Tekstit

Varhaisimpia uutismuistoja

Varhaisin uutistapahtuma, jonka on muistan on Estonian uppoaminen syyskuussa 1994. Koululla oli suruliputus ja päivä alkoi keskustelulla aiheesta. Seuraava muistikuva on toukokuulta 1995, kun Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden. Siinä välissä Suomessa pidettiin kansanäänestys EU-jäsenyydestä, jonka tuloksena Suomi liittyi unioniin. Se kaikki meni minulta täysin ohi. Oli liian isoja asioita lapselle. Ala-asteella luin historiaa aika paljon, mutta ajankohtaisia asioita en niin paljon seurannut vielä silloin. Prinsessa Dianan kuoleman ja uutisoinnin muistan syksyltä 1997. Ehkä 1-3 vuotta myöhemmin luin kirjaa Euroopan historiasta ja siinä mainittiin Dianan kuolema ja hautajaiset kirjan loppuosan aikajanassa. Tämä saattoi olla ensimmäinen kerta, kun huomasin historiankirjasta tapahtuman, jonka muistin itsekin tapahtuneen. Neljäntenä muistona mainitsen Jyväskylän junaonnettomuuden maaliskuussa 1998 - minä olin perheen kanssa Jyväskylässä käymässä juuri sinä viikonloppuna. Viimeis...

Kuuletko vai näetkö sinä?

Katsoin eilen Areenalta uutta tv-sarjaa, Donna, jossa on sokea päähenkilö. Yhdessä kohtauksessa Donnan ex-mies neuvoi näkevää naista kahvikupin kanssa aivan kuin se olisi sokea. Tuosta tuli mieleen, aina kun tapaan jonkun, jolla on vain kuulovamma tai vain näkövamma, käyttäydyn huomaamattani kuin hän olisi kuulonäkövammainen. Kyllä näkövammainen kuulee ihan tervehdyksen ja kuulovammainen näkee kohdatessa jo kauempaakin ja tunnistaa ulkonäöstä. Menee se toisinkin päin! Olin tulkin kanssa ulkomailla joskus, kun vasta aloittelin tulkkipalvelun käyttöä. Kävelin tulkin kanssa kadulla ja tulkki selitti mitä näki ympärillään. Minä mietin että onpas sillä tylsät jutut, kunnes sitten hoksasin muistuttaa, että minä näen kyllä mitä ympärilläni on, eikä tarvitse kuvailla. Ja myöhemmin saman tulkin kanssa katsottiin jotakin nähtävyyttä ja luettiin esittelykylttiä. Tulkki ehti lukea ääneen hyvän aikaa, ennen kuin tajusin, että tulkki ei lukenut itsekseen ääneen, vaan luki sitä minulle. Muistutin, et...

Kela murentaa tulkkipalvelua

Kela on järjestänyt kuulo- ja puhevammaisten tulkkauspalvelua vuodesta 2010. Sitä ennen tulkkipalvelu oli kuntien järjestettävänä ja eri kuntien välillä vallitsi suuri epätasa-arvo, osissa kunnista palvelu oli  hyvää ja osissa huonoa. Tasa-arvo koitti, kun palvelu siirtyi Kelalle: nyt on kaikkien asema epävarma. Viime vuonna Kela kilpailutti tulkkipalvelun kolmannen kerran ja tällä kertaa päätti hylätä osan tulkkauspalveluja tarjoavien yritysten tarjouksista. Lähes kaikki tulkkitilaukset tulevat Kelan kautta, joten Kela ajoi 1.1.2018 alkaen valtavan määrän tulkkeja työttömyyskortistoon. Viime vuoteen asti Kela teki sopimuksen kaikkien yritysten kanssa ja pisteytti ne niin, että osa yrityksistä sai vähän enemmän tilauksia ja toiset vähän vähemmän. Kela ei ole antanut järkevää selitystä sille, miksi palveluntuottajia piti nyt karsia. Kelalla olisi ollut tarvetta ja varaa pitää kaikki tulkkiyritykset listoillaan. Tulkkipalvelua käyttävät viittomakieliset, huonokuuloiset, kuurosoke...

Vuoden 2017 käänteitä

Maapallo on taas kiertänyt yhden kierroksen auringon ympäri ja paljon on ehtinyt tapahtua myös kuulo- ja näkövammaisten ympyröissä. Kaikkea tapahtunutta ei yhteen bloggaukseen saa mahtumaan, vaikka rajaankin kuurosokeiden (ja omaan) näkökulmaan. Vuoden tärkeimmät tapahtumat luultavasti liikkuivat Koko Suomi viittoo -kampanjan ja Kelan kilpailutuksen ympärillä. Vuoteen on mahtunut edistysaskelia ja takapakkia vammaispalveluissa sekä paljon yhteisöllisyyttä. Tästä on hyvä jatkaa vuoteen 2018. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa! 1.1. VR otti käyttöön vammaisille asiakkaille tarkoitetun palvelunumeron. 12.1. Viittomakieliset uutiset raportoi, että Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta totesi Kelan syrjineen kuurosokeaa tulkkipalvelun käyttäjää. Kuurosokea olisi tarvinnut puhelinkeskustelua varten portugalia puhuvan tulkin. Kela kieltäytyi välittämästä asiakkaalle hänen toivomaa tulkkia, koska tulkki ei ollut suorittanut kuurosokeille tulkkaamisen kurssia. Lautakunta katsoi, että kurssi oli t...

Jouluista historiaa

Kuva
Tampereen Keskustorin joulutori 2015 tai -16 (oma kuva) Monissa kulttuureissa on juhlittu keskitalvea kautta aikojen, kristillinen sisältö keskitalven juhlaan tuli vasta viimeisen 2000 vuoden kuluessa. Nykyisin tämä kristillinen sisältö näkyykin erityisesti kauppojen kaaoksessa... Vuosisatojen varrella joulua on vietetty monin tavoin ja mukaan on tarttunut uusiakin perinteitä. On se monissa maissa ollut kieltolistallakin, joko kristillisen sisällön tai sen puutteen vuoksi. Tähän kokosin 12 (piparin) murusta joulun historiasta, joita voi lueskella vaikka aattona kinkkua sulatellessa pukkia odotellessa. #1 Ensimmäisen kerran joulua tiedetään vietetyn nykyisessä ajankohdassaan Roomassa vuonna 336. Tuolloin Rooman keisarina oli valtakunnan ensimmäinen kristitty keisari Konstantinus Suuri. #2 Joulupukki syntyi 200-luvulla Kreikassa ja kuoli noin vuonna 343 Myrassa (nyk. Turkissa). Tai siis joupukin esikuva, Myran piispa pyhä Nikolaus. Antelias Nikolaus teki usein lahjoituksia köyhille. Vaa...

30.11.1939: Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen

30.11.1939: Neuvostoliitto aloitti  tykkitulen  Karjalan kannaksella  kello 6.50 ja käynnisti hyökkäyksen koko itärajan pituudelta. Useita paikkakuntia, kuten Helsinkiä, Turkua ja Viipuria pommitettiin. Helsingissä pommitukset vaativat 91 uhria. Talvisota oli syttynyt. Talvisotaan johtanut tapahtumaketju käynnistyi 23. elokuuta, kun Saksa ja Neuvostoliitto solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen. Sen salaisessa lisäpöytäkirjassa suurvallat jakoivat Euroopan. Neuvostoliiton etupiiriin päätyivät Itä-Puola, Baltian maat ja Suomi. Molemmat maat ryhtyivät toteuttamaan sopimusta syksyn kuluessa. Stalinin mielestä Suomen raja oli liian lähellä Leningradia, joten pieni Suomi oli uhka suurelle ja mahtavalle Neuvostoliitolle. Lokakuussa Suomi saikin kutsun Moskovaan neuvotteluihin Neuvostoliiton aluevaatimuksista. Suomi oli valmis vain pieniin myönnytyksiin, eikä Neuvostoliitto joustanut vaatimuksissaan merkittävästi. Niinpä neuvottelut päättyivät marraskuussa umpikujaan. Tekosyynä hyö...

Ajatuksia uudesta Tuntemattomasta

Väinö Linnan romaani saa uuden elokuvaversion noin 30 vuoden välein. Romaani julkaistiin vuonna 1954 ja Edvin Laineen ohjaama elokuva tuli ensi-iltaan jo seuraavan vuoden joulukuussa. Rauni Mollbergin ohjaama versio valmistui vuonna 1985 - 30 vuotta ensimmäisen elokuvan ja 40 vuotta sodan päättymisen jälkeen. Uusimman versio, Aku Louhimiehen ohjaaman Tuntemattoman sotilaan kävin katsomassa maanantaina. Uusi elokuva oli hyvin vaikuttava ja koskettavakin teos. Sodan järjettömyys tuli vahvasti esille, varsinkin elokuvan lopussa. Alussa suomalaisten eteneminen oli lähes juhlaa, mutta kun sodan suunta muuttui, seurasi kaaos, pakokauhu ja epätoivo. Aselevon tultua voimaan 4.9.1944 suomalaiset lopettivat ampumisen venäläisten puolelle, mutta venäläiset jatkoivat sotaa vielä yhden päivän. Sota tuntui vain jatkuvan ja jatkuvan - elokuvan loppu näytti kouriintuntuvasti sen millainen tunnelma suomalaisten puolella rintamaa ehkä sinä päivänä oli. Louhimiehen versiossa oli myös vähemmän huumoria...

Suomen itsenäistyminen

Kuva
Tänä vuonna Suomen itsenäistymisestä tulee 100 vuotta ja sitä on juhlittu pitkin vuotta monin tavoin. 6.12.1917 Suomen eduskunta hyväksyi Suomen senaatin itsenäisyysjulistuksen Venäjästä. Siinä vaiheessa Suomi oli ollut osa Venäjää vuodesta 1809 asti. Suomi oli nauttinut laajasta autonomiasta vuoteen 1899, jolloin Venäjän keisari antoi ns. helmikuun manifestin, joka rajoitti itsehallintoa. Alkoi sortovuodet, jotka päättyivät Venäjän vallankumoukseen ja Suomen itsenäistymiseen. 1917 15.3. (juliaaninen kalenteri 2.3): Helmikuun vallankumous: Venäjän tsaari, Nikola II luopui vallastaan. Porvarillinen väliaikainen hallitus otti vallan Venäjällä. 16.3. Venäläiset sotilaat vangitsivat Suomen kenraalikuvernöörin F. A. Seynin ja senaatin talousosaston varapuheenjohtajan Mihail Borovitinovin. 19.3.  M. A. Stahovitsh nimitettiin Suomen kenraalikuvernööriksi. 20.3.  Venäjän väliaikainen hallitus päätti sortokauden maaliskuun manifestillä. 18.7. Suomen eduskunta hyväksyi valtalain ääni...

Jeanne d'Arcin elämä

30.5.1431: Vain 19-vuotias Jeanne d'Arc poltettiin roviolla tuomittuna noituudesta ja harhaopista. Jeanne d'Arcin tarina on keskiajan Euroopan erikoisimpia. Hän syntyi Ranskan Domremyn kylässä vuonna 1412 kun satavuotinen sota Englannin ja Ranskan välillä oli riehunut lähes 80 vuotta. Vuoden 1415 Azincourtin taistelussa Englanti valtasi koko Pohjois-Ranskan. Pahoin alakynteen jääneet ranskalaiset odottelivat ihmettä. Se ihme kolkutteli jo ovea. Jeanne koki ensimmäiset näkynsä vain 13-vuotiaana kotinsa puutarhassa. Jeannen mukaan arkkienkeli Mikael ja pyhimykset Katariina Aleksandrialainen ja Margareeta Antiokialainen käskivät häntä vapauttamaan Ranska. Syvästi uskonnollinen tyttö uskoi saaneensa tehtävän Jumalalta ja tarttui toimeen. Jeanne onnistui vakuuttamaan ihmiset tehtävästään ja vuonna 1429 hän pääsi kruununprinssi Kaarle VII:n luo Chinoniin. Jeannen kerrotaan tunnistaneen Kaarlen vaikka hän oli naamioituneena hoviväkensä keskellä. Kaarle vakuuttui Jeannesta...

Kiinan historiaa: Ming- ja Qing-dynastiat

Kuva
Viinikannu Qing-dynastian ajalta Vapriikin näyttelyssä. Kävin Tampereen Vapriikissa Kielletty kaupunki -näyttelyssä. Kielletty Kaupunki on suuri palatsialue Pekingin keskustassa, joka rakennettiin 1406-1420. Kaupunkiin pääsivät vain Kiinan keisari, virkamiehet, palvelijat, vartijat ja joukko aatelisia, mutta tavallisilla kansalaisilla ei ollut sinne mitään asiaa. Kaupunki pysyi salattuna vallan keskipisteenä keisarivallan romahdukseen asti vuoteen 1912. Mielenkiintoinen näyttely keskittyy Kiellettyyn kaupunkiin ja elämään siellä, mutta tässä tekstissä poraudun siihen, mitä Kiinassa oikeastaan tapahtui tuona aikakautena. Kun kaupunki rakennettiin, Kiinaa hallitsi Ming-dynastia. Sen perusti entinen buddhalainen munkki Zhu Yuanzhang (Taizu) vuonna 1368 syöksemällä vallasta Kiinaa hallineet mongolit. Pääkaupunki oli aluksi Nanjingissa, mutta se siirrettiin Pekingiin kun Kielletty kaupunki valmistui. Tiede, teknologia ja kulttuuri kukoistivat dynastian aikana. Kiinalaiset tekivät pitkiä pu...