218 eaa. Hannibal ylitti Alpit
218 eaa. - Toinen puunilaissota alkoi Karthagon ja Rooman välillä. Hannibal yllätti roomalaiset ylittämällä Alpit ja hyökkäämällä suoraan Italiaan.
Karthagon ja Rooman etupiirien rajaksi Espanjassa oli sovittu vuonna 226 eaa. Hebrusjoki (nyk. Ebrojoki). Kun vuonna 219 eaa. Hannibal piiritti ja valtasi Saguntumin kaupungin omalta puoleltaan, roomalaiset julistivat sodan. He kun pitivät kaupunkia liittolaisenaan.
Hannibal oli talvileirissä Carthagenassa keväällä 218 eaa., jolloin hän alkoi valmistella sotaa. Hannibal aloitti huhti-toukokuussa matkan kohti Italiaa mukanaan kymmeniä tuhansia sotilaita ja 37 norsua. Sotaretki alkoi valloituksilla Hispaniassa, joten Pyreneet hän saavutti vasta elokuussa. Rhodanus-joen (Rhôde) ylitys norsujen kanssa oli haastava projekti. Norsut saatiin lautoille, joiden päällä niiden piti ylittää joki. Osa norsuista säikkyi ylitystä ja syöksyi jokeen. Silloin selvisi, että norsuthan osasivat uida vikkelästi.
Alppien ylitys kesti 15 päivää ja armeija piti taukoa kaksi päivää matkan aikana. Tarkka reitti on tuntematon, mutta se vaati sotilailta ja eläimiltä paljon, vaikka galleilta saatiin oppaita ja varusteita. Paikalliset asukkaat hyökkäilivät armeijan kimppuun, sotilaita ja eläimiä suistui kuolemaan kapeilla reiteillä, tie nousi välillä pystyyn ja Hannibal joutui toisinaan leikkaamaan tiensä läpi harmaan kiven. Kun karthagolaiset saapuivat Italiaan, oli marssittu jo viisi kuukautta. Jäljellä oli 20 000 jalkaväen sotilasta, 6000 ratsumiestä ja 21 norsua.
Loppuvuodesta 218 eaa. Hannibal löi roomalaiset Ticinusjoen varrella ja Trebiajoella. Hannibal jatkoi voittokulkuaan seuraavina vuosina ryöstelemällä maaseutua ja voittamalla taisteluja. Monet roomalaisten liittolaiset vaihtoivat puolta sodan kuluessa. Hetken Rooman olemassaolo oli vaakalaudalla, mutta roomalaiset saivat lopulta siirrettyä sodan Pohjois-Afrikkaan. Hannibal lyötiin Zaman taistelussa 202 eaa. Karthago menetti kaikki Afrikan ulkopuoliset alueensa.
"Luuletteko Alppien olevan mitään muuta kuin korkeita vuoria!"Tie kohti toista puunilaissotaa alkoi pian ensimmäisen (264-241 eaa.) päätyttyä. Karthago menetti Roomalle Sisilian ja pian sodan jälkeen Rooma valtasi myös Sardinian ja Korsikan. Niistä tulivat Rooman ensimmäiset provinssit. Menetykset saivat karthagolaiset etsimään uutta maata Espanjasta. Hamilkar lähetettiin sinne vuonna 238 eaa. ja hän menestyi valloitusretkillä hyvin kaatumiseensa asti vuoteen 227 eaa. Hamilcaria seurasi hänen vävynsä Hasdrubal, jonka gallisoturi tappoi 221 eaa. Nyt oli Hamilkarin pojan, Hannibalin vuoro loistaa. Hamilkar oli vannottanut poikansa vihaamaan Roomaa, minkä hän myös tuli näyttämään roomalaisille.
- Hannibal sotilailleen
Karthagon ja Rooman etupiirien rajaksi Espanjassa oli sovittu vuonna 226 eaa. Hebrusjoki (nyk. Ebrojoki). Kun vuonna 219 eaa. Hannibal piiritti ja valtasi Saguntumin kaupungin omalta puoleltaan, roomalaiset julistivat sodan. He kun pitivät kaupunkia liittolaisenaan.
Hannibal oli talvileirissä Carthagenassa keväällä 218 eaa., jolloin hän alkoi valmistella sotaa. Hannibal aloitti huhti-toukokuussa matkan kohti Italiaa mukanaan kymmeniä tuhansia sotilaita ja 37 norsua. Sotaretki alkoi valloituksilla Hispaniassa, joten Pyreneet hän saavutti vasta elokuussa. Rhodanus-joen (Rhôde) ylitys norsujen kanssa oli haastava projekti. Norsut saatiin lautoille, joiden päällä niiden piti ylittää joki. Osa norsuista säikkyi ylitystä ja syöksyi jokeen. Silloin selvisi, että norsuthan osasivat uida vikkelästi.
Alppien ylitys kesti 15 päivää ja armeija piti taukoa kaksi päivää matkan aikana. Tarkka reitti on tuntematon, mutta se vaati sotilailta ja eläimiltä paljon, vaikka galleilta saatiin oppaita ja varusteita. Paikalliset asukkaat hyökkäilivät armeijan kimppuun, sotilaita ja eläimiä suistui kuolemaan kapeilla reiteillä, tie nousi välillä pystyyn ja Hannibal joutui toisinaan leikkaamaan tiensä läpi harmaan kiven. Kun karthagolaiset saapuivat Italiaan, oli marssittu jo viisi kuukautta. Jäljellä oli 20 000 jalkaväen sotilasta, 6000 ratsumiestä ja 21 norsua.
Loppuvuodesta 218 eaa. Hannibal löi roomalaiset Ticinusjoen varrella ja Trebiajoella. Hannibal jatkoi voittokulkuaan seuraavina vuosina ryöstelemällä maaseutua ja voittamalla taisteluja. Monet roomalaisten liittolaiset vaihtoivat puolta sodan kuluessa. Hetken Rooman olemassaolo oli vaakalaudalla, mutta roomalaiset saivat lopulta siirrettyä sodan Pohjois-Afrikkaan. Hannibal lyötiin Zaman taistelussa 202 eaa. Karthago menetti kaikki Afrikan ulkopuoliset alueensa.
Kommentit
Lähetä kommentti