Vammaiset Rooman valtakunnassa ja 21. vuosisadalla
Vammaisten asema 2000-luvun länsimaissa on parempi kuin koskaan aiemmin. Muinaisissa valtakunnissa vammaisia lapsia jopa surmattiin, mutta tilanne ei ollut ihan yksinkertainen. Maailma oli 2000 vuotta sitten julma paikka ja elämä jatkuvaa kamppailua. Ihmisillä ei välttämättä ollut mitään resursseja huolehtia vaikeasti vammaisista lapsista. Niin raadollista kuin se onkin, lapset saattoivat päästä jopa helpommalla.
Poikkeuksiakin oli. Ilmeisesti kuuro Quintus Pedius menestyi kuvataiteilijana Roomassa 1. vuosisadalla jaa. Hän sai koulutukseensa tukea keisari Augustukselta. Tampereen Vapriikissa on näyttely, joka esittelee elämää Rooman valtakunnan Ostian kaupungissa 100- ja 200-luvuilla. Näyttelyssä oli erään työmiehen luuranko, jolla oli synnynnäinen rakennevika leuassa. Sen takia ei voinut avata suutaan. Häneltä oli poistettu muutama hammas, jotta pystyi syömään. Luuranko paljasti, että hän oli tehnyt fyysistä työtä, eli jonkun oli todellakin täytynyt huolehtia hänestä.
Vammaisten ihmisarvoinen elämä vaatii yhteiskunnalta satsausta. Jos se toisinaan onnistui jo 2000 vuotta sitten, niin miksei onnistuisi myös tänään, elämmehän hyvinvointivaltiossa. Julkisten palvelujen lisäksi tärkeitä vammaisten aseman kannalta ovat vammaisjärjestöt, joita tuetaan Veikkauksen pelituotoin. Sote-järjestöillä on Onneksi on joku on -kampanja, joka tuo esille näiden järjestöjen työn merkitystä. Järjestöt ovat tehneet lyhyitä videoita, joissa esittelevät toimintaansa. Tässä esimerkiksi Suomen Kuurosokeat ry:n video.
Kommentit
Lähetä kommentti