Tekstit

Homofobiaa ja ennakkoluuloja

Kuva
Pride-kuukausi on vahva osoitus muutoksesta, joka yhteiskunnassa on tapahtunut suhteessa seksuaalivähemmistöihin. Homofobia ei kuitenkaan ole vieläkään kokonaan hävinnyt. Miksi toisten seksuaalinen suuntaus ahdistaa joitakin ihmisiä? Homofobiaa aiheuttaa monet asiat, kuten kulttuurin ja uskonnon normit, tietämättömyys, ennakkoluulot ja erilaisuuden pelko. Jotkut kokevat homoseksuaalisuden uhaksi omalle sukupuolelle ja seksuaalisuudelle. Homofobi saattaa myös torjua omaa homoseksuaalisuuttaan. Homofobian takana voisi ehkä olla myös halu hallita ihmisiä ja asioita paremmin. Maailma on ennustettavampi, kun sukupuoliroolit ovat tiukat ja seksuaalisia suuntauksia on vain yksi. Onpa erittäin jäykän ennakkoluuloisen ajattelun ehdotettu olevan persoonallisuushäiriökin ( lähde ). Kuvan lähde: Pixabay Joka tapauksessa ennakkoluuloja ja ajatusvinoumia on meillä kaikilla. Tunteet ohjaavat meidän ajattelua enemmän, kuin haluamme myöntääkään. Tämän näkee siitäkin, että myös seksuaalivähemmistöön kuu...

LHBTQIA-termien pitkät juuret

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin viittaavat sanat ovat suhteellisen uusia. Termit homo- ja heteroseksuaalisuus syntyivät vasta 1800-luvulla. Sanojen etymologia kuitenkin ulottaa juurensa syvälle historian maaperään. Esimerkiksi lesbo tulee Lesboksen saaresta, jolla asui naisille runoja kirjoittanut runoilija Sapfo 600-luvulla eaa. Sukupuoleen voidaan viitata etuliitteillä trans- ja cis-. Cissukupuolinen on sitä sukupuolta, johon hänet on syntymässä määritelty. Cis-etuliitettä näkee harvoin muissa yhteyksissä, mutta yksi esimerkki löytyy historiasta. Etuliite cis- on latinaa ja tarkoittaa “tällä puolella”. Trans- vastaavasti “toisella puolella”. Kun roomalaiset katsoivat Eurooppaa Italiasta käsin, he nimesivät pohjois-Italian Gallia cisalpinaksi, Alppien tämän puoliseksi Galliaksi. Alppien takaa löytyi Gallia transalpina, Alppien tuon puoleinen Gallia.

Kuulovammaisten apuvälineet Black Mirrorin tapaan

Black Mirror on englantilainen scifi-sarja, jonka aiheena on teknologian kehittyminen tulevaisuudessa. Osa sarjan teknologiasta on jo arkipäivää tai voisi olla pian, mutta osa on toistaiseksi fantasiaa. Sarja on käsitellyt mm. sosiaalista mediaa, tekoälyä, virtuaalitodellisuutta, robotteja, tietoisuuden siirtämistä ja kloonaamista ja implantteja. Implantit ovat sarjassa yleensä jonkinlaisia aivoimplantteja. Jaksossa Entire History of You ihmiset käyttivät muisti-implantteja, jotka tallensivat kaiken nähdyn, jolloin ihmisen koko elämä tallentui implantille. Kun muistot olivat tallennettu, niitä saattoi katsoa suoraan omilta silmiltä tai erilliseltä laitteelta jälkeenpäin. Implantti oli sijoitettuna korvan taakse, kuten sisäkorvaistute. Tästä tuleekin mielleyhtymä sisäkorvaistutteisiin ja kuulolaitteisiin. Kuulolaitteiden tai sisäkorvaistutteiden käyttäjä voi pitää laitteita suurimman osan valveillaoloajastaan, joten jos ne tallentaisivat kaiken kuullun ja lähettäisivät nauhoitukset jonn...

Historian lehtien havinaa Euroviisuissa

Kuva
Tällä kertaa käsittelen muutaman historiaa tai historiallisia henkilöitä käsittelevän euroviisun. Historiasta haki inspiraatiota myös ABBA nimeämällä voittoviisunsa Waterlooksi . Laulu on kuitenkin rakkauslaulu, eikä oikeasti käsittele Waterloon taistelua. Abba on myös arameankielinen sana, jolla Jeesus kutsui Jumalaa. Yhtye ei tosin mitä luultavammin tuota sanaa ajatellut nimeään valitessaan... Joten mennäänpä sitten asiaan. Saksa 1979: Dschingis-khan - Dschingis-khan Monelle on ehkä yllätys, että Tsingis-kaani ei ollut Frederikin oma laulu, vaan käännös Saksan vuoden 1979 euroviisusta. Hyvin teatreaalinen liveshow ja tarttuva kappale muutenkin. Tsingis-kaani käynnisti miljoonien ihmisten kuolemaan johtaneen valloitusten sarjan, joten olikohan Saksalta uskaliasta lähettää tämä Jerusalemin euroviisuihin vain 34 vuotta sodan jälkeen. Kreikka 1978: Tania Tsanaklidou - Charlie Chaplin Chaplin kuoli jouluna 1977 ja sai muistokseen oman euroviisun seuraavana keväänä. Laulu alkaa kuvaamalla ...

Buddhaviisut

Kuva
Olen katsonut Euroviisuja vuodesta 2005. Tänä aikana niissä on ehtinyt jo nähdä kaikenlaista mielenkiintoista. Kritiikistä huolimatta ihan hyviä lauluja vielä viime vuosinakin, ja muutamia uusia  suosikkiartisteja  minun soittolistoille. Musiikin ohella kiinnostavaa on ollut myös nähdä esimerkiksi viittomakieltä tai buddhalaisuutta. Itämaisen uskonnot ovat näkyneet esimerkiksi laulujen nimissä. Vuoden 2021 Albanian viisu oli nimeltään Karma ja Maltan kappale vuonna 2010 oli nimeltään Samsara. Tässä tekstissä paneudun kahteen kiinnostavaan esimerkkiin Buddhan jalanjäljestä viisuissa. Italia 2017: Francesco Gabbani - Occidentali's Karma Tämä laulu on yksi minun suosikeista vuodelta 2017. Kappaleen nimi Occidentali's Karma tarkoittaa länsimaisen karmaa. Aiheena on itämaiset uskonnot ja erityisesti buddhalaisuus. Musiikkivideon taustalla on ainakin Buddha-patsas ja Fransisco pukeutuu buddhalaisen munkin kaapuun. Videossa tehdyt eleet ja asennot viittaavat meditaatioon ja joogaan....

Vammaisjärjestöt ja tulkkipalvelu leikkurissa

Uutisia vammaisten palveluista kuulovammaisten näkökulmasta viime viikoilta. Kela rajaa vammaisten tulkkauspalvelun käyttöä Kela on päättänyt vammaisten tulkkauspalvelusta, että sitä voi käyttää vain vuorovaikutustilanteissa, joissa on kolmas osapuoli. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tulkki ei voi tulkata asiakkaalleen ääni- tai kuvatallenteita, kuten videoita, televisio-ohjelmia tai podcasteja. Rajaus on tuonut kummallisia tilanteita esim. opiskelutulkkaukseen: koulussa tulkki voi tulkata viittomakieliselle opiskelijalle opettajan ja muiden opiskelijoiden puheet, mutta jos tunnilla näytetään video, tulkin on keskeytettävä tulkkaaminen videon ajaksi. Täydellisessä maailmassa kaikki videot olisivat teksitettyjä, mutta mehän emme elä täydellisessä maailmassa. Tekstittäminen ei ole aina resurssipulan vuoksi edes mahdollista. Eikä tekstityksestä olisikaan hyötyäkään kaikille tulkin käyttäjille, kuten kuulonäkövammaisille. Kela väittää, että rajaus perustuu lakiin, mikä ei pidä paikk...

Deir el-Medina ja ensimmäinen lakko

Kuva
Hautojen ryöstely oli vakava ongelma jo muinaisessa Egyptissä. Ratkaisuksi ongelmaan hautoja alettiin rakentaa Uuden valtakunnan alussa 1500-luvulla eaa. Kuninkaiden ja Kuningattarien laaksoihin Theban (nyk. Luxorin) lähelle. Hautoja rakentamaan tarvittiin käsityöläisiä ja taitelijoita, joille piti rakentaa myös oma kylä. Deir El Medina perustettiin laaksojen väliselle alueelle farao Amenhotep I:n kaudella 1500-luvun eaa. lopussa. Kylä tunnetaan nykyisin arabiankielisestä nimestä, mutta aikalaisille se oli Pa Demi tai Set Ma’at. Kylä pysyi käytössä Uuden valtakunnan loppuun 1000-luvulle eaa. Deir el-Medinan rauniot ( Wikimedia Commons ) Kylä koostui noin 70 rakennuksesta 5600 neliömetrin alueella. Kyläläiset rakensivat myös omat hautansa, kappelin ja pyhäkön kylään. Pitkät suorakulmion muotoiset asuintalot olivat pakattu vieriviereen. Kadulta taloon astuttiin eteiseen, josta pääsi edelleen olohuoneeseen. Sen jälkeen tuli kaksi huonetta, joilla oli erilaisia käyttötarkoituksia. Talon pe...

Nato ja historiallinen merkitys

Kuva
Suomi on nyt ollut Naton jäsen vuoden ajan. Liittyminen Natoon oli kiistatta yksi tärkeimpiä tapahtumia Suomen itsenäisyyden ajan historiassa. Nato-jäsenyys päätti sotilaallisen liittoutumattomuuden ja (ainakin itänaapuriin kohdistuvan) suomettumisen. Mutta miten tämä erittäin tärkeä tapahtuma on vaikuttanut meidän tavallisten kansalaisten elämään? Ei juuri mitenkään. Viime vuosien tapahtumista koronaviruspandemia vaikutti ihmisten elämään paljon enemmän. Välittömät vaikutukset olivat lyhytaikaisia, mutta sillä oli pidempiaikaisiakin vaikutuksia. Se ainakin edisti digitalisaatiota, levitti salaliittoteorioita ja pahensi mielenterveyskriisiä. Kaikki nämä ilmiöt olivat kuitenkin olemassa ilmankin pandemiaa. Naton huomattavin merkitys on siinä, mitä voisi tapahtua nyt tai tulevaisuudessa. Hyökkäisikö Venäjä Suomeen, jos Suomi ei olisi Naton jäsen? Entä jos Venäjä hyökkää jäsenyydestä huolimatta? Kumpi siis oikeastaan on historiallisesti merkittävämpi tapahtuma? Nato-jäsenyys, jos painotta...

Pyöreän maan historia

Kuva
Nasan Blue Marble -kuva pyöreästä Maasta (1972) Tavallisen myytin mukaan Euroopassa uskottiin vielä keskiajalla maan olevan litteä, ja viimeistään Kolumbuksen matkan todistaneen eurooppalaisille maan todellisen muodon. Oikeasti maa on tiedetty pyöreäksi jo yli 2000 vuotta. Kreikkalaiset totesivat asian seuraamalla horisonttiin katoavia laivoja. Kreikkalainen Erastothenes onnistui mittaamaan maapallon ympärysmitankin melko tarkasti jo 200-luvulla eaa. Erastothenes laski maan ympärysmitan laskemalla ensin auringon korkeuskulma Aleksandriassa kesäpäiväntasauksena maahan pystytetyn kepin luoman varjon avulla. Sen jälkeen hän laski matkan Etelä-Egyptissä sijaitsevaan Syenen kaupunkiin, jossa aurinko paistoi samana päivänä suoraan ylhäältä. Auringon korkeuskulmasta Aleksandriassa Erastothenes laski miten iso osa maan ympärysmitasta matka Aleksandrian ja Syenen välillä oli. Siitä hän laski maapallon koko ympärysmitan. Tulos oli 252 000 stadionia, joka oli tuolloin käytetty mittayksikkö. Stadi...

Euroviisukarsintoja vuosien varrelta

Kuva
Viisukarsintakatsomo (kuva lisätty tekstin julkaisun jälkeen) Tänä vuonna UMK:hon osallistuvat artistit julkaistiin viime viikolla, ja tähän mennessä on kuultu jo neljän kilpailijan kappaleet . En nyt kuitenkaan vielä mene tämän vuoden euroviisukarsintoihin, vaan muistelen hieman menneitä. Suomen karsintoja olen katsonut lähes joka vuosi vuodesta 2007. Toisten karsinnoista voin tietysti droppailla triviaa, kuten kuka oli Viron karsintojen viimeinen 2003 tai Islannin toinen vuonna 2011. Kokonaisuudessaan en ole katsonut minkään toisen maan karsintoja. Joskus joku kiinnostava artisti tai yhtye on osallistunut ja sen esityksen olen katsonut. Esittelen muutaman hyvän tai muuten mieleenpainuneen karsintakappaleen Suomesta ja muualta Euroopasta viime vuosilta. Viro 2003: Vanilla Ninja - Club Kung Fu Viron karsinnat olivat vuoteen 2008 nimeltään Eurolaul. Sittemmin euroviisuedustajaa on haettu Eestilaul -kilpailussa. Vuonna 2003 kilpailuun osallistui poprock -yhtye Vanilla Ninja laululla Club...