Tekstit

Pahimpia epidemioita varhaisessa historiassa

Kuva
Kulkutaudit ovat riivanneet ihmiskuntaa maatalouden vallankumouksesta lähtien. Tällä kertaa ihmisen paikasta maapallolla ja elämän epävarmuudesta tuli muistuttamaan koronavirus. Vaikka maailma on pysähtynyt, tilanne voisi olla synkempikin. Meillä on nyt aiempia sukupolvia parempi tieto sairauksien leviämisestä ja hoidosta. Epidemiaa ei aiheuta vastoin vielä keskiajalla vallinneitä uskomuksia pahat henget, juutalaisten salaliitto, jumalan rangaistus, myrkytetyt kaivot, maasta nousevat kaasut tai kehon perusnesteiden epätasapaino. Noudatetaan nyt vain viranomaisten ohjeita ja muistetaan, että pahemmastakin on selvitty. n. 1150 eaa. Faarao Ramses V kuoli isorokkoon, hän on luultavasti varhaisin tunnettu isorokon uhri. Seuraavan 3000 vuoden aikana tautiin kuoli miljoonia ihmisiä, kunnes Edvard Jenner kehitti toimivan isorokkorokotteen 1796. Viimeiset tunnetut tapaukset olivat 1970-luvulla Somaliassa. Suomen viimeiset isorokkotartunnat rekisteröitiin 1940-luvulla. 430 eaa. Ateenassa pu...

Han-dynastian saavutuksia

Qin-dynastia ehti hallita Kiinaa vain lyhyen aikaa, kun Liu Bang kaappasi vallan 206 eaa. Seurasi valtataistelu, jonka Liu Bang voitti Gaixiassa vuonna 202 eaa. Hän perusti Han-dynastian, joka on myöhemmin nähty Kiinan kultakautena. Liu Bang Liu Bang syntyi köyhissä oloissa ja Qin-dynastian aikana hän toimi virkamiehenä. Qinin romahdettua hänestä tuli kansan suosikkina Hanin ensimmäinen keisari vuonna 206 eaa. Keisari otti nimen Gaozu. Pääkaupungin hän siirsi Chang'aniin. Keisarikaudellaan hän uudisti hallintoa ja taistelu xiognu-paimentolaisia vastaan. Kuoli vuonna 195 eaa. Kungfutselaisuus Kungfutselaisuus korvasi legalismin valtionfilosofiana dynastian aikana. Kungfutselaisia kouluja perustettiin ja keisari Wun virkamiestutkinto perustui kungfutselaisuuteen. Keisari Wu (Liu Che) Dynastian vahvin keisari oli Wu, vuosina 141-87 eaa. Hän loi diplomaattisuhteita länteen, perusti ei alojen ministeriöt ja otti käyttöön virkamiesten pätevyystutkinnon. Keisari valloitukset ylsivät etel...

Kahvin, teen ja kaakaon historiaa

Kuva
Historian opiskelua kahvikupin äärellä Monet tärkeät keksinnöt on tehty vahingossa, kuten ruuti, penisilliini ja kahvi. Tarinan mukaan kahvin löysi etiopialainen vuohipaimen Kaldi 800-luvulla. Hän huomasi vuohiensa villiintyvän, kun ne söivät kahvipensaan marjoja. Kaldi tutustui pensaan antiin ja kahvijuoma oli löydetty. Piristävän juoman huomattiin auttavan keskittymään yörukouksiin, joten se levisi ympäri islamilaista maailmaa. Juoma tehtiin aluksi kahvipensaan marjoista ja papuja alettiin jauhaa vuosisatoja myöhemmin. Eurooppalaiset tutustuivat juomaan vasta 1600-luvulla. Osassa kristityistä kahvi herätti epäilyjä, olihan se peräisin muslimeilta. Kirkonmiehet kävivät kysymässä jopa paavi Clement VIII:lta miten juomaan pitäisi suhtautua. Hän maistoi sitä ja totesi "tätä paholaisen juomaa olisi sääli jättää pelkästään vääräuskoisten nautittavaksi". Huhutaan jopa että paavi siunasi kahvin, mutta sitä ei ainakaan kielletty. Paavin mielipide ei protestanttista Ruotsia estänyt k...

Latinankielisiä sitaatteja

Acta est fabula, nunc plaudite! Näytelmä on päättynyt, nyt taputtakaa! Keisari Augustuksen viimeisiksi väitetyt sanat. Roomalaisten komedioiden lopussa oli tapana antaa kehoitus yleisölle, esim. Vos, spectatores, plaudite atque ite ad vos commisatum - Nyt, katsojat, taputtakaa ja menkää kotiin juhlimaan!". Alea iacta est Arpa on heitetty, Caesarin lausahdus kun hän ylitti Rubikonvirran tammikuussa 49 eaa. ja käynnisti Rooman kansalaissodan. Joskin hän lausahti sanat kreikaksi. Ceterum censeo Carthaginem esse delendam Olen muuten sitä mieltä, että Karthago on hävitettävä. Marcus Porcius Caton (234-149 eaa) hokema. Hän ilmaisi leppymättömän kaunansa Karthagoa vastaan päättämällä kaikki puheensa senaatissa näihin sanoihin ilmeisesti mielessään toisen puunilaissodan trauma. Hän saikin tahtonsa läpi - vuonna 146 eaa. roomalaiset valtasivat Karthagon kaupungin, tuhosivat sen maan tasalle ja veivät asukkaat orjuuteen. Et tu, Brute! Sinäkin, Brutus! Caesarin väitetyt viimeiset sanat, kun ...

221 eaa. Ensimmäinen keisari yhdisti Kiinan

221 eaa. Qin-valtion keisari Zheng yhdisti Kiinan ja perusti Qin-dynastian. 200-luvulla eaa. Kiina oli jakaantuneena seitsemään valtioon, jotka taistelivat vallasta Kiinan maaperällä. Tätä sotivien valtioiden kautta oli jatkunut vuodesta 476 eaa. Yksi näistä valtioista oli Qin, jonka keisariksi nousi Zheng vuonna 246 eaa. Hän ryhtyi yhdistämään Kiinaa ja peittosi viimeiset vastustajansa 221 eaa. Näin hän perusti Kiinan ensimmäisen yhtenäisen dynastian, Qinin. Nimekseen hän otti Qin Shihuangdin, joka tarkoittaa ensimmäistä keisaria. Koko Kiina on saanut nimensä Qin-dynastiasta. Qiniä edeltäneen Zhou-dynastian kohtaloksi koitui feodaalilaitos, kun lääninherrat kahmivat vallan keisarilta. Tämän keisari päätti estää johtotähtenään kiinalainen legalismin filosofia, joka vaati tiukkaa keskushallintoa ja lainsäädäntöä. Keisari jakoi maan provinsseihin, joita johtivat virkamiehet. Kieli, kirjoitus, mitat, raha ja jopa vaunujen pituus yhdenmukaistettiin. Keisari poltatti kasan hallinnolle kriit...

Filogelos - "Vanha vitsi!"

Filogelos (Naurun ystävä) on 300-luvulla eaa. Kreikassa kirjoitettu vitsikirja. Seuraavassa siis hyvin wanhoja vitsejä näitä vaikeita aikoja piristämään. #1 Mies tuli vihaisena orjakauppiaan luokse ja huusi: "Orja, jonka möit minulle viime viikolla, kuoli!" Kauppias vastasi ihmeissään: "Outoa! Ei se sitä koskaan tehnyt, kun oli minulla!" #2 Matkalla ollut mies kysyi ennustajalta perheensä vointia. "Perheesi voi hyvin, kuten myös isäsi" "Jaahas, isäni on ollut kuolleena jo 10 vuotta!" "Et sitten taida tuntea oikeaa isääsi" #3 Vanha mies oli kuollut Alexandriassa ja hänen poika vei ruumiin palsamoitavaksi. Myöhemmin hän tuli hakemaan ruumista ja palsamoija kysyi tuntomerkkiä, josta tunnistaa isä muiden vainajien joukosta. "Hänellä oli kova yskä", vastasi poika. #4 Typerys oli uimassa ja oli vähällä hukkua. Siitä selvittyään hän vannoi itselleen, ettei menisi veteen ennen kuin osaisi uida kunnolla. #5 Typerys tapasi yllättäen yst...

Aikajana: Antiikin Kreikka

Antiikin Kreikan historian käänteitä. n. 2000-1400 eaa. Minolainen kulttuuri Kreetalla. Minolaiset käyttivät tunnistamatonta Lineaari-A-kirjoitusta ja rakensivat useita palatseja, tärkein niistä oli Knossos. Minolainen kulttuuri oli ensimmäinen Euroopassa syntynyt korkeakulttuuri. n. 1700-1200 eaa. Mykeneläinen kulttuuri Keski-Kreikassa ja Egeanmerellä. Mykeneläiset rakensivat linnoitettuja kaupunkeja ja käyttivät Lineaari-B-kirjoitusta. 1581 eaa. Tradition mukaan Ateena perustettiin. n. 1200-1100 eaa. Doorilaiset, yksi kreikkalaisten pääheimoista, vaelsi Kreikkaan. n. 1200/1100-800 eaa. Kreikan pimeät vuosisadat. Levottomuudet ympäri itäistä Välimeren seutua syöksivät Kreikan ajanjaksoon, jolloin kirjoitustaito katosi. Ajalta ei ole kirjallisia historiallisia lähteitä. n. 1194-1184 eaa. Troijan sodan tavallinen ajoitus n. 900 eaa. Doorilaiset heimot perustivat Spartan. n, 800 eaa. Kreikkalaiset kirjaimet kehittyivät. Ensimmäiset säilyneet kirjoitukset ovat 700-luvun eaa...

Kuinka suurvalta lyötiin

Persialaisten ensimmäinen hyökkäys Kreikkaan kilpistyi Marathonin kentälle 490 eaa., mutta kymmenen vuotta myöhemmin he palasivat entistä suuremmalla voimalla. Kuningas Xerxes oli mukana sotaretkellä itse. Lyötyään kreikkalaiset Thermopylain solassa he ryöstivät Ateenan. Persian ja kreikkalaisten laivastot kohtasivat samaan aikaan Artemisionissa ratkaisematta jääneessä taistelussa. Meritaistelu oli vain esimakua tulevasta. Ateenan arkontti Themistokles sai Delfoin oraakkelilta neuvon suojata Ateenaa puisin muurein. Tämän hän tulkitsi tarkoittavan laivastoa. Niinpä hän suostutteli ateenalaiset käyttämään Laureionin hopeakaivoksesta saadut varat laivojen rakentamiseen.  Lisäksi hän vaati uuden Pireuksen sataman rakentamista Faleronin tilalle ja Ateenasta sinne johtavan tien suojaamista muurein. Suunnitelmien esteenä oli vanhoillisen puolueen johtaja Aristeides, joka vastusti hopliittisoturien kustannuksella tapahtuvia uudistuksia. Aristeides karkotettiin Ateenasta kansanäänestyksel...

Thermopylain taistelu

syksy 480 eaa. Kreikkalaiset kärsivät musertavan tappion Thermopylaissa persialaisia vastaan. Persian kuningas Dareios ei luopunut Kreikan valloituksesta hävittyään Marathonin taistelun . Hänet piti kuitenkin pois Kreikasta Egyptissä puhjennut kapina. Dareios kuoli vuonna 486 eaa. ja hänen poika Xerxes nousi kuninkaaksi. Hän kukisti kapinan ja päätti jatkaa isänsä kesken jäänyttä sotaretkeä. Xerxes valmistautui sotaan huolellisesti. Athos-vuoren ohi kaivettiin kanava ja Hellespontoksen yli ponttoonisilta. Herodotoksen mukaan hänen armeijassa oli 1,7 miljoonaa miestä, mutta luku lienee reilusti liioiteltu. Todennäköinen luku oli 80 000 - 200 000 miestä. Kreikkalaisten valmistautuminen ei sujunut yhtä suoraviivaisesti. Spartan johdolla pidettin 30 kaupunkivaltion kokous puolustuksen järjestämisestä. Kaupungeilla oli vaikeuksia päästä yhteisymmärrykseen siitä miten tulisi toimia. Lisäksi osa kaupungeista päätti pysyä neutraalina, tai tukivat Persiaa. Pitkän väännön jälkeen puolustus saati...

Sokeita muinaisessa maailmassa

Jatko-osana edelliselle tekstille Kuuroja muinaisessa maailmassa listaan myös muutamia sokeita antiikista ja keskiajalta. Homeros Homeros oli kreikkalainen sokea runonlausuja, jonka nimiin on laitettu Ilias ja Odysseia. Ilias kertoo Troijan sodasta ja Odysseia sodasta palaavan Odysseuksen pitkästä kotimatkasta. Hänen uskotaan eläneen 700- tai 800-luvulla eaa., mutta joskus hänet on ajoitettu Troijan sodan aikoihin 1200-luvulle eaa. Homeros syntyi luultavasti Vähässä-Aasiassa, Smyrnan kaupungissa (nyk. Turkissa) tai Khiossaarella. Homeroksesta tiedetään siis hyvin vähän ja jo antiikissa epäiltiin hänen historiallisuutta. Nykyisin osa tutkijoista uskoo, että Ilias olisi Homeroksen käsialaa, mutta Odysseia olisi myöhemmin luotu. Anysis Herodotos (484-425 eaa.) kertoi historiateoksessaan Egyptiä hallinneesta sokeasta kuninkaasta, Anysiksestä. Herodotoksen mukaan Etiopian kuningas Sabacos hyökkäsi maahan ja syrjäytti Anysiksen. Hän pakeni rämealueelle ja rakensi oman saaren “maasta ja tuhk...