Historiaa valokuvissa
Tämä teksti on julkaistu alun perin vuonna 2016, eikä edusta blogin nykyistä sisältölinjaa. Teksti ja siihen linkitetyt kuvat esittävät väkivaltaa ja kuolemaa.
Eri tavoin vaikuttavia tai koskettavia valokuvia riittää viimeisen vuosisadan ajalta runsaasti, mutta listaan tässä niistä muutaman tunnetuimman ja mieleenpainuvimman.
1921: Saksa joutui syvään talouslamaan 1920-luvulla. Hyperinflaatio romahdutti Saksan markan ja rahaa ei ollut kuin roskaa, vaan raha oli kuin roskaa. Esimerkkinä tilanteesta on valokuva jossa lapset leikkivät rahakasoilla. Vakavassakin tilanteessa saattaa jälkeenpäin nähdä pientä tilannekomiikkaa.
20.9.1932: Yksitoista newyorkilaisen pilvenpiirtäjän rakennustyöläistä asettui lounaalle teräspalkille 256 metrin korkeuteen. Huimapäisten rakennusmiesten joukossa oli irlantilaisia siirtolaisia ja yksi ruotsalainen, slovakialainen ja kanadalainen. Kuvaajan henkilöllisyys on epävarma ja luultavasti kuva oli sillä tavalla lavastettu, että työmiehet autettiin palkille.
6.5.1937: Zeppeliini Hindenburg räjähti laskeutuessaan Lake Hurstissa New Jerseyssä ja liekit nielivät koko aluksen puolessa minuutissa. Katastrofissa kuoli 35 ihmistä. Radiotoimittaja Herbert Morrison oli tekemässä lähetystä zeppeliinin laskeutumisesta, kun se yllättäen leimahti liekkeihin. Hänen tunteikas kuvaus tapahtuneesta jäi viestinnän historiaan. Onnettomuus vaikutti myös zeppeliinien suosion huomattavaan laskuun.
25.6.1940: Saksa oli valloittanut Pariisin, joten Hitler halusi nähdä kaupungin ihmeitä. Hän teki kiertomatkan ja Eiffel-tornin juurella hän otatti jopa valokuvan.
14.8.1945: Japani antautui ehdoitta Yhdysvalloille. Time Squarella juhlittiin ja valokuvaaja Alfred Eisenstaedt otti kuuluisan valokuvan suutelevasta pariskunnasta. Kuvatun pariskunnan henkilöllisyys on jäänyt epävarmaksi, mutta siinä voivat olla Edith Shain ja Glenn Edward McDuffie. Kuvan henkilöt eivät tunteneet toisiaan ja suudelma oli merimiehen päähänpisto. Kuvan tarina ei ehkä ole niin romanttinen kuin voisi luulla, mutta impulsiivista riemua sodan kauheuden päättymisestä se kyllä kuvaa.
11.6.1963: Buddhalainen munkki Thích Quảng Đức protestoi Vietnamin hallituksen buddhalaisuutta syrjivää politiikkaa mahdollisimman äärimmäisellä tavalla. Hän asteli keskelle Saigonin katua ja teki polttoitsemurhan.
1.2.1968: Vietnamin sodan Tet-hyökkäyksen aikana Saigonin poliisipäällikkö Nguyễn Ngọc Loan ampui vietkongin sotilaan Nguyễn Văn Lémin ja valokuvaaja Eddie Adams ikuisti laukauksen valokuvaan, josta tuli eräs Vietnamin sodan tunnetuimmista.
8.6.1972: Toinen ikoninen kuva antoi kasvot Vietnamin sodalle. Trang Bangin kylään oli pommitettu ja kyläläiset pakenivat pommitusta, joukossa napalmin polttama alaston yhdeksänvuotias Phan Thị Kim Phúc.
5.6.1989: Kiinalaiset murskasivat verisesti mielenosoituksen Kiinan Tiananmenin aukiolla. Tuntemattomaksi jäänyt mies pysäytti panssarikolonnan hetkeksi Jeff Widenerin ottamassa valokuvassa. Yhden miehen vaikuttava protesti ylivoimaista vastustajaa vastaan.
Kommentit
Lähetä kommentti