Donna ja muita television sokeita

Televisiossa ja elokuvissa törmää harvoin näkövammaisiin tai kuulovammaisiin.

Donna
Tänä vuonna julkaistu suomalainen draamakomedia sokeasta Donnasta. Sarjan ensimmäisessä osassa Donnan mies jättää hänet, joten Donna alkaa etsiä uutta miestä. Sarja on oikeasti virkistävä kuvaus näkövammaisuudesta, vaikka puutteitakin siinä oli. Donna käytti tietokonetta ilman ruudunlukijaa? Mutta toisaalta sarja havainnollistaa hyvin, että näkövammaisille on apuvälineitä. Puutteena voi pitää, että Donnan näyttelijä on näkevä. Eikö tosiaan löytynyt sokeaa näyttelijää - edes sivurooleihin? Minusta vaikuttaa epätodennäköiseltä, että 10 vuotta sokeana olleen kaupunkilaisen tuttavapiirissä ei ole yhtään näkövammaisia. Kohtaus, jossa Donnan ex-mies neuvoi näkevää naista kahvikupin kanssa kuin hän olisi sokea, pisti hymyilyttämään. Joskus sorrun vastaavaan itsekin. Minä viiton muille, aivan sama onko kommunikaation ongelmana huono kielitaito, kuulo tai kuunteluolosuhteet.

Mr. Beanin seurana rannalla...
Valkoinen keppi on näkövammaisuuden symboli myös televisiossa. Tästä esimerkkinä on Nolojen tilanteiden mies -sarjan jakso, jossa Mr. Bean menee rannalle. Hän alkaa riisua, kun huomaa rannalla toisen miehen. Mr. Bean häveliäänä ei halua olla alasti miehen nähden, joten hän laittaa uikkarit jalkaan ensin ja yrittää saada housut pois uikkarien alta. Kun Mr. Bean saa kovan työn jälkeen pitkät housut pois jaloistaan, paikalla ollut mies ottaa esiin valkoisen keppinsä ja menee pois. Kukaan ei sano miehen olleen sokea, mutta koko sketsin vitsi perustuu juuri hänen sokeuteen. (Eikä nyt puututa siihen, että osa valkoisen kepin käyttäjistä itse asiassa näkee jonkin verran.) Vaikka vammaisuus onkin vain yksi ominaisuus ihmisessä, on se monesti näkyvimpiä ominaisuuksia. Tätä tosiasiaa hyödynnettiin myös Hajyt elokuvassa, jossa liikenneonnettomuuden uhri tunnistettiin kuulovammaiseksi pikkuveljeksi juuri hänen kuulolaitteensa perusteella.

Tuntematon sotilas
En tiedä kuinka paljon Suomen sodissa sokeutui ihmisiä, mutta talvisodan seurauksena Suomessakin aloitettiin opaskoirien koulutus. Kersantti Hietasen sokeutuminen ja kuolema oli Linnan Tuntemattoman sotilaan ja Laineen elokuvaversion koskettavimmat kohtaukset.

Simpsonit
Simpsoneissa sokeita on nähty useamminkin. Tulevaisuutta ennustavassa jaksossa käy ilmi, että Ned Flanders sokeutuu epäonnistuneet laser-leikkauksen takia. Eräässä toisessa uudemmassa jaksossa Nelson Muntz ystävystyy sokean oppilaan kanssa. Kuulolaite sai uuden käyttötarkoituksen, kun eräs huonokuuloinen vanhus joutui kuuntelemaan Simpsonien isoisän jorinoita. Hän sulki laitteensa ja esitti kiinnostunutta. Toisessa jaksossa Bart ja Lisa käyttivät viittomakieltä salakielenään.

Postia pappi Jaakobille
Täytyy tässä jotakin sanoa myös elokuvasta Postia pappi Jaakobille. Jaakobin näyttelijä on näkevä ja elokuvassa on asian seurauksena ainakin yksi virhe. Kuurosokeiden Tuntosarvi-lehden numerossa 10/2009 kerrotaan kuinka eräässä kohtauksessa pappi kaataa kahvia kuppiin vapaalta kädeltä etsimättä ja tarttumatta kuppiin. Näkevän voi olla vaikea esittää luotettavasti sokeaa - aina ei tule ajatelleeksi, mihin näköä tarvitaan ja mihin sokeus vaikuttaa. Samassa lehden artikkelissa mainitaan myös, että syntymästään sokeat liikkuvat eri tavalla, kuin näkevät tai sokeutuneet - ja tämä näyttelijä liikkui kuin sokeutunut tai näkevä, vaikka piti olla syntymäsokea.

Kommentit

Viikon luetuin teksti

Vammaisjärjestöt elämässä mukana