Tekstit

Kuurosokea - ei näe, eikä kuule?

Ihmisen tärkeimmät aistit ovat kuulo ja näkö, sillä suurimman osan kaikesta tiedosta saamme juuri niiden kautta. Jos joutuisit valitsemaan, kummasta aistista luopuisit? Minä olisin ennemmin kuuro, koska voisin liikkua itsenäisesti, mutta sokeana tarvitsisin paljon enemmän apua. Entä jos joutuisit luopumaan kummasta aistista - olisit kuurosokea ? Suomessa kuurosokeita on noin 850 - tai tämä on Suomen Kuurosokeat ry:n palveluja käyttävien kuurosokeiden määrä. Ensi kuulemalta sana voi kuulostaa melko synkältä, mutta suurin osa kuurosokeista kuulee tai näkee tai jopa kuulee ja näkee. Osalla kuurosokeista on myös sisäkorvaistute, jonka avulla voi kuulla jopa hyvin. Tilanne ei siis ole ihan niin synkkä, kuin voisi ensin kuvitella. Kuurosokeille on olemassa apuvälineitä ja kommunikaatiokeinoja, jotka auttavat paljon, silloinkin kun näköä ja kuuloa ei ole yhtään. Kuurosokeat voivat kommunikoida puheella, viitotutulla puheella tai viittomakielellä. Myös sormiaakkosia, kirjoittamista ja pisteki...

Keskitiellä

Buddhan oma elämä on esimerkki keskitiestä ja äärimmäisyyksistä. Elämänsä alkuosan hän eleli loistokkaasti ylellisyydessä. Palatsissa hän sai varmasti kaiken, mitä saattoi 2500 vuoden takaisessa Intiassa vain saada. Voisi sanoa että häneltä ei puuttunut mitään, mutta silti hän oli tyytymätön. Buddha luopuikin kaikesta tuosta ja siirtyi rajuun asketismiin. Buddha söi mahdollisimman vähän ja altisti itsensä äärimmäiselle kuumuudelle ja kylmyydelle. No, arvaahan sen, mihin tuo oli johtaa. Lopulta hän ymmärsi, että asketismi tai ylellisyys eivät kumpikaan tuota onnea. Keskitie on kohtuutta ja järjenkäyttöä. Keskitiestä luopuminen on yleensä järjestä luopumista. Buddha vertasi keskitietä soittimen kieliin: jos kielet ovat löysällä, soittimesta ei lähde ääntä, mutta jos ne ovat liian kireällä, kielet katkeavat. Buddhalaisuudessa keskitie viittaa erityisesti asketismin ja nautinnonhaun - hedonismin - välttämiseen, eli kohtuuteen. Haluamiseen tarrautuminen tuo kärsimyksen, koska kaikki asiat o...

Neljä jaloa totuutta ja 8-osainen tie, osa 3

Neljännessä jalossa totuudessa Buddha määritteli tien, joka johtaa dukkhan (kärsimyksen) loppumiseen . Tämä tie on jalo kahdeksanosainen polku. Buddhalaisuus on käytännönläheistä. Buddha antoi ohjeita kuinka elää elämää, eikä keskittynyt opettamaan vain kuinka pitäisi uskoa. Buddhalaisuus siis ei ole vain uskonto tai filosofia - se on ennen kaikkea elämäntapa. Jalo kahdeksanosainen polku osoittaa suuntaviivan buddhalaiseen elämäntapaan. Polun kahdeksan osaa voidaan jakaa kolmeen osaan: viisaus (oikea ymmärrys, oikea aie), etiikka (oikea puhe, oikea käytös, oikea elinkeino) ja meditaatio (oikea ponnistus, oikea tarkkaavaisuus, oikea keskittyminen). Polun kaikkia osia harjoitetaan yhtä aikaa ja kukin osa on yhtä tärkeä. Viisaus: Oikea ymmärrys: Syvällinen ymmärrys kärsimyksen luonteesta ja alkuperästä, olemassaolon kolmesta tuntomerkistä (pysymättömyys, epätyydyttävyys ja itsettömyys) ja asioiden keskinäisestä vuorovaikutuksesta. Oikea aie: Luopuminen takertumisesta, väki...

Kuinka olla tietoinen?

Kun olet suihkussa, oletko todella suihkussa? Kun syöt, syötkö todella? Kun kävelet kaupungilla, käveletkö todella? Vai harhaileeko ajatuksesi jossakin muualla? Mietitkö koko ajan menneitä tapahtumia? Vai kenties suunnittelet jo tulevaa, murehdit huomista tai haaveilet jostakin? Näinhän siinä usein tuppaa käymään. Zen-buddhalainen zazen on meditaatiotekniikka, jonka tavoite on keskittää ajatukset tähän hetkeen. Zazenissa huomio kiinnitetään omaan hengitykseen, koska kaikki hengittävät ja hengitys tapahtuu luonnollisesti ilman omaa hallintaa. Hengityksiä lasketaan yhdestä kymmeneen ja kymmenen kohdalla aloitetaan alusta. Joka kerta, kun ajatukset lähtevät harhailemaan, huomio palautetaan hengitykseen ja lasku aloitetaan alusta. Helppoa? Eipä olekaan. Ajatukset harhailevat ja ennen kuin huomaatkaan, mietitkin jo esim. mitä laittaisi ruuaksi tai pitää päästä Facebookiin... Harhailu on kuitenkin aivan luonnollista, ja kun jokin ajatus tai tunne tulee mieleen, tiedosta se sitä arvostelematt...

Karma ja vammaisuus

Buddhalaisuutta kritisoidaan joskus siitä, että sen mukaan elämän vastoinkäymiset olisivat rangaistus edellisen elämän pahoista teoista ja näin ollen esim. vammaiset olisivat pahoja ihmisiä ja ansaitsisivat ongelmansa. Tuonkin nyt mielipiteeni tähän asiaan. Ensinnäkin buddhalainen käsitys on karman laista on mutkikas. Karman lain mukaan kaikilla teoillamme on seurauksensa, jotka näkyvät viimeistään tulevassa elämässä, mutta kaikki nykyiset asiat ei ole seurausta omista teoista tässä tai edellisessä elämässä. Buddhalaisuuden mukaan maailmassa vaikuttaa myös monet muut ilmiöt, kuten ilmasto tai perinnöllisyys. Kun myrsky tuhoaa jonkun kodin, ei se ole karman seurausta, vaan luonnonvoimien tuhoja. Kun joku syntyy vammaisena, on buddhalaisuudenkin mukaan oikein pitää sitä geenien aiheuttamana. Mutta edelleen vastoinkäymiset voivat olla seurausta omista teoista - joko tässä tai edellisessä elämässä. Edelleen buddhalaisuuden mukaan on mahdollista, että sairastamasi perinnöllinen sai...

Euroviisut 2011

Pitkä blogitauko päättyy nyt tämän vuoden Euroviisujen arvosteluun. Jatkossa päivitän kyllä blogejani säännöllisemmin. 56. Euroviisut pidettiin tänä vuonna Saksassa Düsseldorfissa Lenan voitettua viimevuotiset Euroviisut Norjassa. Euroviisujen taso on Ateenasta asti näyttänyt vahvistuvan vuosi vuodelta, mutta valitettavasti trendi päättyi tänä keväänä. Onneksi joukossa oli sentään muutama helmi, vaikka yleistaso oli mitäänsanomaton. Ja kilpailun voitto meni ensimmäistä kertaa Kaukasiaan! Azerbaidzan hankki ensimmäisen voittonsa 4. yrityskerrallaan. Voittokappale ei tosin voittanut azerien viime vuotista edustusta, vaikka sekin oli ruotsalaisten tekemä... Tulokset jälleen osoittivat, että äänestyksessä on jotakin pielessä: vai miten selitetään ero Suomen menestyksessä semifinaalin ja finaalin välillä? Naapurimaat suosivat toisiaan, sille ei voi mitään. Mutta minulle lopulliset tulokset ovat yhdentekeviä. Katson Euroviisuja musiikin takia, en voittajan takia. Moni maa vaihtoi kielen alku...

Neljä jaloa totuutta ja 8-osainen tie, osa 2

Toinen jalo totuus käsittelee dukkhan syytä, mutta tätä asiaa olenkin jo käsitellyt, joten kertaan sen nopeasti ja käsittelen myös 3. jalon totuuden. Dukkhan syynä on itsekäs halu ja takertuminen (tanha, paaliksi 'jano'). Ihminen haluaa itselleen lisää rahaa, asemaa, ystäviä, terveyttä, elinikää, tavaroita ja mitä vain voi kuvitella, eikä koskaan voi olla tyytyväinen. Kun yksi halu on tyydytetty, tulee toinen tilalle. Kun maha on täysi, tulee halu juoda jotakin. Kun uusi talo on hankittu, pitää saada uusi auto. Uusiin asioihin tottuu ja ne lakkaa kiinnostamasta. Pian pitää saada enemmän ja parempaa. Kaiken lisäksi kaikki nämä asiat ovat pysymättömiä: tavarat hajoavat, ihmissuhteet päättyvät ja ystävät kuolevat. Mitkään asiat tai tavarat eivät voi tuoda pysyvää ja täydellistä onnellisuutta. Siksi dukkha, epätyydyttävyys, säilyy. Onko kaikki halu siis pahasta? Tuskin. Ei liene väärin haluta auttaa kärsiviä tai löytää onnellisuutta. Toisaalta perustuuhan b...

Tärkein aisti?

Mikä on sinusta tärkein aistisi, josta et luopuisi mistään hinnasta? Mistä taas luopuisit, jos jostakin olisi pakko? Minusta vähiten tärkeimmät aistit ovat haju- ja makuaisti. Makuaistin menetys olisi ikävä siinä mielessä, että sen jälkeen kaikki ruoka maistuisi pahvilta ja kaikki juoma vedeltä. Ajattele: aamukahvi olisi kuin kuumaa vettä ryystäisi! Toisaalta kun mitkään herkut ei maistu miltään, niin ehkä sitä söisi helpommin terveellisesti. Ruokahaluahan mauttomuus vähentäisi varmasti. Jos taas pitäisi joko luopua kuulosta tai näöstä, valitsisin kuuloaistin. Keskustelu muiden ihmisten kanssa toki vaikeutuisi ja musiikin kuuntelua tulisi ikävä. Mutta itsenäiseen elämäänhän kuurous ei vaikuta juuri mitenkään. Syntymäkuurothan eivät edes pidä itseään vammaisina, vaan viittomakielisenä kielivähemmistönä. Valtaväestöstä poikkeava kieli lieneekin viittomakielisten suurin ongelma. Mutta sama ongelmahan on muillakin kielivähemmistöillä. Kuuroutuneena voisi oppia lukemaan huulilta tai käytt...

Neljä jaloa totuutta ja 8-osainen tie, osa 1

Aloitankin taas uuden sarjan blogissani . Tässä kirjoitussarjassa käsittelen neljää jaloa totuutta ja jaloa kahdeksanosaista polkua kohta kerrallaan. Neljä jaloa totuutta on Buddhan opetuksen peruskivi ja ne Buddha opettikin ensimmäisenä valaistumisensa jälkeen. Oikeastaan neljään jaloon totuuteen voidaan tiivistää kaikki Buddhan opetukset. Niistä täytyy ensin huomioida että ne eivät ole tarkoitettu sokeasti uskottavaksi jumalalliseksi totuudeksi. Ne kertovat todellisesta maailmasta ja ne tulee todeta oikeiksi itse oman havainnoinnin kautta Ne opettavat maailman kärsimyksestä (dukkhasta), sen alkuperästä ja loppumisesta. Ne ovat: 1. Totuus kärsimyksestä (dukkha) 2. Totuus kärsimyksen alkuperästä (samudaya) 3. Totus kärsimyksen loppumisesta (nirodha) 4. Totuus kärsimyksen loppuun johtavasta tiestä (magga) 1. Jalo totuus: totuus kärsimyksestä (dukkha) Ensimmäinen jalo totuus on usein väärinymmärretty tarkoittamaan että buddhalaiset uskoisivat koko elämän olevan pelkkä...

Kasvissyönnistä...

Olen ollut kasvissyöjä nyt melkein kolme vuotta. Kasvissyönnin määrittelyssä on se ongelma, että kaikkihan syövät kyllä kasvisruokaa - jos et söisi kasvisruokaa, et eläisi kauan. Kyse on siitä, mitä muuta syö. Kasvissyönti tarkoittaa ruokavaliota, jossa ei ole lihaa. Tiukka vegetaristi ei syö mitään eläinkunnan tuotteita, mutta löysempiäkin kasvisruokavalioita on. Niitä varten on olemassa etuliitteitä. Lakto-vegetaristi syö myös maitotuotteita ja lakto-ovo-vegetaristi myös munia. Nämä vielä ovat kasvisruokavaliota, koska lihaa ei syödä. Mutta sitten on myös pesco- ja jopa pollo-vegetaristeja. Edelliset syövät kalaa ja jälkimmäiset kanaa. Nuo ovat mielestäni jo määritelmän vastaisia ja turhia käsitteitä. Kana ja kala (periaatteessa) on lihaa . Noita ruokavaliota vastaan minulla ei ole mitään, mutta en vain ymmärrä tuollaisia nimityksiä. Jos syöt lihaa, et ole kasvissyöjä. Kun puhutaan koulujen kasvisruokapäivistä, näyttää että kaikki ihmiset eivät tajuaisi kasvisruoan kuuluvan normaalii...