Bodhipuun juurelta valaistukseen

Bodhipuu on erittäin tärkeä buddhalainen symboli, sillä sen juurella Siddharta Gautama valaistui ja tuli Buddhaksi 2500 vuotta sitten. Bodhipuun alle johti polku, johon kuului niin ylellinen elämä palatsissa kuin asketismi. Hän oli seurannut useita hengellisiä opettajia ja harjoittanut jopa rajua itsekidutusta esimerkiksi syömällä mahdollisimman vähän. Kun mikään ei tuonut valaistusta, hän istui bodhipuun alle ja vannoi, ettei nousisi siitä ennen kuin valaistuisi. 49 päivän istunnon jälkeen Siddharta saavuttikin tavoitteensa. Hänestä tuli Buddha. Tuosta hetkestä käynnistyi Buddhan 40-vuotinen ura hengellisenä opettajana.

Paikkaa, josta kaikki alkoi, ei ole unohdettu. "Valaistumisen puuta" tarkoittava bodhipuu sijaitsee Intian Biharin osavaltiossa, Bodhgayan kaupungissa Mahabodhin temppelissä. Tai noh, ei alkuperäinen puu, vaan sen mahdollinen jälkeläinen. Buddhanetin mukaan alkuperäinen puu tuhottiin 100-luvulla eaa. Nykyisen puun istutti englantilainen arkeologi vuonna 1881. 

Bodhgaya on edelleen merkittävä buddhalainen pyhiinvaelluskohde. Buddha kehotti itse seuraajiaan vierailemaan Bodhgayassa. Ei siksi, että Buddhaa tai puuta pitäisi palvoa, vaan esimerkiksi siksi, että bodhipuu voi toimia inspiraation lähteenä. Meditoimalla paikassa, jossa Buddhakin meditoi ja valaistui, voi hyvinkin tuntea yhteyttä Buddhaan. Minusta olisi itsestäkin kiinnostavaa vierailla Bodhgayassa.

Bodhipuu saa miettimään Buddhan elämää ja valaistumista. Buddhan elämä oli esimerkki äärimmäisyyksistä, kuten alussa jo kuvailin. Kun asketismi ja perustarpeista kieltäytyminen ei tuonut onnea sen enempää kuin palatsin ylellisyydet, Buddha oivalsi keskitien: Jos soittimen kieli on liian tiukalla, se katkeaa. Jos se on liian löysällä, ei synny musiikkia. Keskitielle ohjasi myös muisto lapsuudesta. Ennen bodhipuun alle istumistaan Buddha muisti kuinka hän oli eräänä päivänä istunut puun varjossa seuraamassa isänsä työskentelyä. Siinä istuessaan hän vaipui spontaanisti syvään meditaatioon. Ehkä meditaatio riittääkin, eikä tarvitsekaan viedä itseään äärirajoille... Näiden ajatusten saattelemana Buddha istui bodhipuun juurelle historiallisin seurauksin. Bodhipuun alla voikin pysähtyä hetkeksi ja pohtia keskitietä. Mitä elämässä oikeasti tarvitaan?

Bodhipuu, Wikimedia Commons

Kommentit

Viikon luetuin teksti

Vammaisjärjestöt elämässä mukana