1900-luvun aikajana, vuodet 1920-1929
1920-luvulla maailma toipui sodasta ja siirtyi vahvaan talouskasvuun. Vuosikymmentä kutsuttiinkin iloiseksi 20-luvuksi. Se loppui vuoden 1929 pörssiromahdukseen ja maailmanlaajuiseen lamaan. Kaikkialla olot eivät olleet kuitenkaan ihan noin hyvät. Saksa joutui talousvaikeuksiin sotakorvausten alla ja natsit saavat kannatusta. Ääriliikkeet keräsivät kannatusta myös esimerkiksi Italiassa, Espanjassa ja Venäjällä. 1920 Kieltolaki astuu voimaan Yhdysvalloissa. Kielto ei johda alkoholinkäytön lakkaamiseen, vaan järjestäytyneen rikollisuuden nousuun. Alkoholi virtasi entiseen malliin. Naiset saavat äänioikeuden Yhdysvalloissa. Paavo Nurmi, "lentävä suomalainen" juoksee itsensä maailmamestariksi Antwerpenin olympialaisissa. 1921 Adolf Hitleristä tulee Saksan kansalissolistisen puolueen puheenjohtaja. Kansanliitto ratkaisee Suomen ja Ruotsin välisen kiistan Ahvenanmaasta Suomen eduksi. 1922 Ernst Tandefelt murhaa sisäministeri Heikki Ritavuoren Helsingissä. Howard Carter ja Lordi Car...