Neljä jaloa totuutta

Neljä jaloa totuutta on Buddhan opetuksen peruskivi ja ne Buddha opettikin ensimmäisenä valaistumisensa jälkeen. Oikeastaan neljään jaloon totuuteen voidaan tiivistää kaikki Buddhan opetukset. Niitä ei ole tarkoitettu sokeasti uskottavaksi jumalalliseksi totuudeksi. Ne kertovat todellisesta maailmasta ja ne tulee todeta oikeiksi itse oman havainnoinnin kautta. Neljä jaloa totuutta opettavat kärsimyksestä (dukkhasta), sen syystä ja loppumisesta.

Neljä jaloa totuutta ovat:
1. Ensimmäinen jalo totuus: totuus dukkhasta
2. Toinen jalo totuus: totuus dukkhan alkuperästä (samudaya)
3. Kolmas jalo totuus: totuus dukkhan loppumisesta (nirodha)
4. Neljäs jalo totuus: totuus dukkhan loppuun johtavasta tiestä (magga)

Ensimmäinen jalo totuus (Dukkha)
Ensimmäisen jalon totuuden mukaan elämä on dukkha. Dukkha käännetään usein kärsimykseksi, jolloin tämä kohta saa muodon "Elämä on kärsimystä". Kärsimys on kuitenkin aivan liian kapea käännös, sillä dukkha tarkoittaa kaikenlaisia kielteisiä tunteita yleisestä tyhjyyden ja ahdistuksen tunteista henkiseen tai fyysiseen tuskaan. Täsmällistä suomennosta ei ole ja siksi sitä ei ehkä kannattaisi kääntääkään.

Buddhan mukaan elämä on dukkha. Elämässä tuntuu aina olevan jokin pielessä eikä se tunnu juuri koskaan täydelliseltä. Vaikka elämään kuuluu tietenkin paljon hyviäkin asioita, ne ovat kaikki pysymättömiä ja siis dukkhaa. Elämä ei suinkaan ole pelkkää kärsimystä, mutta kärsimys on väistämätön osa elämää. Buddha lajitteli dukkhan kolmeen kategoriaan:

• Dukkha-dukkha: Henkisen tai fyysisen kivun aiheuttama dukkha.
• Viparinama-dukkha: Asioiden pysymättömyyden ja luopumisen aiheuttama dukkha.
• Sankhara-dukkha: Maailman yleisen luonteen aiheuttama dukkha.

Onko buddhalaisuus pessimististä, kun se puhuu näin paljon kärsimyksestä? Valitettavasti maailmassa on paljon kärsimystä, eikä sen myöntäminen ole pessimismiä. Buddha olisi ehkä ollut pessimistinen, jos hän olisi lopettanut opetuksensa ensimmäiseen jaloon totuuteen. Sen sijaan hän opetti myös kärsimyksen syystä ja sen loppumisesta. Buddhalaisuus on siis hyvin optimistista.

Toinen jalo totuus (Samudaya)
Toisen jalon totuuden mukaan dukkhan syynä on takertuminen haluun (tanha). Ihminen haluaa koko ajan asioita, mitä hänellä ei ole, olla jotakin, mitä hän ei ole, tai päästä eroon jostakin mitä hänellä on. Kun yksi halu on tyydytetty, toinen tulee tilalle. Ja lopulta kaikki on pysymätöntä: ihmissuhteet päättyy, tavarat särkyy, onnen tunteet katoaa ja ihmiset kuolee. Pysymättömässä ja epätäydellisessä maailmassa ei voi olla ikuista ja täydellistä onnea. Siksi dukkha, epätyydyttävyys, säilyy. Buddha jakoi halun kolmeen kategoriaan:

• Kama-tanha: aistinautintojen halu
• Bhava-tanha: olemisen halu
• Vibhava-tanha: olemattomuuden halu

Kaikki halut eivät ole pahasta, vaan takertuminen haluun. Takertuminen tarkoittaa sitä, että hyvistä asioista pyritään pitämään kiinni loputtomiin ja vastaavasti huonot pyritään torjumaan hinnalla millä hyvänsä. Toiveiden täyttymistä pidetään onnellisuuden ehtona: "Sitten olen onnellinen, kun saan paremman työpaikan/paremman ihmissuhteen/lisää rahaa/jne. Buddhan mukaan kaikella olemassa olevalla on kolme tuntomerkkiä: se on epätyydyttävää (dukkha), pysymätöntä (anicca) ja vailla perimmäistä olemassaoloa (anatta). Viimeisin yksinkertaistettuna tässä yhteydessä tarkoittaa, että elämä ja asiat eivät ole koskaan täysin omassa hallinnassa.

Kolmas jalo totuus (Nirodha)
Kolmas jalo totuus käsittelee sitä, kuinka dukkha katoaa. Elämä on aina väistämättä epätäydellistä, mutta kärsimys tai dukkha on vain tunne, joka syntyy takertumisesta ajatukseen, että asioiden pitäisi olla tai ei pitäisi olla tietyllä tapaa. Mikään asia ei itsessään ole kärsimystä, tai aiheuta muitakaan tunteita. Onnellisuus ei siis ole kiinni elämäntilanteesta tai muista mielen ulkoisista asioista. Elämä voi olla tarpeeksi hyvää tässä ja nyt. Esimerkiksi vammaisuus aiheuttaa kärsimystä, jos ihminen takertuu ajatukseen ettei vammaa pitäisi olla. Asioihin ja tunteisiin voi suhtautua kuin pilviin taivaalla: niin hyvät kuin pahat asiat ja tunteet tulevat ja menevät.

Kun takertuminen lakkaa, ihminen valaistuu ja saavuttaa Nirvanan. Nirvana ei ole fyysinen paikka, "buddhalainen taivas", vaan mielentila. Valaistunut on vapautunut takertumisesta ja vihasta ja näkee maailman sellaisena kuin se on.  Se ei riitä, että "tietää" ja uskoo asioiden olevan epätäydellisiä ja pysymättömiä, se pitää ymmärtää henkilökohtaisesti ja syvällisesti: vaikka me kaikki "tiedämme" kuolevamme, kuolemanläheisyys muuttaa ihmistä.

Neljäs jalo totuus (Magga)
Neljännessä jalossa totuudessa Buddha määritteli tien, joka johtaa dukkhan loppumiseen. Tämä tie on jalo kahdeksanosainen polku. Buddhalaisuus on käytännönläheistä. Buddha antoi ohjeita kuinka elää elämää, eikä keskittynyt opettamaan vain kuinka pitäisi uskoa. Buddhalaisuus siis ei ole vain uskonto tai filosofia - se on ennen kaikkea elämäntapa. Jalo kahdeksanosainen polku osoittaa suuntaviivan buddhalaiseen elämäntapaan.

Polun kahdeksan osaa voidaan jakaa kolmeen osaan: viisaus (oikea ymmärrys, oikea tunne), etiikka (oikea puhe, oikea käytös, oikea elinkeino) ja meditaatio (oikea ponnistus, oikea tarkkaavaisuus, oikea keskittyminen). Polun kaikkia osia harjoitetaan yhtä aikaa ja kukin osa on yhtä tärkeä.

Tien osat:

• Oikea ymmärrys: Syvällinen ymmärrys kärsimyksen luonteesta ja alkuperästä, olemassaolon kolmesta tuntomerkistä (pysymättömyys, epätyydyttävyys ja itsettömyys) ja asioiden keskinäisestä vuorovaikutuksesta.
• Oikea tunne: Luopuminen takertumisesta, väkivallattomuus, hyväntahtoisuus ja myötätunto.
• Oikea puhe: Valheellisen, karkean, loukkaavan ja joutavan puheen ja juoruilun välttäminen.
• Oikea käytös: Elävien olentojen vahingoittamisen, varastamisen ja seksuaalista väärinkäytöksen välttäminen
• Oikea elinkeino: Elinkeino, joka noudattaa polun muita osia.
• Oikea ponnistus: Myönteisten mielentilojen kehittäminen ja ylläpitäminen, kielteisten poistaminen ja välttäminen.
• Oikea tarkkaavaisuus: Tietoisuus jokaisesta hetkestä ja omasta toiminnasta. Tietoisuus omista mielentiloista ja tunteista
• Oikea keskittyminen: Meditaation harjoittaminen

Buddhalainen filosofia on oikeilla jäljillä puhuessaan ahneudesta. Yhteiskunnassa tavoitellaan ikuisesti jatkuvaa talouskasvua, mutta jossakin vaiheessa tulee luonnon kestokyvyn rajat vastaan. Ja ihmisten omienkin resurssien rajat. Nykyisin pienellä osalla ihmisistä on suuri osa maailman varallisuudesta. Jos rikkaimmat jakaisivat omastaan, varallisuutta riittäisi useammalle. Ja ahneudesta sodatkin syttyvät. Kärsimyksen ja pysymättömyyden syvällinen tiedostaminen ja hyväksyminen on hyväksi myös siksi, että energiaa ei kulu vastoinkäymisten, menetysten ja kielteisten tunteiden välttelyyn. Eikä elämässä olevia hyviä asioita, kuten ihmissuhteita, erehdy pitämään itsestään selvinä.

Mutta mitä sitten tapahtuisi, jos ei tuntisi koskaan kärsimystä? Voisiko silloin aidosti tuntea onnellisuuttakaan? Olisiko lääketiede ja teknologia kehittyneet näin pitkälle ilman takertumista? Liian pitkälle vietynä "elämän hyväksyminen sellaisena kuin se on" -periaate ei motivoi yhteiskunnan epäkohtien korjaamiseen, eikä elämänlaadun parantamiseen, silloinkaan kun se olisi mahdollista. Tämä teksti oli vain pintaraapaisu buddhalaiseen filosofiaan, Buddhalla oli paljon enemmänkin ajattelemisen aihetta tarjottavanaan. Kaikesta huolimatta buddhalaisuuskin on filosofiana tai uskontona epätäydellinen. Ei se tietenkään anna lopullista vastausta kaikkiin elämän ongelmiin.