Euroviisujen jälkipuintia
Euroviisut pidettiin tänä vuonna Liverpoolissa. Viime vuonna viisut voitti Ukraina, mutta sattuneesta syystä viisuja ei voitu siellä pitää. Ukraina kuitenkin näkyi tänä vuonna väliaikaesityksissä ja postikorteissa. Vuoden taso oli aika heikko, joten siitä ei jäänyt paljon mieleen. Norja oli minun isoin suosikki, ja ainoa, jonka laitoin Spotifyn soittolistalle.
Parhaiten tämä vuosi jäi mieleen lopputuloksestaan. Ruotsi voitti Euroviisut ja Suomi tuli toiseksi. Yleisöäänestyksen ja raatien mielipiteet erosivat jyrkästi. Suomi olisi ollut yleisön ylivoimainen suosikki 386 pisteellä, kun Ruotsi sai vain 243. Ruotsin suosio raatien keskuudessa herättää hämmennystä: Ruotsi sai täysiä pisteitä 15 raadilta ja Loreenin etumatka pisteissä oli aivan tolkuton. Hän sai ääniä lähes kaksi kertaa enemmän, kuin toiseksi tullut Israel. Musiikkimaku on subjektiivista, mutta eikö tosiaan kilpailussa ollut yhtään Tattoohon rinnastettavaa laulua? Itse olisin antanut vähän enemmän tunnustusta myös Norjalle, Itävallalle, Ranskalle, Virolle ja Tshekille. Yleisöltä Ruotsi ei saanut yhtään täysiä pisteitä, mutta raadit veivät Ruotsin viisuvoittoon juuri sopivasti Abban 50-vuotisjuhlavuodeksi. Kuinka sattuikin!
Kaikesta huolimatta Suomen kannalta viisuvuosi oli historiallinen. Toinen sija on Suomen toiseksi paras. Ja Suomihan voitti semifinaalin ja yleisöäänet. Sitä voisi hyvinkin juhlia. Käärijä sai näkyvyyttä ja Ruotsi sai ensi vuoden viisujen järjestämisvastuun... Loistava tulos. Cha cha cha on myös parhaiten pärjännyt suomenkielinen euroviisu. Väittääkö joku vielä, ettei suomen kielellä voi pärjätä? No, toisaalta. Oliko Suomen (ja Ruotsin) näin hyvä sijoitus sittenkin vain seurausta NATO-hakemuksesta? Kun nyt arvaillaan Abban (aika todennäköistä) vaikutusta viisutulokseen.
EBU:n kannattaisi nyt arvioida raatien asemaa pisteenlaskussa. Nyt muutaman ihmisen muodostamat raadit jyräsivät alleen miljoonien äänestäjien mielipiteet. Euroviisuthan on yleisölle, joten sen pitäisi saada, mitä se haluaa. Raadit perustettiin tekemään Euroviisuista vähän reilummat, mutta raatilaisetkin ovat ihmisiä ja alttiita vaikutteille. Ehkä suomalaiset jättivät äänestämättä Ruotsia estääkseen sen viisuvoiton, mutta toisaalta äänestivätkö raadit Ruotsia vain, koska se on Abban kotimaa? Todennäköisemmin miljoonat ihmiset äänestävät reilummin, kuin raadit. Muutenkin musiikkimaku on subjektiivista ja siihen vaikuttaa monet asiat. Aina en ole itse edes varma, kuinka paljon mielipiteeseeni jostakin laulusta vaikuttaa siihen liittyvät mielleyhtymät ja muistot. Esimerkiksi viime vuonna Ukrainan sota kiistatta vaikutti Ukrainan voittoon, vaikka laulu oli minunkin mielestä hyvä. Lopulta Euroviisujen tuloksia ei kannata ottaa liian vakavasti. Eihän Euroviisuja ole pitkään aikaan voinut pitää edes vakavasti otettavana laulukilpailuna, eikä siihenkään ongelmaan raadit näytä tuovan ratkaisua. Tällä hetkellä keskittyisin show'hun, draamaan ja niihin satunnaisiin hyviin kappaleisiin, joita tulee vastaan.
Tulevia viisuja odotan mielenkiinnolla: kuinka paljon tilaa Abba lopulta saa? Ja tuleeko protesteja yleisöltä ja/tai artisteilta tämän vuoden tuloksista?
Se Norjan tämänvuotinen laulu:

Kommentit
Lähetä kommentti