Tekstit

Lisää tasa-arvoisen avioliittolain vatvomista

Eduskunta hyväksyi lain tasa-arvoisesti avioliitosta jo viime vuonna, mutta keskustelu lainmuutoksesta tuli taas pinnalle, kun sitä vastustava aloite menee eduskuntaan. Vaikka olisi jo aika hiljalleen siirtyä muihin aiheisiin, kirjoitan siitä silti hieman. Aiheesta on käyty kiivasta keskustelua, jossa on heitetty molemmin puolin kommentteja - hyviä ja ei-niin-hyviä. Esimerkiksi usein toistettu fakta on se että Suomi on ainoa pohjoismaa jossa lakimuutosta ei ole tehty ja Suomen tavoin Venäjällä ja suuressa osassa Itä-Eurooppaa homot eivät voi solmia avioliittoa. Sillä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä ketkä lain ovat jo hyväksyneet. Jos tilanne olisikin päinvastoin, Länsi-Euroopan sijaan Venäjä ja Itä-Eurooppa tukisi homojen oikeuksia, ei kai Suomi ryhtyisi polkemaan heidän oikeuksia kuuluakseen Länsi-Eurooppaan? Toinen heikko peruste puolesta tai vastaan liittyy homoseksuaalisuuden luonnollisuuteen tai normaaliuteen. Homoseksuaalisuutta esiintyy kyllä myös eläinkunnassa ja se tek...

Vammaisuus, buddhalaisuus ja kristinusko

Olin kerran junan ravintolavaunussa, kun yhtäkkiä viereisessä pöydässä istunut mies kysyi oliko minulla kuulolaitteet. Kun vastasin myöntävästi, hän ilmoitti voivansa rukoilla Jumalalta kuulovamman parantumista. Mikä erikoisinta, minä en ole ainoa kuulo- tai näkövammainen joka on saanut vierailta näitä lupauksia. Tämän jälkeen aloinkin miettiä uskonnon ja vammaisuuden suhdetta. Kristinusko on varmasti tuonut monelle lohtua lupaamalla Jumalan suojelusta. Mutta surullista, jos ainoaksi lohduksi jää toivo ihmeparantumisesta tai ajatus vasta kuolemanjälkeisestä onnesta vammattomana. Toisaalta mietin myös buddhalaisuutta, karman lakia ja sen ajatuksia onnellisuudesta. Jotkut ihmiset näkevät vamman isompana ongelmana kuin se välttämättä on. Se aiheuttaa yleensä ongelmia, mutta ei välttämättä pilaa koko elämää. Sen kanssa voi oppia elämään. Vaikka vammaisuutta ei voikaan toivoa, siitä voi olla jopa etua: esimerkiksi kun sisäkorvaistutteen käyttäjä sulkee laitteensa, hänestä tulee kuuro. Näi...

Perfect Sense ja "itsestään selvät" aistit

Perfect Sense on vuonna 2011 valmistunut elokuva, jossa virusepidemia vie ihmisten aistit yksi kerrallaan. Elokuvan päähenkilöinä ovat virustutkija Susan ja kokki Michael, joiden välillä syttyy romanssi epidemian syöstyä maailma mullistusten kouriin. Elokuva ei ole katastrofileffa tai pelkkä rakkaustarina. Eri ihmiset näkevät elokuvissa eri asioita ja ymmärtävät sen pointin eri tavoin. Ehkä tiivis kosketukseni kuulo- ja näkövammaisuuteen sai näkemään elokuvan oleellisimpana sisältönä aistien katovaisuuden. Perfect Sense kertoo siitä, ettei aistit ole itsestään selviä ja niitä pitää arvostaa. Ja vaikka menettäisi yhden tai useamman aistinsa, elämä ei ole ohi. Perfect Sensessä ihmiset löysivät aina keinon selviytyä yhden aistin kadottua ja elämä jatkui. Olisi ihan mielenkiintoinen ajatus miten yhteiskunnan toimintaan, talouteen, kulttuuriin jne. laajemmin vaikuttaisi kun kaikki ihmiset alkaisivat yhtäkkiä menettää aistejaan. Tuota laajempaa puolta elokuva ei esitellyt kovin paljon, eikä ...

Israelin ja Palestiinan konfliktin pitkät juuret

Israelin ja Palestiinan lähes 70 vuotta jatkuneeseen konfliktiin kirjoitetaan parasta aikaa uutta surullista lukua Gazassa. Koko Israelin ja Palestiinan konfliktin juuret ovat molemmissa maailmansodissa tai vieläkin kauempana. Kyse on siitä, kenelle Palestiina kuuluu. Se on tähän asti ollut niin juutalaisten kuin muslimien valtioiden hallussa. n. 1000 eKr.  Israelin kuningaskunta muodostuu. Sittemmin kuningaskunta jakaantuu Israeliksi ja Juudaksi. Rooma valtaa Juudan 60-luvulla eKr. 70:  Roomalaiset murskaavat juutalaisten kapinan ja tuhoavat Jerusalemin temppelin. Osa juutalaisista siirtyy ympäri Välimerta. 135:  Toisen kapinan jälkeen roomalaiset hävittävät Jerusalemin, karkottavat juutalaiset sieltä ja kieltää juutalaisia palaamasta. Suurin osa juutalaiset levittäytyy ympäri Välimerta. Alue saa uuden nimen, Syria Palaestina. 638:  Arabit valloittaa Palestiinan Rooman valtakuntaa seuranneelta Bysantilta. Palestiina pysyy muslimien hallussa 1900-luvulle asti. Vuodes...

Perjantai 13.

Perjantaina, 13. lokakuuta 1307 Ranskan kuningas Filip IV pidätti kaikki Temppeliherrojen ritarikunnan jäsenet harhaopista ja moraalittomuudesta syytettynä. Jäseniä kidutettiin, tapettiin ja heidän omaisuus takavarikoitiin. Käsityksen perjantai 13:sta epäonnen päivänä on väitetty syntyneen tästä tapahtumasta. Todellisuudessa näin tuskin on, koska perjantaita 13. päivää ei pidetty erityisen epäonnisena ennen 1800-lukua. Lukua 13 on pidetty pahaenteisenä jo kauan. Lukua 12 on pidetty monissa kulttuureissa täydellisenä: esimerkiksi tähtimerkkejä on kaksitoista. Luku 13 rikkoo täydellisyyden, siinä on yksi liikaa. Ensimmäiselle ehtoolliselle osallistui Jeesus ja 12 opetuslasta. Ehtoollisen 13. osallistuja, Juudas, petti Jeesuksen. Skandinaavimytologiassa 12 jumalaa kokoontui juhliin, kun 13. jumala, pahanonnen jumala Loki tunkeutui kutsumatta juhliin ja aiheutti hyvänonnen jumalan Balderin kuoleman. Perjantain huono maine tulee ehkä pitkästäperjantaista, jolloin Jeesus rist...

Historian kuurot ja sokeat

Luin Michael H. Hartin kirjoittaman kirjan maailmanhistorian 100 merkittävimmästä henkilöstä (Ihmiskunnan 100 suurinta). Kirjassa oli muutama kuuro ja sokea henkilö ja aloinkin miettiä pidemmälle kysymystä maailmanhistoriaan eniten vaikuttaneista kuuroista, sokeista ja kuurosokeista ihmisistä. Jotkut historialliset henkilöt kuuroutuivat tai sokeutuivat vasta elämänsä loppupuolella uransa jälkeen. Näitä ihmisiä ei tunneta vammaisina, joten ei ehkä ole mielekästä miettiä heitä erityisesti kuuroina tai sokeina. Esimerkiksi Galileo Galilei vietti elämänsä viimeiset vuodet sokeana ja Johann Sebastian Bach sokeutui muutama kuukausi ennen kuolemaansa. Oleellisia nyt siis ovat henkilöt, jotka olivat kuuroja tai sokeita merkittävän osan urastaan, tai koko uransa ajan. Jos näkövammaisilta kysyttäisiin historian merkittävintä sokeaa, monet ehkä vastaisi pistekirjoituksen keksijän Louis Braillen. Braille eli Ranskassa vuosina 1809-1852. Hän syntyi näkevänä Coupvrayn kylässä, mutta sokeutui kolmivu...

Euroviisut 2014

Euroviisujen 59. finaali pidettiin Kööpenhaminassa 10. päivä. Suomen sijoitus oli toiseksi paras vuoden 1990 jälkeen, paras Lordin jälkeen ja suhteessa osallistujamäärään sijoituksemme oli kaikkien aikojen toiseksi paras! Ennen Lordia paras suhteellinen sijoitus tuli vuonna 1989, kun Anneli Saariston  La dolce Vita  oli seitsemäs 22 osallistujasta. Suomen sijoituksethan ovat yleensä olleet huonoja, keskinkertaisia tai  murskavoitto . Ihan hauska on nähdä myös hyviä ei-voittoisia sijoituksia. Itävalta voitti Euroviisut toisen kerran. Viime kerta oli vuonna 1966, kun Udo Jürgensin Merci, Chérie voitti. (Kun katsoo tuota video, voi miettiä miten Euroviisut onkin muuttunut, huh) Itävallalla on nyt euroviisuhistorian pisin väli kahden voiton välillä (48 vuotta). Espanjalla on kulunut pisin aika viimeisestä voitosta, sillä maa voitti viimeksi 45 vuotta sitten, vuonna 1969. Minun suosikki oli Ruotsi. Finaali oli melkoisen heikko, mutta suosikkeja olivat Ukraina, Itävalta, Norja...

Tapahtui tänä päivänä: maalis-huhtikuu

  Nyt kerralla maalis- ja huhtikuu... 1.3.1753  Ruotsissa ja Suomessa siirryttiin gregoriaaniseen kalenteriin. Päivämäärät 18-28.2.1753 jäivät välistä. Suomessa ei siis koskaan ole eletty päivää 18. helmikuuta 1753. 5.3.1946  Britannian pääministeri Winston Churchill piti Rautaesirippu -puheen, jossa esitteli käsitteen rautaesirippu, joka oli Euroopan halki Itämereltä Adrianmerelle yltävä raja takanaan Neuvostoliitto ja sen kommunistiset liittolaiset. 8.3.1983  Yhdysvaltojen presidentti Reagan kuvaili Neuvostoliittoa "pahan valtakunnaksi". 10.3.1876  Alexander Graham Bell soitti ensimmäisen puhelun. Puhelu meni hänen avustajalleen Watsonille ja kuului "Mr. Watson, come here!". 12.3.1930  Mahatma Gandhi aloitti Intiassa suolamarssin Sabarmatista kohti Dandia. Siellä hänellä ja hänen kannattajillaan oli tarkoituksena valmistaa suolaa vastoin brittien määräyksiä. Britit olivat määränneet ettei intialaiset voi valmistaa itse suolaa, vaan heidän oli ostettava si...

Tämä päivä historiassa: helmikuu

  Helmikuun tapahtumia historian varrelta. 1.2.1968  Saigonin poliisipäällikkö Nguyen Ngoc Loan ampuu vangiksi joutuneen Vietkongin sotilaan Nguyễn Văn Lémin Saigonissa. Valokuvaaja Eddie Adams ikuistaa laukauksen  valokuvaan , josta tulee eräs Vietnamin sodan tunnetuimpia. 4.2.2004  Harvardin opiskelija Mark Zuckerberg avaa Facebookin. 6.2.1971  Astronautti Alan Shepard pelaa golfia kuussa Apollo 14:n lennon aikana. Kevyessä painovoimassa pallot lentävät hänen sanojaan mukaillen "maileja, maileja ja maileja". 9.2.1950  Senaattori Joseph Mccarthy väittää hallussaan olevan listan, joka paljastaa joukon Yhdysvaltojen hallinnossa olevia kommunisteja. Hän aloittaa kommunistien vainot, joiden uhriksi joutuu mm. Charles Chaplin. 11.2.1990  Nelson Mandela vapautetaan Rhode Islandin vankilasta 26 vuoden vankeuden jälkeen 71 vuoden ikäisenä. 12.2.1809  Charles Darwin ja Abraham Lincoln syntyvät samana päivänä. 13.2.2008  Australian pääministeri Kevin ...

Viittomakieli a:sta ö:hön

Maanantaina 12. helmikuuta vietettiin viittomakielen päivää. Päivä on valittu Carl Oscar Malmin syntymäpäivälle, hän syntyi 12. helmikuuta 1826. Hän perusti Suomen ensimmäisen kuurojen koulun Porvooseen vuonna 1846. Tässä tekstissä viittomakieli ja kuurous a:sta ö:hön. Aakkoset - siis sormiaakkoset . Ne ovat viitottuja kirjaimia ja niillä voidaan sormittaa paikkojen tai ihmisten nimiä, joille ei ole omaa viittomaa. BSL eli British Sign Language on Isossa-Britanniassa käytetty viittomakieli. Tätä kieltä nähtiin mm. elokuvassa Neljät häät ja hautajaiset. CODA   child of deaf adult , eli kuuron kuuleva lapsi. Todennäköisesti hän on kaksikielinen, eli viittomakieli on hänen toinen äidinkielensä. Deaf on englantia ja tarkoittaa kuuroa. Joskus sana on tapana kirjoittaa isolla jos tarkoitetaan kuuroutta kulttuurisena identiteettinä. Euroviisuihin  Signmark melkein pääsi vuonna 2009, mutta viittomakieltä on kilpailussa jo nähty. Vuonna 2005 Latvian  War is not over  oli osit...