Mantroja ja musiikkia

Kun kuuntelen musiikkia, yleensä keskityn sen kuuntelemiseen enkä tee samalla jotakin muuta. Näin musiikin kuuntelu voi toimia mindfulness-harjoituksena. “Musiikkimindfulness” tarkoittaa sitä, että keskityn musiikin kuunteluun sataprosenttisesti. Jos mieleen tulee jotakin, huomaan ajatuksen ja palautan sitten huomion takaisin musiikkiin. Tähän kuvioon sopiikin hyvin buddhalaisen musiikin genre, joka perustuu buddhalaisen mantrojen ja tekstien resitointiin. Resitointia muistuttava laulu on meditatiivista ja melko yksinkertainen musiikki on mieltä rauhoittavaa ja rentouttavaa. Se sopii hyvin myös ennen meditaatiota tuomaan siihen sopiva mielentila.


Buddhalaisia mantroja laulavista artisteista parhaiten olen tutustunut Imee Ooihin ja Tinna Tinhiin. Molemmat ovat esimerkiksi tehneet version ydinsutrasta, joka on mahayana-buddhalaisuuden tunnetuimpia tekstejä. Imee Ooi laulaa sutran alkukielellä sanskritiksi ja Tinna Tinh käännösversion. Sutrassa pohditaan  kaiken tyhjyyttä. Meditaation ohella mantrat ja resitointi siis välittävät myös buddhalaisia tekstejä ja Buddhan opetuksia. Lisäksi mantroilla voi vaikuttaa omiin tunteisiin ja mielentiloihin. Kun tarpeeksi kauan toistaa samaa asiaa, siihen alkaa uskoa. Myötätuntoa kehittää Imee Ooin laulama Chant of Metta. Mahayana-buddhalaisuudessa mantroilla on myös yliluonnollinen ulottuvuus, sillä niillä voidaan olla yhteydessä bodhisattvoihin ja buddhiin.

Tinna Tinh on minun uusin löytöni buddhalaisessa musiikissa, ja hän on saanut minut kuuntelemaan aiempaa enemmän myös mahayana-buddhalaisia mantroja paalinkielisen resitoinnin lisäksi.  Tinna Tinh käyttää myös erilaisia musiikkivideoita, yksi silmiinpistävä esimerkki on vaikka Amitabha-buddhan mantra. Jokin mantramusiikissa vetää puoleensa. Kuuntelen siis mantramusiikkia meditaation välineenä. Se on myös monesti rentouttavaa ja mieltä tyynnyttävää.

Yksi kauneimmista buddhalaisista mantroista on bodhisattva Avalokiteshvaran pitkä mantra. Alun perin sanskritinkielisessä mantrassa pyydetään myötätuntoa ja siunausta myötätunnon bodhisattva Avalokiteshvaralta. Siitä on tehnyt monia versioita. Esimerkiksi nopeatempoinen versio tässä linkissä. Imee Ooi on tehnyt mantrasta tiibetinkielisen version. Vaikuttavimman kuulemani version on tehnyt Tinna Tinh. Hänen laulun ja siihen tehdyn videon yhdistelmä luo syvää rauhaa henkivän kokonaisuuden. Tämä versio mantrasta liikuttaa jotakin syvällä sisimmässäni.


Oli bodhisattvoja tai jumalia olemassa tai ei, uskontojen yhtenä ansiona voi pitää sitä, että ne kannustavat ihmisiä hiljentymään resitoinnin, mantrojen, meditaation tai rukouksen äärelle. Nykymaailmassa hiljentymistä tarvitaan.

Kommentit

Viikon luetuin teksti

Vammaisjärjestöt elämässä mukana