186 eaa. Rooma kielsi bakkanaalit

186 eaa. Rooman senaatti kielsi Bacchuksen bacchanalia-juhlat 

Bacchus oli roomalainen vastine kreikkalaisten Dionysokselle, jonka kunniakseen järjestettiin bacchanalia -juhlia. Niistä meille on jäänyt sana bakkanaalit. Dionysos oli viinin, hurmion ja hedelmällisyyden jumala. Viinistä ja vapaudesta vastaava jumala Roomassa oli alun perin Liber, johon Bacchus samaistettiin. Bacchuksen kultti ja bakkanaalit löysivät tiensä Roomaan 200-luvulla eaa. kreikkalaisten Etelä-Italian siirtokuntien kautta. Aluksi bakkanaaleihin osallistui vain naisia ja niitä pidettiin kolmena päivänä vuodessa. Sittemmin mukaan pääsivät myös miehet ja juhlia pidettiin jopa viidesti kuukaudessa.

Ulkopuolisilta salatut menot kävivät kovin raisuiksi. Huhujen mukaan ekstaasiin vajonneet juhlijat joivat runsaasti viiniä, harrastivat orgioita ja sortuivat vakaviin rikoksiinkin. Rooman senaatti epäili kultin yllyttävän jopa kapinaa. Niinpä vuonna 186 eaa. senaatti kielsi bakkanaalit kuolemanrangaistuksen uhalla. Tuhansia kultin jäseniä teloitettiin. Ainoastaan Bacchuksen julkinen palvonta oli sallittua. Bakkanaalit oli juhlittu.

Kommentit

Viikon luetuin teksti

Vammaisjärjestöt elämässä mukana