Jälleensyntymä buddhalaisuudessa

Buddhalainen maailmankuva on syklinen. Kaikki asiat syntyvät, kestävät aikansa, tuhoutuvat ja syntyvät toisessa muodossa uudelleen. Luonnollinen johtopäätös on, että myös ihmiset ja eläimet jälleensyntyvät. Kaikki olennot kiertävät jälleensyntymän kierrossa (samsara) karman lain ohjaamana, kunnes saavuttavat nirvanan. Minä en usko jälleensyntymän tai karman olevan todellisia ilmiöitä, mutta pidän niitä silti kiinnostavana osana buddhalaisuutta ja siksi olen tutustunut myös niihin liittyviin käsityksiin.

On huomattava, että buddhalaisuudessa kyse on juuri jälleensyntymästä, eikä sielunvaelluksesta, sillä pysyvää sielua ei ole. Mikä siis matkustaa elämästä toiseen? Eri elämien välistä yhteyttä verrataan kynttilän liekkiin. Kun liekki sytyttää toisen kynttilän, mitään ainetta ei liiku. Elämästä toiseen kulkee karman tai tietoisuuden energia. Kyse on siis pikemminkin kahden elämän välisestä yhteydestä ja jatkumosta kuin siitä, että jotakin ainetta liikkuisi. Periaatteessa samankaltainen jatkumo on ihmisen minuus jo yhden elämän aikana. Et ole enää sama ihminen kuin vauvana. Kaikki sinun ajatukset ja tunteet ovat muuttuneet. Liekö kehossakaan enää yhtään samaa solua.

Buddhalaisen käsityksen mukaan ihminen voi jälleensyntyä kuudelle eri tasolle: ihmiseksi, eläimeksi, nälkäiseksi hengeksi, titaaniksi, taivaaseen tai helvettiin. Toisille nämä tasot ovat konkreettisesti olemassa, toisille vain vertauskuvia. Joka tapauksessa buddhalainen käsitys taivaasta ja helvetistä eroaa kristillisestä: ne ovat väliaikaisia. Kun karma on poltettu loppuun, on aika jälleensyntyä toiseen paikkaan. Ihmisen elämä on tärkeä, koska vain ihminen voi valaistua. Ihmiseksi syntyminen on kuitenkin äärimmäisen harvinaista. Vertauskuvassa sokea kilpikonna nousee valtameren pinnalle kerran vuosisadassa. Ihmiseksi syntyminen on yhtä todennäköistä, kuin että tuo kilpikonna osuisi sattumalta meren pinnalla kelluvaan renkaaseen.

Buddha opetti kiistatta konkreettista jälleensyntymää ja suurelle osalle maailman buddhalaisista se on tärkeä osa uskontoa. Yhtenä esimerkkinä jälleensyntymällä perustellaan eläinten oikeuksia: ötökkä, jonka aioit liiskata, on voinut aiemmassa elämässään olla juuri sinun äitisi. Koulukunnista esimerkiksi puhtaan maan buddhalaiset tavoittelevat jälleensyntymistä Puhtaaseen maahan, jossa on täydelliset olosuhteet valaistumiselle. Silti, usko jälleensyntymään ei ole ehdoton vaatimus buddhalaisuuden harjoittamiselle. Valaistumisen tavoittelu tai meditointi eivät vaadi kuolemanjälkeistä elämää.

Kommentit

Viikon luetuin teksti

Vammaisjärjestöt elämässä mukana