Vuoden 2017 käänteitä
Maapallo on taas kiertänyt yhden kierroksen auringon ympäri ja paljon on ehtinyt tapahtua myös kuulo- ja näkövammaisten ympyröissä. Kaikkea tapahtunutta ei yhteen bloggaukseen saa mahtumaan, vaikka rajaankin kuurosokeiden (ja omaan) näkökulmaan. Vuoden tärkeimmät tapahtumat luultavasti liikkuivat Koko Suomi viittoo -kampanjan ja Kelan kilpailutuksen ympärillä. Vuoteen on mahtunut edistysaskelia ja takapakkia vammaispalveluissa sekä paljon yhteisöllisyyttä. Tästä on hyvä jatkaa vuoteen 2018. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa!
1.1. VR otti käyttöön vammaisille asiakkaille tarkoitetun palvelunumeron.
12.1. Viittomakieliset uutiset raportoi, että Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta totesi Kelan syrjineen kuurosokeaa tulkkipalvelun käyttäjää. Kuurosokea olisi tarvinnut puhelinkeskustelua varten portugalia puhuvan tulkin. Kela kieltäytyi välittämästä asiakkaalle hänen toivomaa tulkkia, koska tulkki ei ollut suorittanut kuurosokeille tulkkaamisen kurssia. Lautakunta katsoi, että kurssi oli tarpeeton puhelinkeskustelua tulkatessa.
Helmikuu - Tampereen Hervantaan valmistui kuuroille ja kuurosokeille suunniteltu kerrostalo. Talossa on tavallisia vuokra-asuntoja, palveluasuntoja ja ryhmäkoti.
2.6. Helsingissä 150 ihmistä osoitti mieltään Kelan tulkkipalvelun kilpailutusta vastaan. Keväällä aloitetussa kilpailutuksessa ehkä eniten tyrmistystä herätti Kelan aikomus vähentää tulkkien määrää. Mielenosoittajat marssivat Paavo Nurmen patsaalta Kelan päätalolle ja luovuttivat Kelan viestintäjohtajalle adressin, jossa vaadittiin kilpailutuksen keskeyttämistä. Nimiä adressissa oli huikeat 8089. Kela ei peruuttanut kilpailutusta.
7.-9.6. Tampereella EDBU (Euroopan kuurosokeiden unioni) järjesti yleiskokouksen ja konferenssin. Tuolloin EDBU julisti 22.10 Euroopan kuurosokeiden päiväksi.
19.9. Kela julkisti tulkkipalvelun kilpailutuksen tulokset. Kela vähensi tulkkien määrää, vaikka sillä olisi tarvetta ja varaa pitää kaikki tulkit listoillaan. Kelan järjetön ratkaisu vaikeuttaa monien kuulovammaisten työntekoa, opiskelua ja muuta elämää, sekä lisää tulkkien työttömyyttä. Kilpailutuksen vaikutuksia tulkkipalvelun käyttäjille on koottu Stopkela.org -sivustolle.
2.10. Kuurojen liitto lähti Suomen satavuotisen itsenäisyyden juhlintaan Koko Suomi viittoo -kampanjalla. Tehtävänä oli viittoa Maamme-laulu ja julkaista se sosiaalisessa mediassa tagilla #kokosuomiviittoo. Syksyn aikana kampanjaan osallistui monet järjestöt, yhteisöt ja yksityishenkilöt julkkiksia myöten. Myös Suomen Kuurosokeat ry:n syyskokouksen osallistujia tuli mukaan haasteeseen.
14.12. Irlannissa viittomakielisten oikeudet käyttää viittomakieltä turvattiin laissa.
19.12. YK:n yleiskokous päätti julistaa kansainvälisen viittomakielten päivän, jota vietetään ensimmäisen kerran 23.9.2018. Päivämäärä perustuu siihen, että WFD (Kuurojen maailmanliitto) perustettiin 23.9.1951.
Lisäksi...

11.10. Vammaispalvelujen kilpailutusta vastustava Ei myytävänä! -aloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan ja sen myötä menee eduskunnan käsiteltäväksi. Nimien keräys loppui 12. joulukuuta. Aloite sai 72 216 allekirjoitusta.
13.10. Joukko näkövammaisia käveli jonossa Helsingin Itäkeskuksessa Gotlanninkadun yli kiinnittääkseen huomion tienylityspaikan vaarallisuuteen. Paikalla ei ole liikennevaloja, vaikka useat näkövammaiset kulkevat siitä yli päivittäin näkövammaisten Iiris-keskukseen.
21.11. HSL ilmoitti, että ensi kesästä alkaen kaikki näkövammaiset, joiden vamman haitta-aste on yli 50 %, saavat ilmaislipun Helsingin seudun julkiseen liikenteeseen asuinkunnasta riippumatta.
1.12: Tekstiviestit hätänumeroon tuli mahdolliseksi. Palveluun täytyy ensin rekisteröityä. Mahdollisuudesta hyötyvät kuulo- ja puhevammaisten lisäksi kaikki, jotka ovat tilanteessa, jossa eivät pysty puhumaan. Ensimmäisen puolentoista viikon aikana numeroon tuli kaksi tekstiviestiä.
2.12. Koko Suomi viittoo -kampanja huipentui, kun 400-500 ihmistä kokoontui Helsingin tuomiokirkon portaille viittomaan Maamme-laulua. Tapahtuma lähetettiin suorana Yle Areenalta.13.10. Joukko näkövammaisia käveli jonossa Helsingin Itäkeskuksessa Gotlanninkadun yli kiinnittääkseen huomion tienylityspaikan vaarallisuuteen. Paikalla ei ole liikennevaloja, vaikka useat näkövammaiset kulkevat siitä yli päivittäin näkövammaisten Iiris-keskukseen.
21.11. HSL ilmoitti, että ensi kesästä alkaen kaikki näkövammaiset, joiden vamman haitta-aste on yli 50 %, saavat ilmaislipun Helsingin seudun julkiseen liikenteeseen asuinkunnasta riippumatta.
1.12: Tekstiviestit hätänumeroon tuli mahdolliseksi. Palveluun täytyy ensin rekisteröityä. Mahdollisuudesta hyötyvät kuulo- ja puhevammaisten lisäksi kaikki, jotka ovat tilanteessa, jossa eivät pysty puhumaan. Ensimmäisen puolentoista viikon aikana numeroon tuli kaksi tekstiviestiä.
14.12. Irlannissa viittomakielisten oikeudet käyttää viittomakieltä turvattiin laissa.
19.12. YK:n yleiskokous päätti julistaa kansainvälisen viittomakielten päivän, jota vietetään ensimmäisen kerran 23.9.2018. Päivämäärä perustuu siihen, että WFD (Kuurojen maailmanliitto) perustettiin 23.9.1951.
Lisäksi...
- Perinnöllisyystutkija Hanna Västinsalo tekee elokuvaa suomalaisesta tautiperimästä, johon kuuluu myös kuurosokeutta aiheuttava Usherin oireyhtymä.
- Opaskoirakoulu juhli 70-vuotista taivaltaan
- Nepal kielsi vuorikiipeilyn mm. näkövammaisilta vähentääkseen vuorikiipeilyyn liittyviä onnettomuuksia.
Kommentit
Lähetä kommentti