Tekstit

Pyöreän maan historia

Kuva
Nasan Blue Marble -kuva pyöreästä Maasta (1972) Tavallisen myytin mukaan Euroopassa uskottiin vielä keskiajalla maan olevan litteä, ja viimeistään Kolumbuksen matkan todistaneen eurooppalaisille maan todellisen muodon. Oikeasti maa on tiedetty pyöreäksi jo yli 2000 vuotta. Kreikkalaiset totesivat asian seuraamalla horisonttiin katoavia laivoja. Kreikkalainen Erastothenes onnistui mittaamaan maapallon ympärysmitankin melko tarkasti jo 200-luvulla eaa. Erastothenes laski maan ympärysmitan laskemalla ensin auringon korkeuskulma Aleksandriassa kesäpäiväntasauksena maahan pystytetyn kepin luoman varjon avulla. Sen jälkeen hän laski matkan Etelä-Egyptissä sijaitsevaan Syenen kaupunkiin, jossa aurinko paistoi samana päivänä suoraan ylhäältä. Auringon korkeuskulmasta Aleksandriassa Erastothenes laski miten iso osa maan ympärysmitasta matka Aleksandrian ja Syenen välillä oli. Siitä hän laski maapallon koko ympärysmitan. Tulos oli 252 000 stadionia, joka oli tuolloin käytetty mittayksikkö. Stadi...

Euroviisukarsintoja vuosien varrelta

Kuva
Viisukarsintakatsomo (kuva lisätty tekstin julkaisun jälkeen) Tänä vuonna UMK:hon osallistuvat artistit julkaistiin viime viikolla, ja tähän mennessä on kuultu jo neljän kilpailijan kappaleet . En nyt kuitenkaan vielä mene tämän vuoden euroviisukarsintoihin, vaan muistelen hieman menneitä. Suomen karsintoja olen katsonut lähes joka vuosi vuodesta 2007. Toisten karsinnoista voin tietysti droppailla triviaa, kuten kuka oli Viron karsintojen viimeinen 2003 tai Islannin toinen vuonna 2011. Kokonaisuudessaan en ole katsonut minkään toisen maan karsintoja. Joskus joku kiinnostava artisti tai yhtye on osallistunut ja sen esityksen olen katsonut. Esittelen muutaman hyvän tai muuten mieleenpainuneen karsintakappaleen Suomesta ja muualta Euroopasta viime vuosilta. Viro 2003: Vanilla Ninja - Club Kung Fu Viron karsinnat olivat vuoteen 2008 nimeltään Eurolaul. Sittemmin euroviisuedustajaa on haettu Eestilaul -kilpailussa. Vuonna 2003 kilpailuun osallistui poprock -yhtye Vanilla Ninja laululla Club...

Ilmakehän vihollinen numero yksi

Kuva
Ilmastonmuutoksen ja lajikadon edetessä näyttää siltä, ettei ihmiskunta saa tehtyä päätöksiä, joilla pelastaa elinympäristönsä. Historia opettaa, että on yhteistyö ympäristön puolesta joskus onnistunutkin. Useammankin kerran. 1980-luvulla alettiin vähentää lyijybensiinin ja freonien käyttöä kansainvälisen yhteistyön tuloksena. Näitä kahta tuhoainetta ei yhdistä vain niiden maailmanlaajuinen kieltäminen vaan myös sama keksijä, Thomas Midgley Jr. Hän onnistui keksimään kaksi ympäristölle huomattavan tuhoisaa ainetta. Thomas Midgley Jr. syntyi vuonna 1886. Hän oli koulutukseltaan koneinsinööri ja vuonna 1916 aloittikin autotehdas General Motorsin palveluksessa. Siellä työskennellessään hän keksi lyijybensiinin. Vuonna 1921 Midgley huomasi bensiiniin lisätyn lyijyn poistavan auton moottorista nakuttavan sivuäänen ja tekevän moottorista tehokkaamman. Vaikka lyijy tiedettiin haitalliseksi, se otettiin käyttöön Yhdysvalloissa seuraavana vuonna. Ajan myötä lyijybensiinia alettiin käyttää ympä...

Kolme dokumenttia

Kuva
Tässä tekstissä ajatuksia kolmesta eri dokumentista tieteestä ja salaliittoteorioista. Psykedeelisten lääkeiden paluu Psykedeelisten lääkkeiden vaikutusta mielenterveysongelmiin, kuten masennukseen, pakko-oireisiin ja riippuvuuksiin tutkitaan. Dokumentissa seurataan useaa lääketutkimukseen osallistuvaa potilasta. Psykedeeleihin kuuluu mm. Psilosybiini ja LSD. Nykyisin huumeina pidettyjä aineita alettiin tutkia jo 1950-luvulla, ja tulokset olivat lupaavia. Sitten presidentti Nixon julisti huumeidenvastaisen sodan ja psykedeelit ja niiden tutkimus kiellettiin. Huumeidenvastainen propaganda on ollut hyvin tehokasta, sillä suhde niihin on nyt kaksinaismoralistinen. Dokumentissakin todetaan alkoholin aiheuttavan huomattavia haittoja  yhteiskunnassa, mutta sen käyttö humaltumiseen asti on sallittua. Lähes odotettua - humalassa sekoilullehan voi viikonlopun jälkeen vain naureskella! Sen sijaan huumeiden pelkkä lääkekäyttö herättää vastustusta. Rokotevastaisuuden soturit Yle Areenalla oli ...

Lentoturmatutkinta ja arvaamaton elämä

National Geographicin dokumenttisarja Lentoturmatutkinta on paitsi varsin mielenkiintoinen ohjelma, se saa miettimään elämän sattumanvaraisuutta. Vuonna 1992 Amsterdamissa sattui lento-onnettomuus, kun lentokoneesta irtosi kaksi moottoria. Yhden irtoamisen koneen olisi pitänyt kestää, mutta ensin irronnut moottori tönäisi toisenkin alas. Ja se oli koneelle liikaa. Kone syöksyi kerrostaloon. Huonosti kiinnitetty ruuvi sai moottorin löystymään ja se aiheutti kymmenien ihmisten kuoleman. Kaikesta huolimatta, lentomatka on lomamatkan turvallisin osuus. Kaikkea ei voi hallita, vaikka miten yrittäisi. No, onneksi siitäkin huolimatta yritetään! Ohjelman joka jaksossa myös kerrotaan, miten lentoturvallisuutta on onnettomuuksien jälkeen paranneltu. Lentomatkoja kannattaa vähentää, mutta ei epätodennäköisten onnettomuuksien takia.

Minun ensimmäinen suosikkikirja

Kuva
Olin kiinnostunut historiasta jo ala-asteella. Minun suosikkikirja oli koko ala-asteen ajan Värikäs maailmanhistoria. Se on yli 800-sivuinen tiiliskivi, jonka minä luin kannesta kanteen monta kertaa. Lainasin sitä kirjastosta niin usein, että se oli melkein kuin minun oma kirja. Erityisesti kirjan visuaalinen ilme miellytti silmää ja inspiroi. Rakensin oman kuvitteellisen maailman ja sille historian. Tuloksena syntyi kirja, jolla oli sama nimi, rakenne ja asettelu. Kirjassa on myös paljon alkuperäisestä inspiroitua piirroksia. Harrastinhan silloin vielä lukemisen lisäksi piirtämistä.  Peruskoulun jälkeen kiinnostuin muista aiheista, ja kirja sai jäädä kirjaston hyllylle. Aikuisiällä palasin historian pariin, mutta tuota kirjaa en enää lainaillut. Muutama vuosi sitten se tuli verkkokaupassa vastaan ja minähän päätin ostaa sen. Kirja saapui ja tutustuin siihen lähes 20 vuoden tauon jälkeen ison kahvikupin seurassa. Millainen oli kohtaaminen vanhan tuttavan kanssa? Kirjaa voisi lukea ...

"Ihmiset pitäisivät minua vanhana" - huono kuulo Simpsoneissa

Kuva
Simpsoneissa on vuosien mittaan ollut mukana moniin vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä. Myös huonokuuloisia ja kuuroja henkilöitä. Kirjoitan nyt parista jaksosta huonokuuloisen näkökulmasta. Simpsonien tärkein huonokuuloinen hahmo on Homerin isä, Abraham “Abe” Simpson. Huono kuulo on todettu jopa kuulotestissä, joka meni todella huonosti. Hän ei kuullut kuulokkeista tulevaa testiääntä, joka oli niin voimakas, että se särki lähellä olevien ihmisten korvia. Testiä ei siis tehty äänieristetyssä kopissa, kuten yleensä on tapana, vaan avoimessa tilassa kauppakeskuksessa. Näin tehtynä testi oli ainakin lähempänä todellisia kuuntelutilanteita. Aben kuulon alhaisesta tasosta riittääkin esimerkkejä. Jaksossa Grampy Can Ya Hear Me (kausi 29) perhe oli automatkalla kuunnellen musiikkia. Abe vaati nostamaan äänentason äärimmilleen. Se nousi niin korkeaksi, että kun perhe ajoi kuurojen koulun ohi, joku huusi koulusta, että ääni oli liian korkealla. Useimmiten Abe näyttää kuulevan ihan hyvin, eli huono...

Tukdam - tieteen ja uskonnon rajankäyntiä

Kuva
Meditointi on tärkeä osa buddhalaisuuden harjoittamista. Monet munkit meditoivat elämässään tuhansia tunteja, eikä osa näytä lopettavan edes kuoltuaan. Jotkut tiibetinbuddhalaiset munkit ovat kuolleet kesken meditoinnin, mutta heidän ruumiit ei ala hajota. Tähän tilaan päätynyt munkki ei hengitä, hänen sydän ei lyö, eikä aivoissa ole toimintaa. Hän on siis lääketieteen näkökulmasta kuollut. Silti hän jää istuvaan asentoon ja näyttääkin elävältä. Munkki voi pysyä tilassa päiväkausia, ennen kuin hajoaminen alkaa. Yle Areenalla on ollut katsottavissa tästä ilmiöstä kertova dokumentti Tukdam - elämän ja kuoleman rajalla . Kuvan lähde: Pixabay Tiibetinbuddhalaisen käsityksen mukaan tähän tilaan päätynyt munkki ei kuollutkaan, vaan hänen aivoihin jäi heikko tietoisuus. Tätä tilaa tiibetiläiset kutsuvat tukdamiksi. Ilmiö kyseenalaistaa länsimaisen käsityksen kuolemasta, jonka mukaan ihmisen pitäisi olla kuollut, kun elintoiminnot ovat sammuneet. Ruumiin säilymisen voi selittää moni muukin asi...

Euroviisujen jälkipuintia

Kuva
Euroviisut pidettiin tänä vuonna Liverpoolissa. Viime vuonna viisut voitti Ukraina, mutta sattuneesta syystä viisuja ei voitu siellä pitää. Ukraina kuitenkin näkyi tänä vuonna väliaikaesityksissä ja postikorteissa. Vuoden taso oli aika heikko, joten siitä ei jäänyt paljon mieleen. Norja oli minun isoin suosikki, ja ainoa, jonka laitoin Spotifyn soittolistalle.  Parhaiten tämä vuosi jäi mieleen lopputuloksestaan. Ruotsi voitti Euroviisut ja Suomi tuli toiseksi. Yleisöäänestyksen ja raatien mielipiteet erosivat jyrkästi. Suomi olisi ollut yleisön ylivoimainen suosikki 386 pisteellä, kun Ruotsi sai vain 243. Ruotsin suosio raatien keskuudessa herättää hämmennystä: Ruotsi sai täysiä pisteitä 15 raadilta ja Loreenin etumatka pisteissä oli aivan tolkuton. Hän sai ääniä lähes kaksi kertaa enemmän, kuin toiseksi tullut Israel. Musiikkimaku on subjektiivista, mutta eikö tosiaan kilpailussa ollut yhtään Tattoohon rinnastettavaa laulua? Itse olisin antanut vähän enemmän tunnustusta myös Norja...

Elämä ilman mielikuvia

Kuva
Visuaaliset mielikuvat ovat hyvin tärkeitä. Niiden avulla voi palata menneisiin tapahtumiin tai suunnitella esimerkiksi huoneeseen uusi sisustus. Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan pysty visuaalisia mielikuvia mieleensä luomaan. Kyvyttömyys mielikuviin tunnetaan afantasiana. Synnynnäisen afantasian löytyminen on muistutus meidän ihmisten erilaisuudesta ja joskus aika rajallisesta ajattelusta. Eräänä päivänä Exeterin yliopiston neurologi Adam Zemanin vastaanotolle tuli mies, joka oli menettänyt mielikuvansa sydänleikkauksen jälkeen. Mielikuvien menettäminen ei ollut lääketieteelle uutta - jo 1800-luvulta tunnettiin ihmisiä, jotka olivat menettäneet kykynsä mielikuviin esimerkiksi aivovamman seurauksena. Yllätys seurasi vasta, kun Zeman julkaisi tutkimuksensa miehestä vuonna 2010. Useat ihmiset ottivat Zemaniin yhteyttä ja kertoivat, ettei heilläkään ollut tuota kykyä. Koskaan ollutkaan. Tämä oli niin uusi juttu, että koko termi afantasia syntyi Zemanin näppäimistöltä vasta vuonna 2015. Syn...