Neljä jaloa totuutta ja 8-osainen tie, osa 1
Aloitankin taas uuden sarjan blogissani. Tässä kirjoitussarjassa käsittelen neljää jaloa totuutta ja jaloa kahdeksanosaista polkua kohta kerrallaan.
Neljä jaloa totuutta on Buddhan opetuksen peruskivi ja ne Buddha opettikin ensimmäisenä valaistumisensa jälkeen. Oikeastaan neljään jaloon totuuteen voidaan tiivistää kaikki Buddhan opetukset. Niistä täytyy ensin huomioida että ne eivät ole tarkoitettu sokeasti uskottavaksi jumalalliseksi totuudeksi. Ne kertovat todellisesta maailmasta ja ne tulee todeta oikeiksi itse oman havainnoinnin kautta Ne opettavat maailman kärsimyksestä (dukkhasta), sen alkuperästä ja loppumisesta.
Ne ovat:
1. Totuus kärsimyksestä (dukkha)
2. Totuus kärsimyksen alkuperästä (samudaya)
3. Totus kärsimyksen loppumisesta (nirodha)
4. Totuus kärsimyksen loppuun johtavasta tiestä (magga)
1. Jalo totuus: totuus kärsimyksestä (dukkha)
Ensimmäinen jalo totuus on usein väärinymmärretty tarkoittamaan että buddhalaiset uskoisivat koko elämän olevan pelkkää kärsimystä. Näin ei kuitenkaan ole - Buddha käytti tässä yhteydessä sanaa dukkha. Se käännetään usein kärsimykseksi, mutta sana tarkoittaa paljon enemmän kuin pelkkä kärsimys. Dukkha tarkoittaa mm. epätyydyttävää, epätäydellistä, surullista, ahdistavaa, stressaavaa, pysymätöntä, turhauttavaa - ja kärsimystä. Oikeastaan se tarkoittaa kaikenlaisia kielteisiä tunteita yleisestä tyhjyyden ja ahdistuksen tunteista henkiseen tai fyysiseen tuskaan. Täsmällistä suomennosta ei ole ja siksi sitä ei ehkä kannattaisi kääntääkään.
Buddhan mukaan elämä on dukkha. Elämässä tuntuu aina olevan jokin pielessä eikä se tunnu juuri koskaan täydelliseltä. Onnentunteet katoavat, ihmissuhteet päättyvät ja ihmiset kuolevat. Lopulta kuolemme itsekin. Vaikka elämään kuuluu tietenkin paljon hyviäkin asioita, ne ovat kaikki pysymättömiä ja siis dukkhaa. Elämä ei suinkaan ole pelkkää kärsimystä, mutta kärsimys on Buddhan mukaan väistämätön osa elämää. Kaikki joutuvat kohtaamaan sitä elämässään.
Onko buddhalaisuus sitten pessimististä, kun se näin paljon puhuu kärsimyksestä? Kritiikki pessimismistä olisi ehkä paikallaan, jos Buddha olisi tyytytynyt opettamaan vain 1. jaloa totuutta. Hän kuitenkin opetti myös dukkhan syyn ja ennen kaikkea, kuinka dukkhasta voi vapautua. Maailmassa todellakin on kärsimystä eikä sen kieltäminen ole optimismia, vaan itsepetosta. Sitä paitsi, voiko elämää elää "täysillä" jos kieltää kärsimyksen olemassaolon? Jotta voisi nauttia elämän hyvistä puolista, on sen huonojen puolten näkeminen ja hyväksyminen välttämätöntä. Mahdollisesta pessimistisyydestään huolimatta mielestäni neljä jaloa totuutta tuovat rauhan ja tien elämänmyönteisyyteen.
Neljä jaloa totuutta on Buddhan opetuksen peruskivi ja ne Buddha opettikin ensimmäisenä valaistumisensa jälkeen. Oikeastaan neljään jaloon totuuteen voidaan tiivistää kaikki Buddhan opetukset. Niistä täytyy ensin huomioida että ne eivät ole tarkoitettu sokeasti uskottavaksi jumalalliseksi totuudeksi. Ne kertovat todellisesta maailmasta ja ne tulee todeta oikeiksi itse oman havainnoinnin kautta Ne opettavat maailman kärsimyksestä (dukkhasta), sen alkuperästä ja loppumisesta.
Ne ovat:
1. Totuus kärsimyksestä (dukkha)
2. Totuus kärsimyksen alkuperästä (samudaya)
3. Totus kärsimyksen loppumisesta (nirodha)
4. Totuus kärsimyksen loppuun johtavasta tiestä (magga)
1. Jalo totuus: totuus kärsimyksestä (dukkha)
Ensimmäinen jalo totuus on usein väärinymmärretty tarkoittamaan että buddhalaiset uskoisivat koko elämän olevan pelkkää kärsimystä. Näin ei kuitenkaan ole - Buddha käytti tässä yhteydessä sanaa dukkha. Se käännetään usein kärsimykseksi, mutta sana tarkoittaa paljon enemmän kuin pelkkä kärsimys. Dukkha tarkoittaa mm. epätyydyttävää, epätäydellistä, surullista, ahdistavaa, stressaavaa, pysymätöntä, turhauttavaa - ja kärsimystä. Oikeastaan se tarkoittaa kaikenlaisia kielteisiä tunteita yleisestä tyhjyyden ja ahdistuksen tunteista henkiseen tai fyysiseen tuskaan. Täsmällistä suomennosta ei ole ja siksi sitä ei ehkä kannattaisi kääntääkään.
Buddhan mukaan elämä on dukkha. Elämässä tuntuu aina olevan jokin pielessä eikä se tunnu juuri koskaan täydelliseltä. Onnentunteet katoavat, ihmissuhteet päättyvät ja ihmiset kuolevat. Lopulta kuolemme itsekin. Vaikka elämään kuuluu tietenkin paljon hyviäkin asioita, ne ovat kaikki pysymättömiä ja siis dukkhaa. Elämä ei suinkaan ole pelkkää kärsimystä, mutta kärsimys on Buddhan mukaan väistämätön osa elämää. Kaikki joutuvat kohtaamaan sitä elämässään.
Onko buddhalaisuus sitten pessimististä, kun se näin paljon puhuu kärsimyksestä? Kritiikki pessimismistä olisi ehkä paikallaan, jos Buddha olisi tyytytynyt opettamaan vain 1. jaloa totuutta. Hän kuitenkin opetti myös dukkhan syyn ja ennen kaikkea, kuinka dukkhasta voi vapautua. Maailmassa todellakin on kärsimystä eikä sen kieltäminen ole optimismia, vaan itsepetosta. Sitä paitsi, voiko elämää elää "täysillä" jos kieltää kärsimyksen olemassaolon? Jotta voisi nauttia elämän hyvistä puolista, on sen huonojen puolten näkeminen ja hyväksyminen välttämätöntä. Mahdollisesta pessimistisyydestään huolimatta mielestäni neljä jaloa totuutta tuovat rauhan ja tien elämänmyönteisyyteen.
Kommentit
Lähetä kommentti