Maailmankaikkeus ja pieni ihminen

Fossiilin kopio museo Vapriikissa
Tampereella.

Monet ovat jossakin vaiheessa lapsuuttaan olleet kiinnostuneita dinosauruksista tai avaruudesta. Siis ainakin minä. Seuraan toisinaan edelleen niiden tutkimuksen uusia tuulia. Näitä aihepiirejä minua on inspiroinut miettimään pari Yle Areenalta löytyvää podcastia, Dinocast ja Tähtisarja. Podcastit on hyviä maanläheisiä johdantoja näihin aiheisiin.

Avaruutta ja luonnonhistoriaa yhdistää moni asia. Lapsena - ja edelleen aikuisena - avaruudessa ja dinosauruksissa kiehtoi niiden vieraus. Dinosaurukset ja toiset planeetat ovat vieraita maailmoja, jotka ovat (tai ovat olleet) samalla todellisia. (Luonnon)historiassa on tietty “lähellä, mutta niin kaukana” -efekti. Ehkä juuri tässä paikassa joskus tallusti tyrannosaurus? Enää sitä ei voi nähdä. Molempia aiheita yhdistää myös ajan ja paikan valtavat mittasuhteet. Viimeiset tyrannosaurukset katosivat 65 miljoonaa vuotta sitten. Tämä on pitkä aika, mutta pitkään dinosauruksetkin elivät: stegosaurukset elivät 150 miljoonaa vuotta sitten, eli ajallinen välimatka tyrannosauruksen ja stegosauruksen välillä on pidempi kuin tyrannosauruksen ja meidän. Tätä ei Dinocastissa kerrottu, mutta se kerrottiin, että kaikki dinosaurukset eivät kadonneet. Linnut eivät ole vain dinosaurusten pikkuveljiä, vaan ihan oikeita dinosauruksia. Lintujen ja dinosaurusten luurangot ovatkin aika samanlaisia. Dinosaurusten äänistäkin kerrottiin. Suuret pitkäkaulaiset ääntelivät kuin valaat. Ääni saattoi olla niin matalaa, ettei sitä ihminen olisi edes kuullut, vaan sen olisi vain tuntenut.

Luonnon ja universumin historian ajallisia mittasuhteita voi hahmottaa vertaamalla niitä välimatkoihin. Jos yksi vuosi olisi millimetri, ihmisen koko historia mahtuisi 300 metriin. Maapallon historia sen sijaan mahtuisi 5000 kilometriin. Se on matka Helsingistä Saharalle. Universumin koko historia menisi 13 700 kilometriin. Se on matka Helsingistä Etelänapamantereen tuntumaan.

Jos universumin ajan mittasuhteet on käsittämättömät, ovat sitä myös paikan. Tähtisarjassa Esko Valtaoja esittelee yhden vertauskuvan avaruuden mittasuhteista. Jos linnunrata on yhden pizzan kokoinen, aurinko olisi bakteerin tai ehkä jopa atomin kokoluokkaa. Naapurigalaksit ovat pizzoja viereisillä pöydillä. Ja pizza-galakseja riittäisi täyttämään Maan ja Kuun välimatka. Jotakin ajan ja paikan mittasuhteista kertoo myös avaruudessa havaittu räjähdys, joka oli satakertainen aurinkokuntaan nähden. Se oli kahdeksan miljardin valovuoden päässä ja näin ollen se tapahtui kahdeksan miljardia vuotta sitten. Kolme miljardia vuotta ennen aurinkokunnan syntyä. (Eli vanha uutinen, ei ihme, ettei podcastissa mainittu…).

Kahdeksan miljardia vuotta on vasta runsas puolet universumin iästä (13,7 miljardista vuodesta). Universumi ei siis ole ollut aina olemassa. Siihen viittaa myös Olbersin paradoksi: Jos universumi on ääretön ja ollut aina olemassa, koko taivaan pitäisi olla yhtä kirkas, kuin aurinko. Tämä siksi, koska näkyviä tähtiä olisi äärettömän paljon, koska valo olisi ehtinyt maahan äärettömienkin matkojen päästä. Mutta jos universumi syntyi joskus, mitä oli sitä ennen? Jos universumi on äärellinen, mitä on sen ulkopuolella? Toisaalta ääretön universumi luo yhden hämmentävän ajatuksen: jossakin on oltava meidän ja koko maapallon täydellinen kopio. Vaikuttaa epätodennäköiseltä? Atomeilla on vain rajallinen määrä tapoja kokoontua yhteen. Maapallon täysi kopio olisi äärimmäisen epätodennäköinen, mutta jos atomit saavat äärettömästi aikaa ja tilaa muodostaa planeettoja, epätodennäköinenkin on todennäköistä. 

Avaruus ja luonnonhistoria saa myös aika hengelliseksi. Siinä tuntee itsensä pieneksi, mutta samalla osaksi jotakin suurempaa. Universumi on valtaisa kokonaisuus, jossa ihminen on vain mitätön tomuhiukkanen. Kuitenkin ihminen koostuu samasta aineesta, kuin muutkin elolliset olennot, planeetat ja tähdet. Universumin ja elämän historia muodostaa jatkumon, jossa sama aine kiertää kehää ja muuttaa olomuotoaan. Aurinkokunta syntyi edellisen raunioille. Evoluution kuluessa maapallon eri eläinlajit ovat kehittyneet, eläneet joko kadonneet tai kehittyneet toisiksi eläinlajeiksi. Uusissa elämänmuodoissa kuulee ja näkee edeltäjien kaiut. Muinaiset dinosaurukset elävät linnuissa. Ihminen on yksi lenkki vuosimiljoonien evoluutiossa. Evoluution kautta ihminen on sukua kaikelle elämälle maapallolla. Me ei olla luonnon yläpuolella, vaan pieni osa sitä.