevaisuudesta. Mutta kun rahaa on tarpeeksi toimeentuloon, alkaa jo muut asiat painaa. Tuskin on niin, että automaattisesti miljoonan vuodessa ansaitseva on onnellisempi kuin kymppitonnin kuukausipalkalla elävä? Minä ainakin valitsisin ennemmin pienemmät tulot ja perheen kuin miljoonan ja yksinäisyyden...
Toisaalta mitä enemmän on rahaa, sitä enemmän voi täyttää tarpeitaan ja ostella haluamiaan asioita. Mutta tekeekö se onnelliseksi? Se, joka haluaa kaiken, ei voi koskaan olla tyytyväinen - kaikkea kun ei voi saada. Ja vaikka kaiken onnistuisikin saamaan, tunteet muuttuvat ("Ei tämä uusi auto enää tunnu miltään") ja asiat muuttuvat ja katoavat ("Uusi auto meni rikki"). Niinpä uudet tarpeet ja halut astuvat kuvioihin. Elämä ei koskaan tunnu tarpeeksi hyvältä, aina pitäisi olla jotakin muuta, jotakin lisää tai jokin toisin. Raha tai omistaminen ei tuo onnea enää sen jälkeen kun perustarpeet on tyydytetty - ainakaan minun mielestä. Raha ei voi olla elämän itsetarkoitus. Voihan tietenkin haaveilla maailmanympärimatkoista ja miljoonista, mutta se, että alkaisi paiskia töitä niska limassa kaiken muun elämän kustannuksella 24/7 tuskin tekee onnelliseksi. Onnellinen voi kyllä olla vähemmälläkin rahalla.
Himokulutus on myös aina jostakin pois. Päätän tämä kirjoituksen näihin Gandhin sanoihin: "Maailma pystyy tyydyttämään kaikkien ihmisten tarpeet, mutta ei kaikkien ihmisten ahneutta".
Siis tottahan raha tiettyyn rajaan asti varmasti lisää onnellisuutta. Riittävästi rahaahan varmistaa tyydyttävän elintason ja tuo varmuutta tulevaisuudesta. Kun rahaa on tarpeeksi, ei tarvitse niin paljon murehtia toimeentulosta ja tulevaisuudesta. Mutta kun rahaa on tarpeeksi toimeentuloon, alkaa jo muut asiat painaa. Tuskin on niin, että automaattisesti miljoonan vuodessa ansaitseva on onnellisempi kuin kymppitonnin kuukausipalkalla elävä? Minä ainakin valitsisin ennemmin pienemmät tulot ja perheen kuin miljoonan ja yksinäisyyden...
Toisaalta mitä enemmän on rahaa, sitä enemmän voi täyttää tarpeitaan ja ostella haluamiaan asioita. Mutta tekeekö se onnelliseksi? Se, joka haluaa kaiken, ei voi koskaan olla tyytyväinen - kaikkea kun ei voi saada. Ja vaikka kaiken onnistuisikin saamaan, tunteet muuttuvat ("Ei tämä uusi auto enää tunnu miltään") ja asiat muuttuvat ja katoavat ("Uusi auto meni rikki"). Niinpä uudet tarpeet ja halut astuvat kuvioihin. Elämä ei koskaan tunnu tarpeeksi hyvältä, aina pitäisi olla jotakin muuta, jotakin lisää tai jokin toisin. Raha tai omistaminen ei tuo onnea enää sen jälkeen kun perustarpeet on tyydytetty - ainakaan minun mielestä. Raha ei voi olla elämän itsetarkoitus. Voihan tietenkin haaveilla maailmanympärimatkoista ja miljoonista, mutta se, että alkaisi paiskia töitä niska limassa kaiken muun elämän kustannuksella 24/7 tuskin tekee onnelliseksi. Onnellinen voi kyllä olla vähemmälläkin rahalla.
Himokulutus on myös aina jostakin pois. Päätän tämä kirjoituksen näihin Gandhin sanoihin: "Maailma pystyy tyydyttämään kaikkien ihmisten tarpeet, mutta ei kaikkien ihmisten ahneutta".
Kommentit
Lähetä kommentti