Historiaa, jota ei tapahtunut
Koska meillä ei ole käytössä aikakonetta, emme pääsee enää todistamaan menneisyyden tapahtumia. Siksi meidän on luotettava vain aikalaisten kuvauksiin siitä mitä tapahtui. Monesti asioista voi kirjoittaa monesta näkökulmasta ja tapahtumista kirjoittaneilla on ollut omat motiivit kirjoittaa niistä, pahimmillaan tietoisesti vääristellen. Kun vielä jälkipolvet tulkitsevat kuvauksia omista lähtökohdistaan niillä tiedoilla mitä heillä sattuu olemaan, saattaa historiallisiksi faktoiksi lipsahtaa asioita, jotka eivät sellaisia ole. Tässä kirjoituksessa muutamia yleisiä myyttejä.
Viikingeillä oli sarvikypärät.
käsitystä eivät tue aikalaiskuvaukset tai arkeologiset tutkimukset. Todennäköisesti sarvikypärästä olisi taistelussa ollut enemmän haittaa kuin hyötyä.
Kristoffer Kolumbus löysi Amerikan (ja todisti maan olevan pyöreä).
Kolumbus saapui Amerikkaan 12. lokakuuta 1492 kahden kuukauden matkan jälkeen etsiessään läntistä meritietä Intiaan. Kolumbus uskoi kuolemaansa asti käyneensä Intiassa, eikä hän ollut ensimmäinen eurooppalainen Amerikassa, viikingit ehtivät käydä siellä lähes 500 vuotta aikaisemmin. Vaikka Kolumbus teki Amerikan laajasti tunnetuksi Euroopassa, puheet Kolumbuksesta Amerikan löytäjänä myös sivuuttaa Amerikan alkuperäisasukkaat, jotka olivat asuttaneet mannerta jo yli 10 000 vuotta.
Vähentääkseni Kolumbuksen saavutuksia vielä lisää, hän ei myöskään todistanut matkallaan maan olevan pyöreä. Jo antiikin kreikkalaiset todistivat maan muodon, eikä kukaan koulutettu eurooppalainen uskonut maata litteäksi enää keskiajalla.
Marie-Antoinette käski köyhiä syömään leivoksia.
Ranskan kuningatar Marie-Antoinetten kerrotaan reagoineen köyhien nälänhätään sanoin "Jos heillä ei ole leipää, syököön leivoksia". Ranskan vallankumouksen myrskyissä tarina oli oivaa propagandaa vallankumouksellisille - kuningatar ei edes ymmärtänyt köyhien hätää! Historiallisia todisteita siitä että hän olisi nuo sanat lausunut, ei ole. Sanonta itse asiassa esiintyy kirjallisuudessa jo vuosia ennen kuin Marie-Antoinette oli Ranskan kuningatar.

Kommentit
Lähetä kommentti