Kuulo- ja näkövamma a:sta ö:hön
A: Apuvälineet on kehittyneet teknologian mukana. Uusissa kuulolaitteissa Bluetooth-yhteys, jolla television tai muun laitteen äänen saa suoraan kuulolaitteeseen. Näkövammaisten uusista apuvälineistä voisi mainita Seeing AI -sovelluksen, jonka voi ladata kännykkään. Sovelluksen yksi ominaisuus on tekstin tunnistus: se lukee ääneen kaikki kännykän kameraan osuvat tekstit.
B: Beethoven (1770-1827) on ehkä maailman kuuluisin kuuroutunut muusikko. Paitsi että hän oli kuuro, hän myös jakaa syntymäpäivän erään osuvan järjestön kanssa. Beethoven syntyi joko 16. tai 17. joulukuuta 1770. Suomen Kuurosokeat ry perustettiin 16. joulukuuta 1971. Järjestön perustajat tuskin tätä yhteensattumaa ajattelivat.
C: Coda tarkoittaa kuurojen kuulevaa lasta. Lyhenne tulee sanoista child of deaf adults. Termi tuli laajemmin tutuksi kun elokuva Coda - kahden maailman välissä voitti parhaan elokuvan Oscarin tänä vuonna. Elokuva kertoo Rubyn tasapainoilusta kuuron perheensä yrityksen tukemisen ja musiikkiharrastuksen välillä.
D: Deafmetal on Jenni Ahtiaisen suunnittelema kuulolaitekorumallisto.
E: Euroviisujen väliaikanumerona vuonna 2019 esiintyi The Shalva Band laululla A Million Dreams. Hyvin vaikuttavassa esityksessä nähtiin pistekirjoituksen lukua ja viittomakieltä. Euroviisuissa on muutenkin ollut viittomakieltä. EBU (European Broadcasting Union) järjestää Euroviisut eikä sillä ole mitään tekemistä EBU:n (European Blind Union) kanssa.
F: FM-laite on kuulovammaisen apuväline, jota erityisesti käytetään koulussa. Siinä on kaksi osaa: mikrofoni, joka tulee opettajalle ja vastaanotin oppilaalle. Laitteen avulla opettajan puhe tulee langattomasti suoraan oppilaan kuulolaitteeseen.
G: Geenit ovat toisinaan syynä kuulo- ja näkövammaan. Yleisin kuurosokeuden aiheuttaja on etenevä Usherin oireyhtymä, joka voi johtaa kuurosokeuteen. Charge-oireyhtymään taas liittyy kuulo-tai näkövamman lisäksi muitakin vammoja.
H: Helen Keller (1880-1968) oli amerikkalainen kuurosokea kirjailija ja aktivisti. Hän kirjoitti ja puhui aistivammaisten aseman puolesta. Hän kävi Suomessa vuonna 1957. Helen Kellerin suomalainen vastine oli Frans Leijon (1879-1947). Hän oli kuurosokea keksijä, puutarhuri ja sorvari.
I: Implantilla voidaan arkikielessä tarkoittaa sisäkorvaistutetta. Se on kuulon apuväline, joka asennetaan leikkauksella kuurolle tai kuuroutuneelle. Laitteen avulla kuuro voi kommunikoida puheella.
J: Järjestöjä kuulo- ja näkövammaisalalla on Suomessa useita: Kuuloliitto, Näkövammaisten liitto, Kuurojen liitto ja Suomen Kuurosokeat tärkeimpinä.
K: Kuurosokeus tarkoittaa vaikeaa kuulonäkövammaa. Kuurosokea ei aina ole täysin kuuro ja sokea - suuri osa kuurosokeista näkee ja/tai kuulee jonkin verran.
L: Louis Braille (1809-1852) oli ranskalainen keksijä, joka loi pistekirjoituksen vuonna 1824. Hän oli tuolloin vasta 15-vuotias! Braillen syntymäpäivänä 4.. tammikuuta vietetään pistekirjoituksen päivää.
M: Musiikista voi nauttia kuurotkin. Yksi tapa aistia musiikkia on värähtelyn kautta. Toisaalta kuurokin voi kuulla vähän ja erottaa musiikin. Tai käyttää sisäkorvaistutetta. Signmark on suomalainen viittomakielinen rap-artisti, joka on mukana tämän vuoden Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa. Ja osallistui Euroviisukarsintoihin vuonna 2009 kappaleella Speakerbox.
N: Näkövammainen on ihminen, jonka näöntarkkuus on silmälaseillakin paremmassa silmässä 0.3. Normaali näöntarkkuus on 1. Jos siis ihmisen näkö on korjattavissa silmälaseilla tai toisessa silmässä on normaali näkö, hän ei ole näkövammainen.
O: Opaskoira auttaa sokeaa liikkumaan itsenäisesti. Opaskoiran käyttäjällä on oikeus mennä opaskoiran kanssa kaikkialle, mihin hän menisi ilmankin.
P: Putkinäkö tarkoittaa näkövammaa, jossa näkökentästä puuttuu reunat. Putkinäköinen siis näkee vain eteensä ja sinne hän voi nähdä tarkastikin. Aivot täyttävät aukot näkökentässä, joten lievemmin putkinäköinen ei huomaa näkövammaansa itse.
Q: Quintus Pedius oli kuvataiteilija Roomassa 1. vuosisadalla. Kirjailija Plinius mainitsi hänet teoksessaan Luonnonhistoria ja kertoi hänen olleen mykkä. Kuuroudesta hän ei kirjoittanut mitään, mutta jotkut myöhemmät kirjoittajat päättelivät Pediuksen olleen kuuro. Jos hän oli kuuro, hän on ensimmäinen nimeltä mainittu kuuro ihminen historiassa.
R: Ruudunlukija on tietokoneohjelma, jonka avulla näkövammainen voi käyttää tietokonetta. Se lukee ää neen tietokoneen näytöllä olevan tekstin ja kertoo mitä näppäimiä koneen käyttäjä painelee. Ruudunlukijan lisäksi on zoomausohjelmia ja pistenäyttöjä.
S: Saavutettavuus tarkoittaa sitä, että tieto on kaikkien ihmisten saatavilla. Internet-sivujen saavutettavuus kuulo- ja näkövammaisille huomioidaan esimerkiksi käyttämällä teksteissä hyvää kontrastia, tekstittämällä videot tai kääntämällä sivuston sisältö viittomakielelle. Kuvien ja videoiden sisällön voi myös avata tekstimuodossa. Sivustoa pitäisi voida käyttää pelkällä näppäimistöllä.
T: Taktiili viittomakieli on kuurosokeiden käyttämä kommunikaatiotapa. Siinä kuurosokea seuraa viittomista pitämällä kättään viittojan käsien päällä.
U: Uutisia viittomakielellä.
V: Valkoinen keppi. Kuurosokeat käyttävät joissakin maissa valkoista keppiä, jossa on punaiset raidat merkkinä kuurosokeudesta.
W: Washingtonissa sijaitseva Gallaudetin yliopisto on maailman ainoa yliopisto, jossa kaiken opetuksen saa viittomakielellä.
X: X-kirjain on hätämerkki kuurosokeille. Merkki tehdään piirtämällä sormella iso x-kirjain kuurosokean selkään. Merkin tarkoitus on kertoa kuurosokealla, että hänen pitäisi lähteä seuraamaan merkin antanutta ihmistä viivyttelemättä.
Y: Yhteiskunnan palveluja kuulo- ja näkövammaisille on esimerkiksi tulkkipalvelu, henkilökohtainen apu ja kuljetuspalvelu.
Z: Zoomaus on hyvä ominaisuus nettiselaimessa ja muissa tietokoneohjelmissa, jos teksti on liian pientä luettavaksi. Jos zoomaustoiminto ei riitä, on olemassa erillisiä zoomausohjelmia, jotka suurentavat osan tietokoneen näytöstä.
Å: Åvik on kuurojen ja kuurosokeiden palvelutalo Hyvinkäällä. Siellä asui yksi Suomen varhaisimmista tunnetuista kuurosokeista, Maria Nyman.
Ä: Äänikirjoja näkövammaiset ovat kuunnelleet jo kauan ennen “kun ne olivat cool”.
Ö: Ö-mappiin meni Tampereen raitiovaunua vastustaneet mielipiteet ja huolet siitä, että kuurot eivät kuule ratikkaa ja jäävät sen alle. Ratikka rakennettiin ja yksi pysäkeistäkin tuli Kuurosokeiden toimintakeskuksen viereen Hervantaan.
Kommentit
Lähetä kommentti