Miksi historia kiinnostaa?
Olen ollut kiinnostunut historiasta peruskouluikäisestä asti. Miksi se kiinnostaa? Historia on kuin tarina toisesta todellisuudesta. Tarina, joka kuitenkin on totta. Olen kiinnostunut erityisesti kaukaisesta historiasta, kuten muinaisesta Egyptistä ja Roomasta. Kaukainen historia on kuin palapeli, jonka paloista osa on kadonnut, ja jonka seassa on paloja muistakin peleistä. Paljon tietoa on kadonnut. Myytit ja fakta ovat sekoittuneet. Mikä ihan oikeasti tapahtui tuhansia vuosia sitten? Ja miten tuosta toisesta maailmasta tuli meidän maailma? Nykyhetki on kuin kirjan viimeinen luku. Minua kiinnostaa kirjan aiemmatkin luvut.
Katson historiaa myös buddhalaisen filosofian kautta. Historia näyttää kaiken pysymättömyyden. Yhä selvemmin, mitä kauemmaksi mennään. Luonnonhistoria ei ole ole pääasiallinen kiinnostuksen kohteeni, mutta se ainakin osoittaa miten melkeinpä kaikki voikaan muuttua. Satoja miljoonia vuosia sitten Maata ei olisi tunnistanut samaksi planeetaksi. Monet eläin- ja kasvilajit ovat nyt erilaisia. Vuorokausi on pidempi, tähtaivas on muuttunut, ja Kuukin on siirtynyt kiertoradallaan hieman kauemmaksi. Mantereet ovat liikkuneet ja maisemat muuttuneet. Ihmisen näkökulmasta pysyviltä vaikuttavat asiat ovatkin muuttuvia. Toisaalta, vaikka kaikki muuttuukin, mikään ei katoa. Asioita syntyy, kuolee ja palaa uudessa muodossa. Historia on jatkumo, jonka osia kaikki ihmiset ovat. Menneet sukupolvet ovat kuolleet, mutta heidän työ näkyy edelleen maailmassa. Eihän meitä olisi edes olemassa ilman meidän edeltäjiä. Historia voi saada tuntemaan itsensä pieneksi, mutta toisaalta osaksi jotakin suurempaa. Se on oikeastaan aika hengellistä.
Minun suosikkisisältöä YouTubessa on videot, jotka näyttävät erilaisten asioiden, kuten valtioiden, kielten ja uskontojen muutokset aikojen kuluessa kartalla. Alla oleva video esittää koko maailmanhistorian 19 minuutissa. Se näyttää myös yhden ihmiselämän lyhyyden kouriintuntuvasti, kun koko 1900-luku vilahtaa oli muutamassa kymmenessä sekunnissa. Videot ovat jopa meditatiivisia, kun niissä on musiikkikin mukana.
Yksi historian erityispiirre on se, että kaikella on historiansa. Niinpä olen kiinnostunut myös omien muiden intressieni historiasta, kuten vammaisuuden tai buddhalaisuuden. Olen kirjoittanutkin tässä blogissa esimerkiksi historiallisista kuuroista ja sokeista henkilöistä tai ensimmäisestä buddhalaisesta keisarista, Ashokasta.
Aiheeseen liittyen: Miksi opiskella historiaa?

Kommentit
Lähetä kommentti