Tekstit

29.5.1907: Ensimmäinen suomalainen elokuva

29.5.1907: Helsingin Maailman ympäri -teatterissa sai ensi-iltansa ensimmäinen suomalainen elokuva, Salaviinanpolttajat. Suomen ensimmäisen elokuvan aiheena oli asianmukaisesti alkoholi. Salaviinanpolttajat oli samalla myös Venäjän keisarikunnan ensimmäinen fiktioelokuva. Käsikirjoituksesta järjestettiin tammikuussa 1907 kilpailu, jonka voitti nimimerkki J. V-s. On arveltu, että nimimerkin takana olisi nimismies, mutta siitä ei ole saatu varmuutta. Toinen mahdollisuus on, että kirjoittaja olikin 10-vuotias koulupoika, mutta sitä ei haluttu ääneen sanoa, joten keksittiin tarina nimismiehestä. Elokuva kuvattiin maalis-huhtikuussa Helsingissä. Ohjaajiksi on nimetty Teuvo Puro ja Louis Sparre. Jälkimmäisen on kerrottu "järjestäneen elokuvan" ja hänen tarkka rooli onkin jäänyt epäselväksi. Hän ehkä vastasikin vain kuvallisesta suunnittelusta. Pituutta elokuvalla oli 10-20 minuuttia. Käsikirjoitus ja kuvamateriaali ovat tuhoutuneet (Nyt on siis hyvä hetki tarkistaa se kesämökin ull...

Historiaa valokuvissa

Tämä teksti on julkaistu alun perin vuonna 2016, eikä edusta blogin nykyistä sisältölinjaa. Teksti ja siihen linkitetyt kuvat esittävät väkivaltaa ja kuolemaa. "Valokuva kertoo tuhat sanaa". Valokuva on tehokas keino tallentaa (tai joskus väärentää) menneitä tapahtumia, henkilöitä ja ajankuvaa. Valokuvaa (tai videota) lähemmäksi mennyttä aikaa vie vain aikakone. On jotenkin aavemaista katsoa vanhassa valokuvassa olevia ihmisiä, jotka on ehkä kuolleetkin jo vuosikymmeniä sitten ja ajatella että kuvanottohetki on ollut joskus "tässä ja nyt". Kaikki mitä sen jälkeen on tapahtunut, on ollut kuvassa oleville ihmisille tuntematonta tulevaa. Eri tavoin vaikuttavia tai koskettavia valokuvia riittää viimeisen vuosisadan ajalta runsaasti, mutta listaan tässä niistä muutaman tunnetuimman ja mieleenpainuvimman. 1921: Saksa joutui syvään talouslamaan 1920-luvulla. Hyperinflaatio romahdutti Saksan markan ja rahaa ei ollut kuin roskaa, vaan raha oli kuin roskaa. Esimerkkinä tilant...

Euroviisuja ja historiaa

Viime viikolla pidettiin 61. Eurovision laulukilpailut Tukholmassa ja ensi tiistaina tulee täyteen 60 vuotta ensimmäisistä Euroviisuista. Ne järjestettiin Sveitsin Luganossa 24.5.1956 ja kilpailun voitti isäntämaan edustaja Lys Assia laululla  Refrain . Suomi osallistui 50. kerran kilpailuun tänä vuonna. (Mutta ensimmäisestä osallistumisesta on kulunut  jo 55 vuotta, Suomi ei osallistunut joka vuosi). Suomi osallistui Euroviisuihin ensimmäisen kerran Ranskan Cannesissa 1961 edustajana Laila Kinnunen laululla Valoa ikkunassa . Hän sijoittui kymmenenneksi. Suomen ainoasta euroviisuvoitosta tulee tänään kuluneeksi 10 vuotta, eli pyöreitä vuosia tulee viisuhistoriassa täyteen tänä vuonna kolminkertaisesti! Euroviisut voitti tänä vuonna Ukrainan edustaja Jamala väkevällä kappaleella 1944, joka kertoo Krimin tataarien pakkosiirroista toisen maailmansodan aikana. Vaikka laulu kertookin yli 70 vuoden takaisista tapahtumista, on sillä yhteys Krimin nykyiseen tilanteeseen. Tataarie...

27.4.1945: Lapin sota päättyi

Kuva
Kuvan lähde: Wikipedia 27.4.1945: Viimeiset saksalaisjoukot poistuivat Suomen alueelta Norjan puolelle. Lapin sota ja Suomen osuus maailmansodassa oli ohi. Suomalaiset sotilaat nostivat Suomen lipun kolmen valtakunnan rajapyykille Suomen, Ruotsin ja Norjan rajojen kohtaamispaikalle. Kenraali Siilasvuo lähetti 28. päivä sähkeen presidentti Mannerheimille, jossa ilmoitti saksalaisten poistuneen Suomesta. Lähes kuusi vuotta kestäneiden sotien jälkeen suomalaiset saattoivat huokaista helpotuksesta, Suomi oli edelleen itsenäinen. Maa oli nyt rakennettava uudelleen ja puoli miljoonaa ihmistä asutettava. Talvi-, jatko- ja Lapin sota olivat vaatineet yli 90 000 suomalaisen hengen. Seurasi pitkä rauhanjakso, joka on säilynyt jo 71 vuoden ajan. Niinkin pitkään jatkunut rauha on harvinaisuus Suomen historiassa. Sota tuntuu näin 1980-luvulla syntyneelle niin kaukaiselta asialta, että on vaikea uskoa että Suomessakin on sodittu vain ihmisikä sitten. Rauhaa ei kannata pitää itsestään selvänä, eikä u...

Keisari Nero ja Rooman palo

Roomaa kohtasi suuri onnettomuus vuoden 64 heinäkuun 18-19 päivän välisenä yönä. Circus Maximuksella syttyi tulipalo, joka levisi ympäri kaupunkia. Tulipalo ehti raivota kuusi päivää ennen kuin se saatiin sammutettua. Suuri osa Roomasta tuhoutui. Tulipalon sytyttäjänä pidetään usein keisari Neroa (37-68). Hänen kerrotaan katselleen kaupunkinsa tuhoa lyyraa tai viulua soitellen. Mielikuva on dramaattinen, mutta tuskin pitää paikkaansa. Historiankirjoittaja Tacituksen mukaan Nero oli tulipalon syttyessä palatsissaan Antiumissa kaukana Roomasta. Kuultuaan tulipalosta hän riensi Roomaan sammuttamaan tulipaloa. Vaikka Nero olisikin sytyttänyt tulipalon ja musisoinut sen aikana, viulua hän ei soitellut - se kun keksittiin vasta uudella ajalla. Silti Nerolle tulipalo sattui sopivaan saumaan. Hän saattoi sen jälkeen rakennuttaa uuden ja uljaamman Rooman. Ja itselleen uuden palatsin, Domus Aurean (Kultainen talo). Neroa syytettiin tulipalosta jo elinaikanaan, joten hän päätti kohdistaa syytökse...

Teemapäiviä joka lähtöön kuulo- ja näkövammaisille

Vuoden 365 tai 366 päivään mahtuu monenlaisia juhla- ja teemapäiviä. Lähes kaikille ihmisryhmille, aatteelle ja asialle löytyy jo oma päivä, mutta suurelta osalta ihmisiä suurin osa päivistä vilahtaa ohi huomaamatta. Siksi onkin parasta muistutella osasta - pelkästään kuulo- ja näkövammaisille päiviä riittää joka sormelle. Eikä varmasti tässä edes ole kaikki. Pistekirjoituksen päivää vietetään 4. tammikuuta, joka on Louis Braillen syntymäpäivä. Braille syntyi 4.1.1809 ja kehitti pistekirjoituksen Pariisin sokeiden koulussa 1820-luvulla. Viittomakielen päivä on aina 12. helmikuuta Carl Oscar Malmin syntymäpäivänä. Malm syntyi 12.2.1826 ja perusti Suomen ensimmäisen kuurojen koulun Porvooseen 1846. Suomalainen viittomakieli alkoi kehittyä siellä. Sisäkorvaistutteen päivä oli tänä vuonna 25.2. Sisäkorvaistute, tai tuttavallisesti "implantti", on herättänyt vastustusta kuurojen yhteisössä. Harvinaisten tautien päivä on helmikuun viimeisenä eli 28. tai 29. päivä. Kuulonäkövamm...

Kirje roomalaisajan Egyptistä

Oxyrhynkhoksen kaupungista (nykyisesta El-Bahnasan kylästä) Egyptistä löydettiin 1890-luvulla joukko vanhoja papyruksia, joiden joukossa oli  10-14 vuotiaan Theon-nimisen pojan kirje isälleen  100- tai 200-luvulta. Theon olisi halunnut isänsä mukana Alexandriaan, mitä hän vaatikin kirjeessään. Kirjeen suomennos ei välttämättä anna täydellistä kuvaa sen luonteesta tai sisällöstä,  englanninkielinen käännös  on vähän erilainen. Tavallisten ihmisten kirjoittamat kirjeet, päiväkirjat ja muut kirjoitukset ovat mielenkiintoisia välähdyksiä arkielämästä menneinä vuosisatoina. Niistä näkee usein kuinka vähän ihmiset ovat muuttuneet vuosisatojen kuluessa. Theon uhkasi olla syömättä, juomatta tai puhumatta isälleen, jos hänen tahtoaan ei toteuteta. Ihan normaalia menoa vielä tänäkin päivänä, joten siis nykynuoriso on ollut pilalla jo antiikin ajoista asti. Sokratestakin syytettiin nuorison pilaamisesta jo 399 eaa! Toisaalta Theon aloitti ja päätti kirjeensä kohteliaalla t...

Kuuro koulussa ja sokea verkkopankissa

Yhteiskuntaa tekee vammaisille saavutettavaksi monet apuvälineet ja palvelut. Monessa asiassa on edistytty viimeisten vuosikymmenten aikana paljon, mutta saavutettavuudessakin heikoin lenkki on monesti ihmiset itse. Ongelma on että kukaan ei voi tietää kaikkea vammaisten apuvälineistä ja palveluista ja monet ei ilmeisesti haluakaan tietää. Silti ihmisten kanssa työskentelevillä pitäisi olla sen verran viitseliäisyyttä, että ottaisi asioista selvää ja näkisi verran "ylimääräistä" vaivaa, että hoitaisi erityisjärjestelyt. Jos ensimmäinen reaktio järjestelytarpeisiin on "Ei käy!" ollaan väärällä alalla. Seuraavat kaksi uutista viime ajoilta on esimerkkeinä näistä ongelmista.  Helsinki Design Schoolin toimitusjohtajalle sakkoja kuuron syrjintätapauksessa Kuuro Oskari Salomaa haki Helsingin Design Schooliin ja saikin paikan. Mutta kun koulu sai tietää Salomaan kuuroudesta ja tulkin tarpeesta, paikka peruttiin välittömästi. Koulun ei olisi tarvinnut maksaa tulkin palkka...

Maailmanhistorian suurimmat vaikuttajat

Michael Hartin kirja, ihmiskunnan 100 suurinta, listaa sata maailmanhistoriaan eniten vaikuttanutta ihmistä. Sadan ihmisen listaaminen on iso urakka, mutta Hart laittaa ne vielä tärkeysjärjestykseen. Minä en edes yritä nimetä sataa ihmistä, vaan 10 saa riittää. En myöskään laita heitä tärkeysjärjestykseen, koska mielestäni yhden tärkeimmän ihmisen nimeäminen on mahdotonta. Yksi ihmisikä on vajaa 2 % koko kirjoitetusta historiasta, yhden ihmisen vaikutus hukkuu myöhemmin elävien varjoon vuosisatojen ja -tuhansien kuluessa. Hartin top 10 on: Muhammed, Newton, Jeesus, Buddha, Kungfutse, Paavali, Tsai Lun, Gutenberg, Kolumbus ja Einstein. Hartin mielestä historian merkittävin henkilö on Muhammed, koska hän yhdisti elinaikanaan uskonnollisen ja poliittisen vaikutusvallan. Muhammed ei vain ollut islamin profeetta, vaan myös sotapäällikkö. Hänen vaikutus islamin kehitykseen on ollut suurempi kuin Jeesuksen kristinuskoon. Toisaalta kristinusko on levinnyt laajemmalle, sillä on enemmän kannat...

Elämää ja mindfulnessia

Mindfulness tarkoittaa tietoista hyväksyvää läsnäoloa. Erityisesti se tarkoittaa oman kehon ja mielen tuntemusten seuraamista ja niiden hyväksymistä sellaisina kuin ne on. Yleensä meidän mielessä pyörii koko ajan monenlaisia ajatuksia ja tunteita, eikä me olla oikeasti "tässä ja nyt". Sen sijaan roikutaan menneessä, mietitään ja murehditaan tulevaa ja haaveillaan siitä, mitä haluttaisi elämässä olevan toisin. Yritetään pitää kiinni myönteisistä tunteista tai torjua kielteisiä tunteita. Mindfulnessin tavoite on katkaista tämä ja keskittyä elämään tietoisena tässä ja nyt. Tunteet ja mielentilat ovat kuin pilviä taivaalla - niitä tulee ja menee, eikä niitä voi hallita. Joukossa on negatiivisia tunteita, kuten jännitystä, ahdistusta tai masennusta, mutta myös myönteisiä tunteita. Näin kuuluukin olla. Negatiivisia tunteita ei pidä yrittää torjua tai tukahduttaa, vaan antaa niiden tulla ja mennä. Tunteet ovat vain omassa mielessä ja syntyvät omien asenteiden ja aiempien tunnetiloje...