Suomea ja suomen kieltä ennen Agricolaa
Vanhimmat selvästi Suomea käsittelevät tai suomenkieliset tekstit tehtiin vasta keskiajalla. Tacitus kertoi Pohjois-Euroopan kansoista vuoden 98 teoksessaan Germania. Kirjassa mainittiin myös fennit, joita on pidetty suomalaisina, vaikka saattoivat he olla myös saamelaisia. Hänen mukaan fennit olivat villejä ja käsittämättömän köyhiä, käyttivät ravintonaan kasveja, vaatteinaan nahkoja ja nukkuivat maassa. Asumuksia heillä ei ollut. Ainoa varallisuus oli nuolet, jotka tehtiin raudan puutteessa luusta. Lapsillakaan ei ollut oksista tehtyä rakennelmaa kummempaa suojaa. Mutta Tacituksen mukaan he olivat "saavuttaneet vaikeimman tavoitteen, sillä heidän ei edes tarvinnut toivoa mitään". Tuskin sentään saamelaiset sen enempää kuin suomalaisetkaan noin kurjasti elivät. Tacituksen teksti käytännössä vain kuvasi roomalaisten ennakkoluuloja pohjoisen "barbaarikansoja" kohtaan. Ensimmäinen suomalaisia käsitellyt asiakirja oli paavin Gravis Admodum -bulla 9. syyskuuta 1171 tai...